Jee, sainpas osan kirjoitettua. :) Oli siis netin kanssa ongelmia melkein koko viime viikon, enkä sen takia ole oikein jaksanut kirjoittaa osaakaan eteenpäin, kun eihän sitä pystyisi julkaisemaan ilman nettiä. Tänään se sitten viimein taas alkoi toimia, ja kirjoittelin osan loppuun. Pääsette lukemaan sitä noitten kommenttien vastausten jälkeen. :) Viime osaan tuli muuten ennätys vähän kommenttia. :o Ei sillä, etten tee tätä omaksi huviksi, olisi kivaa, kun lukijoitakin olisi. (:

inu56 kirjoitti:
Eka! Hyvä osa oli! En minäkään malta odottaa kun Camillan suunnitelman toteutus alkaa. Toivottavasti jatkoa tulee pian!

Vastaus: Jep, eka olit. :D Hii, kiva :) Ah, haluisin kyllä jo päästä toteuttamaansitä Camillan suunnitelmaa, tekis mieli alottaa jo ens kiekalla, mut en viitti viel.. Tässäpä tätä jatkoa tuli, ei kauhean pian, mutta kuitenkin. :)

Tuuli kirjoitti:
Kiva osa. Ehlan (muistin nimen varmaan väärin, vai?) nukahtaminen juhlien jälkeen oli tavallaan hauskaa. :D

Vastaus: Kiva, jos oli kiva osa. ;) Ihan oikein muistit Ehlan nimen. :)

simskisu kirjoitti:
Oi miten söpö Niklaksesta tuli, ihana pikku paholainen <33 Odotan innolla että Camillan suunnitelmat pääsee vauhtiin ja toivotaan että vauva on tyttö =DD

Vastaus: Jebulish <3 Hihi, ihana toi pikku paholainen. :D <3 Juu, minä ootan sitä kans. :D Ja tosiaan toivon, että seuraava vauva olisi viimein perijä. (:

Jasmina riutui turhankin lämpimän oloisia päiviä kotonaan murehtien ja parempaa odottaen. Hänen ja Camillan kanssa tehdystä sopimuksesta tuntui olevan jo liiankin kauan aikaa, eikä Jasmina jaksanut enää odottaa. Kesä imisi kuitenkin lopulta hänestä kaiken jaksamiskyvyn, joten ei siinä voimien kerääminen auttaisi. Camillan oli pakko suostua tai joutuisi itse luovuttamaan hillittömän kasan energiaa yhteistyökumppanilleen. Jasmina näpytteli Camillan puhelinnumeron päättäväisenä.

Puhelin ei ehtinyt paljoa töötätä, kun Camilla jo vastasikin puhelimeen, yllättävän ystävällisellä äänen sävyllä.
-Jasmina ystäväsi täällä. Soitin vain kysyäkseni, joko aloitamme toimenpiteen "Taikapölyn jäädytys"? Kesä on alkamaisillaan, ja vointini huononee silloin erittäin nopeasti, ja kaikki säästämäni voimat kuluisivat itseni ylläpitoon, eli kaikki vaivalla tehty työ olisi yhtä tyhjän kanssa, Jasmina puhui kertoen heti asiansa.
-Tosiaan, nyt olisi juuri sopiva hetki pistää suunnitelmat teoiksi. Jos tulen sinne kohta, Camilla puhui.
-Ihanko totta? Siis nyt heti? Jasmina varmisteli.
-No mitäs sitten luulit? Tulen sinne mahdollisimman nopeasti, että saadaan tämäkin juttu pois alta, Camilla totesi.
-Kiitos vielä kerran, ja nähdään pian! Jasmina hehkutti, muttei ollut varma, oliko Camilla edes kuullut sanoja, kun puhelu oli katkennut.

Jasmina päätti koota itsensä, ja mennä auringon sulattavaan valoon vielä kerran, pian kaikki helpottaisi.
-Onpa ihanaa nähdä sinut! Jasmina kertoi halaten ystäväänsä suunnilleen kaatuen tämän syliin. Polttava aurinko vei kaikkialta voimat.
-Niin, olet kyllä tärkeä henkilö tässä suunnitelmassa, mutta en tahdo kuluttaa tätä kaikkea aikaa halaamalla! Camilla murahti irrottautuen.

