Tadaa! Tässä se nyt on, ensimmäinen osa! Pelailen aina neljä päivää kerrallaan, se tuntuu jotenkin sopivalta määrältä. En halua nimittäin edetä kauhian nopeasti, sillä muuten te lukijat ette pääse kunnolla tutustumaan simeihin. Ilmoitan tässä alussa myös sen, etten tule tekemään mitään todella pitkiä osia. Netti on niin hidas, etten kerta kaikkiaan jaksa siirtää sataa kuvaa, joten saattaapa olla, että joistain perheistä ilmestyy kaksi osaa, vaikka olenkin pelannut yhtä paljon kaikissa perheissä. Minusta on vain helpompaa jakaa homma. J Olen kyllä puhunut jo ihan tarpeeksi alkulöpinöitäni, osan pariin! P.s Teen vielä erikseen sitten taloesittelyosan.
Jonna oli loikoilemassa aina tapansa mukaan pehmeällä sängyllään. Tänään kuitenkin oli jotenkin erityisen onneton päivä, kaikki tuntui menevän mönkään. Jonna tiesi miehensä kärsivän kauheasti kaikesta ja vain sen takia, ettei Jonna itse ollut iloinen, mutta minkäs tunteilleen mahtaa? Joskus on hauskaa, mutta niin harvoin. Niistä hyvistä päivistä tosiaan oli aikaa…
Juuri silläkin hetkellä Peter oli leikkimässä pienten lapsostensa kanssa. Oli kovaa antaa molemmille lapsille niin paljon huomiota, kun molemmat rääkyivät haluavansa isänsä syliin, mutta Peter ei välittänyt; hänestä oli ihanaa viettää aikaa suloisten lapsiensa kanssa, mutta vielä ihanampaa se olisi oman vaimon kanssa, kun koko perhe olisi paikalla.
-Ehkä kaikkea ei vain voi saada, vaikka olisikin kuinka arvostettu, Peter ajatteli, tavalliset ihmiset varmasti luulisivat Pilvilinnojen arjen olevan täydellistä, mutta niin asiat eivät olleet.
Peter havahtui mietteistään vasta, kun palvelija saapui potattamaan lapset. Kyllähän palvelija hoiti kaikki likaiset ja ikävät työt, mutta ei moinen apu tuntunut miltään. Olisi niin mahtavaa, jos edes yhden päivän saisi viettää siten, että kaikki olisi hyvin, eikä yhtään huolta. Elämä on kuitenkin julmaa, aina on jokin asia vialla.
-Pitäisit välillä taukoa, minä syötän lapsenne, palvelija komensi.
-Hyvä on, vaikka ei minulla oikeastaan kummempaa tekemistä olekaan, Peter vastasi.
Hetken kuluessa lapset istuivatkin aamiaisella syöden jotain palvelijan kokkailuja.
Ruokahetken jälkeen Peter päätti opettaa Johannaa puhumaan, sillä se ei kuulunut palvelijan tehtäviin. Itse asiassa, opettaminen oli Peterin mielestä todella mielekästä touhua. Oli ihana kuulla, miten paljon pikkuinen yritti sanoa sanoja, vaikka jotkut kuulostivatkin menevän päin mäntyä.
Huvittavaa oli katsella myös, miten kummastuneita ilmeitä Johanna teki opettelun aikana. Jos Peter käski sanomaan liian hankalan sanan, Johanna teki kummastuneen ilmeen, jolloin Peter tiesi kysyä helpompaa.
Kesken puheopetuksen ovi narahti, ja Peter huomasi yllätyksekseen Jonnan seisovan ovella. Yleensä Jonna vain makoili kaiket päivät, mutta nyt tämä oli noussut jalkeille.
-Tulit varmaan lapsia katsomaan? Peter kysyi, mutta Jonna ei vastannut mitään. Hän vain katsoi miestään ja suloista tytärtään. Tuli aivan hiljaista.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Johanna äännähti, mikä sai kaikki taas maanpinnalle. Jonna istahti koneelle, jolloin Peter yritti kurkkia mitä Jonna koneella teki, mutta Peter ei nähnyt Jonnan ollessa edessä. Hetken päästä Jonna kuitenkin sulki koneen, ja käveli pois.
