aAERp.png

Aika kuluu kyllä lujaa, Taikapölytkin ovat jo kolme vuotta olleet elossa! Varsinainen synttäripäivä olisi ollut eilen, mutten viitsinyt alkaa eilen yhdeltätoista korttia tekemään, vaan päätin mennä nukkumaan. Tein kyllä historiaa, en ole moneen vuoteen ehtinyt nukkumaan ennen yhtätoista, wau! Kahdeksan tunnin yöunilla oli myös positiivinen vaikutus jaksamiseen, vaikka pienillä päikkäreillä käväisinkin koulun jälkeen. .-D Mutta aiheena ei nyt tietääkseni pitänyt olla minun nukkumisjärjestelmäni, vaan Taikapölyn merkkipäivän juhlinta! Siinä mielessä tylsä homma, ettei minulla ole tuon kortin lisäksi muuta synttäriekstraa, mutta tällä mennään. .-) Jos teillä on jotain muistoja kuluneen vuoden ajalta Taikapölyyn liittyen, kertoilkaa toki. .-) En saa tämän enempää venytettyä puhettani, joten olkoot tämä synttärikirjoitus tässä. .-)