Heikosta olostaan huolimatta Jasmina huokui intoa. Hän oli jo kauan odottanut talven saapumista, ja nyt se viimein tulisi, jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan.
-Mennäänkö ensin vaikka sisälle jutustelemaan suunnitelmastamme? Jasmina ehdotti.
-Mitä intoa kuluttaa hyvää aikaa sellaiseen turhuuteen? Aloitetaan vaan heti jäädytys-operaatio, niin siitä on sitten päästy, Camilla määräsi.
-Oletko tosissasi? Nyt heti? Jasmina innostui.
-Kyllä, kyllä, mennään jo, Camilla vastasi.

Pian he saapuivat ilmastonlämpöön vaikkuttavan koneen luo, ja Camilla antoi jälleen voimiaan Jasminalle. Jasmina tunsi itsensä vahvemmaksi kuin koskaan, Camilla oli todellakin kerännyt kaikki voiman rippeensäkin jäädytystä varten.

Jasmina siirtyi koneen luo, alkaen näppäillä tarvittavia asioita koneeseen. Sen jälkeen hän avasi pienen luukun, ja siirsi juuri Camillalta saamansa voimat, sekä vähäiset omansakin sinne. Jasmina tunsi vointinsa taas heikkenevän, hän vaivoin jaksoi sulkea luukun kannen.

Camilla seurasi hermostuneena sivusta, miten Jasmina teki hommaa. Häntä ärsytti Jasminan hitaus, kun tämä yritti viimeisillä voimillaa vetää kahvasta, jonka pitäisi saada lumisade aikaan. Jasmina yritti vetää vipua, mutta hänen voimansa olivat jo niin lopussa, ettei siitä tullut mitään.
-Ca.. Camilla, voimani eivät riitä, Jasmina sanoi uupuneena.
-Älä tuhlaa niitä puhumiseen! Nykäiset vain voimakkaasti siitä vivusta, niin helpottaa, Camilla komensi. Hän tiesi, että vain Jasminalla oli kyky käyttää konetta, ja kaiken olisi onnistuttava.

Juuri sattumalta ohi kulkeva Flora tuijotti hämmästyneenä Camillan ja Jasminan touhuja.
-Mistä asti nuo ovat olleet ystäviä, eihän kukaan pidä Paholaisista, vaikka heillä pidetyt juhlat olivat kyllä upeat, Flora tuumi. Eihän hän välikätenä voinut tietää ylhäisempien ystävyyssuhteista. Sen enempiä miettimättä Flora jatkoi matkaansa.

Jasmina sulki silmänsä, ja yritti vieä kerran. Hänestä tuntui, kuin hän voisi minähetkenä tahansa luhistua maahan elottomana, hän oli laittanut kaikki voimansa peliin. Jasmina tunsi, miten vipu viimein liikahti, ja koneesta alkoi tulla kaikenlaista kipinöintiä ja valoja, aivan kuin viimekerrallakin. Jasmina ei vain nähnyt niitä, hänen voimansa eivät riittäneet silmien auki pitämiseen. Yllättäen Jasmina tunsi kasvoillaan jotain ihanan kylmää, ja pystyi jälleen

avaamaan silmänsä.

-Lunta! Täällä sataa lunta! Jasmina kiljui riemuissaan. Jokainen hiutale, joka osui Jasminaan antoi hänelle voimia, ja pian hän pystyi kävelemään Camillan luo.
-Kiitos Camilla! Sinun ansiostasi voin nyt paremmin kuin koskaan, Jasmina kiljui halaten ystäväänsä jälleen.
-Kyllä siinä sinuakin tarvittiin, Camilla sanoi vastaten halaukseen. Hän oli myös hyvällä tuulella, hänen suunnitelmansa seuraava vaihe oli juuri lähtenyt käyntiin.
-Pian kaikki on minun vallassani, oli ainoa ajatus Camillan mielessä.
-Ikävä kyllä en ehdi jäädä luoksesi juhlimaan tätä talven alkua. Minulla on vielä monta hommaa kotona odottamassa, Camilla totesi.
-Tietenkin saat lähteä, jos täytyy. Kiitos vielä kerran, ja heippa! Jasmina toivotti, ja Camilla lähtikin.

Tontin ohi käveli myös kummastuneita taikapölylaisia, jotka olivat kaikessa rauhassa kävelleet lämpimänä kesäpäivänä pihalla. Yllättäen oli alkanut sataa lunta, ja Samiltakin oli pudota silmät päästä tuntiessaan kylmiä lumihiutaleita poskellaan. Nythän oli keskikesä, eikä lumisadekuuro ollut yleistä, jotain outoa oli tekeillä.