Jonnan mentyä Peter huokaisi raskaasti. Hän oli jo ehtinyt luulla Jonnan haluavan tulla katselemaan lapsiaan, ehkä on turha haaveilla. Peter oli toivonut aina niin kovasti, mutta ikinä Jonna ei ollut muuttunut iloiseksi perheelliseksi äidiksi.
Sillä välin Jonna oli mennyt makoilemaan sohvalle. Hänellä oli niin paha mieli kaikesta, hän satuttaa Peteriä ja jopa omia lapsiaan jokainen päivä. Miksi hänen piti olla sellainen? Ajatteleminen sai Jonnan vielä huonommalle tuulelle. Paranisiko hän koskaan tästä piinaavasta masennuksesta?
Lasten opettaminen keskeytyi, kun linnaan saapui vieraita. James Sun tuli keskustelemaan kuninkaan kanssa ja tiedusteli muutenkin Jonnan vointia ja kuulumisia. Lisäksi vieraaksi oli saapunut myös Esko Kummala ja toki Peter päästi tämänkin mukaan peliin, vaikka Eskolla ei ollutkaan sen kummempaa asiaa.
Jamesilla oli heti kaikki puheet suunniteltuina, ja niin hän aloitti keskustelemisen sivistyneesti:
-Mietiskelinpä tässä juuri, että onkohan teidän Johanneksella ketään vaimoa sovittuna?
-Ei ole, Peter kertoi, hän ei ollut edes miettinyt lasten naittamisia.
-Niin, kun meidän Aamu olisi vailla miestä myös, ja ajattelin jospa meidän lapsemme menisivät keskenään naimisiin, James jatkoi.
-Voisivathan he tietysti mennä paitsi, jos Johannes on hirveästi ajatusta vastaan, ja tietenkin, minun täytyy kysyä vielä Jonnalta asiasta… Peter tuumaili.
Miesten keskustellessa Esko tunsi olonsa ulkopuoliseksi ja aliarvoiseksi.
-Minun sukuni tulee tuskin koskaan olemaan arvostettu ja vain sen takia, kun vaimoni on sellainen rumilus ja kammottavan näköinen, Esko mietti murheissaan. Olisi mahtavaa tuntea itsensä edes joskus suureksi.
Eskon ajatuksta tietämättä James tunsi itsensä erittäin taitavaksi. Hän oli saattanut oman tyttärensä melkein kuningattaren pojan mieheksi. Keskustelu päättyi siihen, että palvelija saapui kertomaan ruoan olevan valmiina pöydässä, James oli innoissaan tajutessaan pääsevänsä kuninkaalliselle lounaalle.
Palvelija saapui myös Jonnan juttusille.
-Tuletko syömään nyt, vai vasta myöhemmin? palvelija kysyi kohteliaasti.
-Taidan tulla vasta myöhemmin, Jonna vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen.
-En toki saisi arvostella teidän korkeuttanne, mutta miehenne kaipaa teitä kovasti, palvelija huomautti.
-Tiedän, nyt ei vain huvita, Jonna sanoi harmillisesti.
-No, tule syömään sitten, kun parhaalta tuntuu, palvelija kehotti ja Jonna nyökkäsi.
Hetken istumisen jälkeen Jonna päätti kuitenkin mennä lounaalle. Hänen olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni, hän halusi kerrankin tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi.
-Peter arvostaa minua varmasti, jos vain menen, kaikki menee hyvin, Jonna suunnitteli epävarmana, aina, kun hän oli ajatellut kaiken sujuvan hyvin, kävikin aina jokun vastoinkäyminen.
Kun Jonna saapui ruokasaliin, hän huomasi Jamesin olevan heillä kylässä.
-Ai, täällä onkin vieraita, luulin, että Peter söi yksin, Jonna kertoi asettaen lautastaan pöytään.
-Niin, ei kai haittaa, vaikka pyysin Jamesta jäämään meille lounaalle? Peter kysyi peloissaan, toivottavasti Jonna ei häätäisi Jamesta kotiinsa.
-Ei tietenkään haittaa, mitä tämä ruoka onkaan? Jonna kysyi.