Juuri silläkin hetkellä Jasminalla oli menossa jo ilontanssi! Vihdoin kaikki, mitä hän olikaan edes uskaltanut toivoa, oli nyt täyttä totta!
-Tämä on niin uskomatonta! Ei koskaan enää kesäpahoinvointia, pahaa oloa tai alhaista elämänlaatua. Se kaikki on nyt menneiden kesien helteitä! Jasmina kiljui tanssahdellen, mitä ikinä keksikään. Kieltämättä hänellä oli hiukan sekava olo, muttei se ollut ihmekään, olihan äsken tapahtunut melkoinen mullistus. Sillä hetkellä Jasminan päässä liikkuivat vain omat tarpeet, eikä hänelle tullut mieleenkään, mitä mieltä muut kyläkäiset olisivat.

Hetken päästä Jasmina tajusi, että voisi mennä aivan vapaasti katsomaan  pientä Juliusta. Hän oli jo niin tottunut vanhaan järjestelmäänsä, ettei ollut jaksanut hoitaa lapsiaan kesäisin, että oli ihan tottumukselta unohtanut tämänkin olevan nykyään mahdollista. Saavuttuaan istumaan poikansa eteen,

Justus huudahti heti:
-Äiti!
-Niin äiti ei voi enää huonosti, vaan jaksaa tästä lähtien leikkiä kanssasi joka päivä! Miltäs kuulostaa? Jasmina kysyi.
-Äitin kansa on haukaa! Julius huudahti hymyssä suin, jolloin Jasmina silitti poikansa päätä. Julius oli todella iloisella tuulella, kun sai viimeinkin viettää aikaa äitinsä kanssa. Vaikka Julius olikin oppinut, ettei Jasmina ehdi hoitamaan usein, ei poika ollut unohtanut äitiään, vaan kaivannut tätä aina mukaan leikkeihin. Nyt oli riemu rajaton, sillä se kaikki olisi mahdollista tästä eteenpäin!

Myös Justus kasvoi, ja tässä hän taaperoikäisenä. :) Ihan samalta näyttää kuin Juliuskin. Arvoin jälleen hiusten värin, ja blondi tuli. Sais joku valkosenki, tahon niin. :D

Jasmina päätti kertoa uutisen Jormalle vasta illalla, heidän ollessa kahdenkesken.
-No, mitä asiaa sinulla oli? Jorma kysyi heittäytyen Jasminan seuraksi vuoteelle. Jasmina käpertyi Jorman kainaloon, ottaen tämän kädestä kiinni.
-Minun ja Camillan Taikapölyn jäädytys -operaatio valmistui tänään! Nyt meillä on pitenpi talvi! Jasmina kertoi innoissaan.
-Ahaa, nyt ymmärränkin, miksi olit niin pirteällä tuulella, ja leikit Juliuksen kanssa, Jormalle selkeni kaikki.
-Niin, viimeinkin minulla on aikaa muillekin kuin vain itselleni. Mutta käytäisiikö nukkumaan? Vaikka onkin talvi, en silti pysty olemaan valveilla koko aikaa, Jasmina sanoi haukotellen.
-Olet oikeassa, käydään nukkumaan, Jorma vastasi.

Keskellä yötä Jasminalle kävi kuitenkin kummia, kun hänen ylleen ilmestyi räikeän värinen pyjama.
-Yöh, kauhea väri, saan siitä päänsäryn, Jasmina voivotteli kiiruhtaen etsimään vanhaa yömekkoaan takaisin. Kiskoessaan mekkoa päälle, Jasmina huomasi sen puristavan vatsan kohdalta, ja hän tajusi sen johtuvan raskaudesta.

Kun räikeä pyjama oli työnnetty vaatekaapin perimmäiseen nurkkaan, saattoi Jasmina käydä takaisin nukkumaan.
-Vaikka Julius ja Justus ovatkin aivan yli-ihania, toivoisin sen tytön viimein syntyvän, raskaana olo on niin inhottavaa, Jasmina mietti kiskoessaan peittoa varpaille.

Seuraavan aamuna Jasmina päätti kertoa raskaudesta heti Jormalle, sitten olisi se tehtävä hoidettu pois alta.
-Olen raskaana, Jasmina töksäytti syöraan asian.
-Taas? Vastahan Justus syntyi.. Jorma hämmästeli.
-Onhan siitä jo aikaa. Etkö ole iloinen? Jasminan mieleen ehti tulla synkkiä ajatuksia.

-Tietysti olen, kaikki tapahtuu vaan niin äkkiä, ja vieläpä parempaan suuntaan, Jorma kertoi kaapaten Jasminan käden.
-Niin. On ihana saada vihdoinkin kaiken, mitä on koko elämänsä jaksanut vain haaveilla. En olisi ikinä voinut uskoa saavani Camillan kaltaista ystävää, joka teki unelmistani totta, Jasmina puhui.
-Meistä tulee onnellisempia kuin ikinä. Sinä jaksat olla enemmän kanssamme, ja saamme vielä kolmannenkin lapsukaisen, Jorma riemuitsi.
-Ei enää ikinä niitä tuskaisia lämpimiä kesäpäiviä, Camilla arveli ilmaston viilenneen niin, ettemme joudu viettämään kesää enää milloinkaan, Jasmina

-Äää! Minä en tahdo enää syödä! Minun lautanen on jo tyhjä! Minä haluan leikkiä äidin kanssa! Justus raivosi syöttötuolissaan.
-Katso, lapsetkin ovat iloisempia, ja viihtyvät seurassasi entistä enemmän, Jorma totesi onnellisena.
-Tosiaan, nyt kun aamupala on syöty, voisin kuluttaa muutaman tunnin Justuksen kävelyn opettamiseen, Jasmina totesi.
-Niin, minä voin sillä välin puuhailla omiani, Jorma kertoi.

Niin Jasmina nappasi pojan syöttötuolista, ja alkoi opettamaan tälle kävelyn jaloa taitoa.
-Tämä on niin hauskaa! Enpä olisi arvannutkaan! Olen vain niin onnellinen jokaisesta hetkestä. Elämäni muuttuu täydelliseksi! Jasmina huudahti innoissaan ottaen pieniä ensiaskelia Justuksen kanssa. Pikkuisella pojalla taisi olla myöskin mukavaa, kun niin iloisesti naurahteli jokaiselle tekemälleen askeleelle, ja Jasminan mukaville puheille.

Lopulta Justus osasi kävellä ilman Jasmina-äidin tukea, ja jäi innoissaan harjoittelemaan askelia yksikseen alakertaan. Silloin Jasmina kävi vilkaisemassa Juliusta, joka vietti aikaansa rajusti lelusoitintaan paukutellen. Jasmina oli liikuttua täysin kuullessaan ne suloiset sävelmät, hän ei ollut ennen edes tajunnut, kuinka nopeasti esikoinen oikeastaan edes kehittyi. Jasminaa harmitti edelleen ne vuodet, jotka oli joutunut vain nukkumaan ja

syömään viettämättä ollenkaan aikaa Juliuksen kanssa, mutta nyt asiat olivat viimeinkin toisin.
-Olet aika hyvä soittaja, en olisi arvannutkaan, Jasmina kehui istahtaessaan poikansa eteen.
-Jee, äiti tuli! Nyt minä näytän, mitä olen oppinut, Julius selitti alkaen pamautella entistä kovemmin ja iloisemmin lelusoitintaan.

Taikapölyn väki oli huomannut ilmaston viilentymisen, ja he arvelivat sen johtuvan Jääpuikoista, sillä Jasminallahan oli kylmyyden mahti voimanaan. Monet naapurit tulivat valittamaan kylmyyttä, mutta Jääpuikot kielsivät kaikki syytökset. Camilla oli sanonut, ettei ilmaston kylmenemisen syytä saisi

kertoa, siitä seuraisi hankaluuksia.
-Emme tiedä tästä yhtään mitään, Jorma selitteli.
-Niin varmaan. Miksi muka kesken kesän tulisi niin kylmä, että täytyy käyttää talvivaatteita, Paula mäkätti.
-Sää on arvaamaton, Jorma keksi jotain.

Paula ei jaksanut kinastella Jorman kanssa, vaan päätti tulla sisälle, ehkä sieltä löytyisi joitakin johtolankoja. Ensimmäinen asia, jonka Paula löysi oli

Justus, joka itsekseen kävelyä harjoitellessaan oli kompastunut Paulan jalkoihin. Paula nosti pojan syliinsä.
-Kuinka tänne on jätetty yksinään pieni lapsi vahtimatta? Minä en kyllä hetkeksikään voi jättää katsomatta lapsenlapsieni perään, Paula pölisi alkaen samalla leikkiä Justuksen kanssa, ja unohti, miksi oli edes tullut kylään.