-Se on Aurinkokeittoa, sitä syödään meilläkin kovasti, James kertoi, ruoka oli nimittäin Auroran suosikkia.
-Meillä oli muuten keskustelu tuon Peterin kanssa, mietimme, voisiko teidän Johannes mennä meidän Aamun kanssa naimisiin, James paljasti.
-Niin, ellei sinulla ole vain mitään sitä vastaan, Peter varmisti.
-Ihan sama, Jonna sanoi hiljaa.
-Onko sinulle ihan sama, kenen kanssa Johannes menee naimisiin? James yllättyi.
-Ööh, ei minulla taidakaan olla nälkä, tulen myöhemmin sitten uudestaan, Jonna kertoi.
-Mene toki, tottahan toki saat syödä silloin, kun huvittaa, Peter sanoi leppoisasti.
Jonna käveli huoneesta pois, jolloin James kysyi:
-Voiko kuningatar todella noin huonosti? Ja minä vielä…
-Anna olla, kaikki kääntyy kyllä parhaimmin päin, Jonna tarvitsee varmasti vain aikaa, Peter sanoi.
Kun lounas oli syöty, James tuli pelaamaan vielä hetkeksi biljardia. Peter ja James juttelivat vielä joutavia. Heistä tosiaan tuli ystävyksiä, jolloin Peter oikeasti tunsi, ettei ollut tässä maailmassa yksin. James taas tunsi ylpeyttä, hänestä ja Peteristä todellakin tuli lähimmät liittolaiset.
Peli olisi jatkunut ties kuinka kauan, ellei Johannes olisi saapunut huoneeseen ja kaivannut isänsä seuraa.
Peter otti lapsensa syliinsä ja sanoi:
-Minä tästä lähden katsomaan Johannaakin, lähde sinäkin kohtapuoliin kotiisi.
-Joo, pelailen vielä hetken, James ilmoitti.
Kun Peter oli toivotellut molemmille vauvoille hyvää yötä, hän ymmärsi, miten väsyksissä itsekin oli. Peter käveli makuuhuoneeseen ja näki Jonnankin siellä. Jonna oli vaatekaapilla vaihtamassa yömekkoa päälle.
-Mukavaa, kun Johannes menee Sunien Aamun kanssa naimisiin, Peter keksi äkkiä jotain puhumista. Häntä häiritsi, jos hänen ja Jonnan välille tuli hiljainen hetki. Se oli niin kiusallista.
-Onhan se, Jonna sanoi ja sulki vaatekaapin oven.
Peter oli ihmeissään, yleensä Jonna ei vastannut hänen puheisiinsa mitään heidän ollessa kahden, mutta nyt Jonna oli puhunut! Hetken Peter jo ajatteli heidän alkavan suunnitella lisää Taikapölyn hallinta-asioista, joita Peter oli joutunut suurimman osan hoitaa, kun Jonna ei ollut sitä tehnyt, mutta sitten Jonna kääntyi pois Peteristä.
-Minua väsyttää, menen nukkumaan, Jonna sanoi ja kömpi peiton alle. Peteriä harmitti, hän oli jo luullut Jonnan palanneen entiselleen, mutta niin ei ollut käynyt, niin ei koskaan käynyt.
-Hän tarvitsee vain aikaa, lopulta hän on taas oma itsensä, ja sitten kaikki on hyvin, Peter yritti ajatella. Mutta kuinka kauan siinä kestäisi? Ja kuinka kauan hän jaksaisi odottaa?
Hetken kuluttua Peterkin kävi nukkumaan, ja asettui Jonnan viereen. Pian Peter oli jo unessa, mutta Jonna ei. Hän makasi silmät auki, ja hänen päässään pyöri monia ajatuksia.
-Miksi käyttäydyn näin Peteriä ja lapsia kohtaan? Välitän heistä niin paljon, mutta en vain saa näytettyä sitä! Miksi olen tällainen? Pelkään koko ajan, että Peter kyllästyy minuun, ja jättää minut joku päivä. Mutta en voi itselleni mitään! Aivan kuin joku muu säätelisi mieltäni… Jonna pohti monia asioita ennen kuin lopulta nukahti.