Illalla Jorma lueskeli kirjaa seuraten samalla Juliuksen leikkejä lattialla. Julius oli pinonnut palikoita torneihin, eikä yksikään niistä ollut kaatunut.
-Julius on kyllä taitava tornien tekijä, näkee hänen omistavan loogisia taitoja, kun hän ymmärtää, miten palikat tulee laittaa ilman tornin sortumista, Jorma tuumi.

Yllättäen Julius kuitenkin keskeytti leikkinsä.
-Miksi lopetit palikoilla leikkimisen? Jorma hämmästeli.
-Tylsä leikkiä yksin palikoilla, minä tahtoo leikkiä isin kanssa! Julius kertoi lähtien köpöttelemään Jormaa kohti.

-No, jos isi sitten leikkii sinun kanssa, Jorma lupasi laittaen kirjan kiinni. Ei hän ollut edes lukenut sitä paljoa, sillä suurimman osan ajasta Jorma oli katsellut poikansa leikkejä.

Jorma pisti kirjan takaisin hyllyyn, ja astui Juliuksen eteen kumartuen samalla. Yllättäen Jorma veti kätensä esiin alkaen kutitella Juliusta. Taapero hytkyi naurusta, ja yritti suojella kutisevimpia kohtia käsillään, mutta Jormahan se taitavampi kuitenkin oli.
-Arvaappa, kenellä on synttärit tänään, Jorma käski.
-Minulla! Julius huudahti vieläkin naureskellen.
-Kohta sinun täytyykin jättää taaperuuden kujeet, ja aloittaa elämä koululaisena, Jorma selitti.

Hetken päästä Jorma kantoikin Juliuksen yläkertaan, jossa taikapöly alkoi lennätellä poikaa kasvamisen kunniaksi. Juliusta alkoi kikatuttaa kaunis ja kutitteleva hassu aine.

Pian jännittävät hetket olivat ohi, kun Julius huomasi kasvaneensa reilusti. Tuollainen poju hänestä sitten tuli. :)

Hetken kuluttua Julius oli niin kyllästynyt hymyilevään naamaansa, että tämän oli pakko poistua vessasta peilin ääreltä. Juliuksen teki mieli kokeilla kaikenlaista hurjaa juuri kasvettuaan, ja hän suunnitteli pyytävänsä isää leikkitoveriksi.
-Isi, tuu leikkimään, Julius pyysi.
-Mielelläni tulisin, mutta minun täytyy vahtia Justusta, Jorma selitteli.
-No höh, mä pyydän sitten äitiä, Julius totesi olleena valmis jo kääntymään.

-Ei, älä tee sitä! Vaikka meillä onkin viileämmät olosuhteet kuin ennen, on äiti silti väsynyt raskautensa takia, emmekä voi sille mitään, Jorma sanoi.
-Ääh, ihan tylsää! Ei yksin oo kiva tehdä mitään, Julius huokaisi.
-Mitä, jos viettäisit aikaasi vain opiskellen. Semmoiset leikit ovat vain vauvoille, lapsen tehtävä on aloittaa opiskelu varhain, ja ansaita taitopisteitä, Jorma puhui.
-Ääh, mutta se on niin tylsää! Julius parahti.
-Noh, valitset sinua kiehtovan jutun, Jorma vinkkasi.

Julius ei halunnut tuottaa vanhemmilleen pettymystä, vaan päätti ottaa isän vinkin käyttöön. Ei ollut kovin vaikeaa tehdä päätöstä, mikä lajeista olisi mukavin. Julius oli aina tykännyt loogisesta ajattelusta, joten hän aloitti shakkipelin. Aika kului nopeammin ja mielekkäämmin, mitä Julius oli edes uskaltanut toivoa! Ties mitä tästä lahjakkaasta lapsesta vielä tuleekaan.

Juliuksen mentyä saapui Jasmina huoneeseen.
-Etkö mennytkään opiskelemaan? Jorma kysyi katse Justuksessa. Hän luuli tulijaa Juliukseksi.
-Mitä ihmettä? Jasmina kummasteli. Jorma nosti katseensa, ja tajusi ettei tulija ollutkaan Julius.
-Ääh, ei mitään, Jorma vastasi.
-Saanko minä ottaa Justuksen välillä syliin? Jasmina pyysi.

-Tietenkin saat, hänhän on oma lapsesi, Jorma huomautti tehden tilaa, jolloin Jasmina pääsi kaappaamaan pojan syliinsä.
-Kukkuu! Jasmina jutteli Justukselle heilutellen sormiaan hassusti, mistä Justus alkoi nauraa.
-Kumpa minulla olisi enemmän aikaa olla lasten kanssa. Voisimpa viettää kaikki päivät vain leikkien heidän kanssaan, Jasmina haaveili.
-Olisihan se ihanaa, mutta ei mahdollista, Jorma huomautti.

Justus alkoi haukotella, joten Jasmina päätti laskea pikkuisen kehtoon nukkumaan.
-Perheemme on ihana! Jasmina henkäisi silittäen Jorman poskea. Jorma kavahti vähän, Jasminan käsi tuntui niin kylmältä. Olihan hän siihen tottunut, mutta pidennetyn talven takia Jasmina oli myös entistä kylmempi.
-Niin, Jorma vastasi lyhyesti.

Jääpuikot olivat käymässa nukkumaan, mutta Jasminan täytyi vielä käydä pikaisella yöpalalla. Mutustellessaan jääpala salaattiaan Jasminan päässä pyöri kaikenlaisia ajatuksia.
-Aivan kuin Jorma välttelisi kosketustani, ja kun puhuin perheestämme, hän vastasi vain "niin", eikä muuta. Pelkään, ettei hän pidä suuresta lasten määrästä. Minun puolestani niitä saisi tulla vaikka kuinka, mutta jos Jorma ei sitä halua, täytyy minun rajoittaa haaveitani, Jasmina pohti.

Seuraavana aamuna hän oli kuitenkin paljon virkeämmällä päällä, ja jakoi jopa jumpata lempi biisinsä tahdissa. Ylimääräisiä kiloja olikin kertynyt, Jasmina ei nimittäin usein jaksanut jumpata, sillä siinä tuli äkkiä lämmim kylmimmällekin simille. Tänä aamuna oli koko piha jo aivan lumen peitossa, ja pakkanenkin kiristyi päivä päivältä.
-En malta odottaa sitä aikaa, kun koko Taikapöly on vain jääkimpale, Jasmina haaveili.

Ilman murheita ei kuitenkaan mikään edennyt. Naapuruston keskuudessa oli levinnyt ikävä juoru Jääpuikoista, jotka suunnittelivat Taikapölyn muuttamista jäiseksi. Eihän kukaan muu voisi olla asialla, vain Jääpuikot hallitsevat jäisen mahdin.
-Uskoisit jo, olemme yhtä ihmeissänne kuin tekin, Jorma kiisteli.
-Pyh! Te ette mitään ihmeissänne ole. Hyvähän sinun ja teidän muiden onnellisten palatsieläjien on olla, kun ei mitään työtä tarvitse tehdä. Lampemme on jäässä, ja mitenkäs me sitten teille ongimme lepytyskalat? Suututte entisestäkin, ettekä sulata lampea koskaan! Mika marisi.

-Emme suutu teille mistään, ellet tahallasi ala ärsyttää ja raivota minulle. Opetelkaa pilkkimään, ei minun työhöni kuulu kuunnella valittavia kansalaisia, menkää puhumaan asiasta Pilvilinnoille, hehän ovat vastuussa Taikapölystä ja kansalaisista, Jorma vastasi ovelasti heittäen taakan itseltään pois.
-Mitä tekemistä Pilvilinnoilla muka on tässä? Mika kysyi.
-No en tiedä, eikä kiinnostakaan. Voisi joku olla joskus iloinen, kun sääolosuhteet sallivat meitäkin. Jos sinulla ei ole mitään viisasta sanottavaa, sanon vain heippa ja tervetuloa uudelleen! Jorma totesi kepeästi.
Mika vilkaisi vielä happamasti keskustelu kumppaniaan, ja poisui saman tien talosta.

Sillä välin Juliuksella oli rennot ja huolettomat hetket kotitehtäviensä parissa. Hänellä oli alkanut loistavasti uudessa koulussa, ja paikka vaikutti muutenkin viihtyisältä, ja jopa ilmastointi pelasi, ainakin nyt "talvella". Silti läksyjä tehdessä Julius söhi enemmän suttuja kuin oikeita kotitehtäviä. Eivät ne mitenkään vaikeita olleet, Juliusta vain potutti. Häntä suorastaan ärsytti, että kaikki pyörivät Justuksen ympärillä, eikä kukaan tuntunut näkevän

muuta.