Jonna heräsi aikaisin aamulla. Hän oli nukkunut yön todella levottomasti, ja heräillyt moneen kertaan. Lopulta hän oli noussut ja mennyt vessaan pesemään kasvonsa kaikilla ihanilla tuoksuilla. Hetken päästä Johannes saapui huoneeseen, Jonna oli jättänyt oven auki tullessaan.
-Äti! Johannes kiljaisi.
Jonna säpsähti kuullessaan suloisen äännähdyksen. Jonna mietti hetken, mitä tekisi. Tuntuisi julmalta jättää pikkuinen lattialle.
Jonna rohkaisi mielensä ja otti Johanneksen syliinsä. Johannes alkoi halata äitiään erittäin lujaa. Poika ei ollut aikoihin ollut äitinsä sylissä ja Jonnakin alkoi tuntea itseään paremmaksi ihmiseksi. Viimein hän ei ollutkaan hylännyt lastaan.
-Toivottavasti ymmärrät, että rakastan sinua silti, vaikka olenkin tällainen, Jonna kuiskasi Johanneksen halatessa aina vain kovempaa.
Samassa Peter saapui myös huoneeseen. Hänen kasvoilleen syttyi leveä hymy huomatessaan Jonnan pitävän Johannesta sylissään.
-Huomenta, Peter sanoi iloisesti.
Samassa Jonna alkoi irrotella itseään Johanneksen halista, ja lopulta laittoi tämän lattialle. Peter ihmetteli, vasta äskenhän Jonna oli ollut niin onnellisen näköinen lapsi kainalossaan. (Tässä kohtaa tulee pelkkiä kuvia, ja teksti vasta sitten, jostain syystä teksti ei suostu jäämään noiden kuvien väliin..)
Lopulta Jonna karkasi huoneesta Peterin ihmetyksen kasvavan entisestään. Ihan kuin hän olisi säikyttänyt Jonnan ihanasta hetkestä pois.
-Mitä tein väärin? Peterin päässä soi.
Peter päätti viedä Johanneksen takaisin lastenhuoneeseen leikkimään, samalla Peter herätti myös Johannan.
-Onneksi minulla on teidät, muuten en kestäisi, Peter kuiskasi.
Peter kuitenkin lähti pian pois lapsien luota, ja meni vaihtamaan arkisen asunsa ylleen. Sen jälkeen hän kiiruhti pöydän äärelle, palvelija oli kokkaillut vastustamattomia taikaleipiä.
-Eikö Jonna tulekaan syömään? Peter ihmetteli.
-Ei, hän sanoi, ettei hänellä ollut nälkä, palvelija kertoi.
Peter huokaisi, ja palvelija jatkoi:
-Kuinka monta leipää sinä otat?
-Jätä vaikka kaikki tähän, Peter pyysi.
Peterin pyynnöstä palvelija jätti koko leipäpinon Peterin viereen. Peter otti leivän käteensä, ja haukkaili suuria palasia ja ahtoi aina vain enemmän leipää suuhunsa. Hänen tapansa lieventää ärtymystään oli, että hän tunki suunsa täyteen, ja pureskeli raivokkaasti ja voimakkaasti. Kun hän sai suun viimein tyhjäksi, ärtymyskin oli yleensä laantunut. Mutta tällä kertaa se ei auttanut.
-Menenpä pelaamaan biljardia, jos sitten tulisi parempi mieli, Peter mietiskeli.
Niin Peter asteli biljardipöydän luo ja löi palloa rajusti, niin rajusti, että osa palloista tippui lattialle.
-Voi rähmä! Ehkä biljardi ei ole sopiva laji vihaisena, Peter tuumi vihainen ilme kasvoillaan.
Kun palvelija oli siivoilemassa tyhjiä lautasia, oli Jonnakin tullut jo syömään.
-Oliko täällä taas vieraita, kun oli niin paljon tyhjiä lautasia? Jonna kysäisi palvelijalta.
-Ei minun tietääkseni, Peterillä taisi olla iso nälkä, palvelija vastasi, jolloin Jonnalle tuli entistä pahenpi mieli.
-Taas hän on syönyt suruunsa, ja kaikki se on minun syytäni, Jonna mietiskeli murheellisena.