Julius tunsi olonsa kovin yksinäiseksi kotona, hän vietti kaikki iltansa yksin leikkien surumielisen Santtu-nallensa kanssa. Julius ymmärsi, että pienenä olentoa täytyy pitää silmällä, ja opettaa tärkeitä taitoja, muttei kuitenkaan ollut reilua jättää vanhaa lasta aivan yksin.
-Kyllä isi ja äiti minua rakastaa, ja minä rakastan sinua, Julius kertoi nallelle, ja rutisti sitä kovaa.
Luultavasti tämä vaihe menee ohi, ja kohta kaikki ovat onnellisia, ilman mitään lellikkejä tai syrjittyjä.

Lopulta Julius alkoi viettämään aikaansa aivan yksin edes kysymättä, ehtisivätkö vanhemmat leikkiä hänen kanssaan. Julius muuttui hiljaisemmaksi, ja keskittyi omiin puuhiinsa. Jasminaa alkoi jopa huolestuttaa, kun hän seurasi poikansa peliä sivusta. Tämä oli niin eleetön, mikä säikytteli Jasminaa.
-Julius, jos haluat, voisimme kyllä leikkiä jotain, Jasmina lupasi.
-Äh, ei tarvitse. Sinulla kuitenkin on huono olo tai jotain, enkä halua tuottaa sinulle lisää kipuja, Julius vastasi.
-Noh, ihan miten vain, Jasmina totesi, ja lähti pois.
Julius jäi miettimään, miksi vastasi kielteisesti. Hän tunsi nykyään olevansa enemmän tiellä, ja halusi pysyä vaan etäällä tapahtumista.

Jasmina rakasti syömistä varsinkin aamuisin. Nyt aamut olivat Jasminan mieleen, kun aurinko ei häikäissyt silmiin ikkunasta, vaan oli talven takia pimeämpää.
-Laita minulle oikein suuri jäälätty, Jasmina komensi.
-Tietenkin, palvelija lupasi valikoiden kaikkein suurinta lättyä tarjottimelta.

Myös Julius saapui syömään. Hän ei kuitenkaan jutellut muiden kanssa, vaan hotki ruokaa nopeasti suuhun, jotta pääsisi taas pian pelaamaan shakkia. Poika oli innostunut siitä lajista, ja viettikin nykyään kaiken vapaa-aikansa pelin ääressä. Mutta kummallista oli, että Julius ei halunnut pelikaveria, vaan hän pelaili aina itsekseen.


Myöhemmin samana päivänä koitti hetki, jolloin Jasminan maha-asukki halusi päästä ulos.
-Jorma, nyt se tapahtuu! Jasmina ähki pidellen vatsaansa. Jorma juoksi sivuun, jottei olisi palvelijan tiellä, kun tämä tulisi apuun.
-Mitä täällä tapahtuu? Julius hämmästeli tullen ovelle katsomaan. Huomattuaan Juliuksen Jorma meni pojan luo.
-Menepä vaikka pelaamaan shakkia, tämä ei ole sopivaa nähtävää sinulle, Jorma sanoi. Julius jäi kuitenkin salaa kurkkimaan oven taakse.

Jasmina väsyi synnytyksessä, ja alkoi menettää tasapainoaan.
-Jos se ei nyt synny, niin minä pyörryn, Jasmina mutisi hampaat irvessä ponnistaessaan. Jorma oli aivan neuvottoman taustalla. Hän pelkäsi, että Jasminalle kävisi jotain pahaa, synnytys ei keskellä kesääkään ollut ollut näin rankkaa.

Hetken päästä tilanne kuitenkin helpottui, kun maailmaan putkahti pikkuinen vauveliini.
-Voi ei... Jasminalta pääsi.
-Mitä? Syntyikö taas poika? Ei se mitään, kyllä se tyttö sieltä vielä tulee, Jorma lohdutteli kuitenkin ilottomana, hän odotti niin kovasti tyttöä.
-Ei kyllä tämä tyttö on... Jasmina sanoi vieläkin vaisusti.
-Tyttö! Sehän on mainio juttu! Jorma huudahti riemuiten.

-Onhan se, mutta katso hänen kulmakarvojaan, Jasmina käski näyttäen vauvaa.
-Häh? Nehän ovat punaiset? Mutta miten? Eihän meillä kummallakaan ole punaisia hiuksia, Jorma ihmetteli.
-Siinä se onkin. Tiedätkös, en ole kertonut tästä ennen, mutta... suvussamme kulkee punaisten hiuksien kirous, Jasmina paljasti.
-Häh? Jorma kummasteli.
-Aivan, lapsi, joka saa punertavat hiukset, tuo huonoa onnea, ja pelkään, ettei tästä tytöstä ole perijäksi. Se voi tuhota koko Jääpuikkojen suvun, Jasmina kertoi.
-Mutta hänen on oltava perijä, hän on ensimmäinen tyttölapsi, ja tuohan on ikivanha taru. Tiedätkö edes, millaista huonoa onnea siitä koituu? Jorma kysyi.
-En osaa sanoa, äitini sanoi viimeisen punahiuksisen olevan isoäitinsä. Siitä on kauan, mutta nähtävästi tauti on vielä mahdollinen, Jasmina kertoi.

-Ei meidän pikku tytteliini mitään huonoa onnea tuo! Voimme vaikka värjätä hänen hiuksiaan vaaleiksi, jos se sinua lohduttaa, Jorma kannusti.
Jasmina nosti pikkuisen itseään vasten, ja silitteli heiveröistä päätä.
-Toivon niin, mutta ei sitä voi koskaan tietää. Miksi minulle muuten olisi kerrottu jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa? Pelottaa, mitä jos pikku-tytölleni tapahtuu jotain katalaa? Jasmina tuumaili.
-Ei mietitä sitä nyt. Eikö pitäisi alkaa kehitellä lapselle nimeä? Jorma kysyi.
-Lumiana, se oli äitini isoäidinkin nimi, Jasmina sanoi heti.

Lumianalle sisustettiin suuri unelmahuone. Tytölle haluttiin antaa kaikkea mahdollista, ettei epäonni vain pääsisi pilkistelemään mistään raosta. Nyt täytyi vain olla erittäin huolellinen ja varovainen, ja tehdä Lumianan elämästä yhtä unelmaa. Se oli tarujen mukaan ainut vaihtoehto, jolla saatiin kirousta heikommaksi. Lumiana ei vain itse saisi tajuta olevansa epäonnen keskipiste.

Kun kaikki asiat oli puhuttu halki, saattoivat Jorma ja Jasmina aloittaa aamiaisen syönnin. Jasmina oli vieläkin täysin poissa tolaltaan ja erittäin huolissaan, joten Jorma päätti keventää tunnelmaa.
-Älä murehdi asiasta, jolle et mahda yhtään mitään! Ollaan vaan kiitollisia, mitä meillä nyt on; tyttövauva, perijä! Jorma julisti.
-Mutta oliko sen tyttövauvan juuri pakko saada ne punertavat hiukset? Jasmina parahti.
-Älä huolehdi, me ja palvelija pidämme Lumianasta huolta, eikä hän itse tajua mitään, Jorma vakuutteli.
-Ehkä olet oikeassa. Kiitos, kun jaksat saada minut aina paremmalle mielelle, Jasmina vastasi hymyillen.

Yhdessä he sitten menivät olohuoneeseen, laittoivat radion päälle, ja tanssahtelivat koko päivän. Ei Jasminakaan jaksanut sentään koko aikaa pelätä, kaikkihan on hyvin... ainakin vielä.

Siinäpä se. Ärsyttää, miksi aina jostain päin osaa katoaa kuva? Taas puuttui tuolta yhestä kohtaa, mutta en jaksa mennä lataamaan sitä uudestaan photikseen, olkoon noin. :p Lisäksi tein viime osassa pienen virheen: Merithaimenet kertoivat Paholaisille heidän lampensa olevan jäässä, mutta eihän se vielä voinut olla, kun vasta tässä osassa jäädytettiin Taikapöly. :D Sen siitä saa, kun pelaa etukäteen, ja muistelee asiat sitten myöhemmin väärin.. :p Hih, keksin ihan tässä äsken kirjoitellessani tuon punatukka jutun. :D En kyllä ymmärrä, mistä punaiset hiukset ovat tulleet, sillä mielestäni laitoin Jasminallekin blondin tukan. :o Mutta mitäs pienistä, sainpa uuden juoni-idean. :DD Jättäkää kommenttia, ihan kaikki vaan rohkeasti ilmoittavat nyt itsestään! En pure. :)