Peteriä ei huvittanut mikään, joten hän päätti ottaa pitkät päiväunet. Ehkä unien jälkeen olisi parempi olo. 
Kun Jonna oli saanut syötyä tarpeeksi, hän päätti mennä lukemaan kirjaa. Silloin Lilli tuli kuitenkin Jonnan luo, se meinasi pompata jopa syliinkin.
-Voi sinua, minun oma lillukkani! Jonna huokaisi.
Jonna heitti kirjan lattialle ja otti kissan syliinsä.
-Kiitos, kun edes sinä jaksat minua, muuten olisin ihan yksikseni tässä maailmassa, Jonna kiitti ja rutisti kissaa.
Lilli todellakin välittää emännästään, ja jopa tämän tavaroista J
Hyvä ilme XD
Lapset olivat myös kovin käärmeissään, kun Jonna ei viettänyt heidän kanssaan aikaa.
-Minua ärsyttää, kun mami ei ole meidän kaveli, Johanna kertoi veljelleen.
-Niin, minua myös, ehkä se ei välitä meistä, Johannes sanoi.
-Miten voit sanoa noin? Johanna kysyi vihaisena.
-Kyllä se muuten haluais olla meidän kaa, Johannes huomautti.
Samassa Peter saapui huoneeseen ja vauvat lopettivat puhumisen.
-Arvatkaapa, mikä päivä tänään on? Peter huudahti.
-Meidän syntymäpäivä, Johanna tiesi.
-Aivan, nyt on aika kasvaa lapsiksi, Peter riemuitsi.
Niin lapset nousivat seisomaan, kasvaminen vaatii keskittymistä, muuten se ei onnistu. Jonnakin oli saapunut katselemaan kasvua salaa oven reunalta, hän ei uskaltautunut tulemaan huoneeseen.
-Hyvä Johanna ja Johannes! Antaa mennä vaan! Juhuu! Peter kannusti parhaansa mukaan.
Pian taikapöly nousi maasta, ja nosti Johannan ilmaan.
Samoin kävi myös Johannekselle. Pian he kasvaisivat huomattavasti.
Tässä tuleva hallitsija, Johanna kasvun jälkeen.
Tässä Johannes kasvettuaan.
Kasvun jälkeen koko perhe Jonnaa lukuun ottamatta istuivat pöytään syömään Aurinkokeittoa. Oli kuitenkin hiljaista, lapset vain hotkivat keittoaan suuhunsa vauhdilla.
-Mikä nyt on vialla? Kasvunnehan onnistui moitteettomasti, Peter kysyi.
-No, ei tää siitä johdu, Johanna tiuskaisi.
-Se johtuu siitä, ku äiti ei oo meidän kaveri, Johannes paljasti.
(Tulee ihan mieleen Salkkareiden Aino ja Otto! En tiedä miksi x))
-Miten niin äiti ei ole teidän kaveri? Peter ihmetteli.
-No, se ei leiki meidän kaa, Johanna ärähti.
-Eikä muutenkaan vietä aikaa meidän kanssa, Johannes lisäsi.
-Äidillä on nyt vähän vaikeaa, koittakaa ymmärtää, olette jo isoja, Peter käski.
-Säki oot vaan sen puolella, Johanna karjaisi ja nousi pöydästä.
-Niinpä! Johannes jatkoi ja lähti myöskin.
Peter pudisti päätään onnettomana, mitähän tästäkin seuraisi?
Johanna meni suoraan nukkumaan vasta sisustettuun huoneeseen.
Johannes taas meni purkamaan kiukkuaan lelulampaaseensa.
Siinä ensimmäinen osa, vihdoin valmis! Toivoisin kovasti, että kommentoisitte. Tein tätä osaa pitempään kuin koskaan mitään tekemääni osaa aikaisemmin. Kertokaa, mitä piditte tästä ja silleen. J
Haluatteko muuten seuraavan osan tänne vai Iloliemeen? Tähän minulla olisi jo kuvia valmiina, mutta olisi myös hauska pelailla Iloliemillä. Päättäkää te. En varmaankaan jatkossa tule tekemään näin pitkää osaa, kuvien latailu on niin kovaa hitaalla netilläni. L Puuh!
Kommentit