Aikoinani häpesin neljän kuukauden taukoja Camp Rockissa, mutta nyt niiden olemassaolo on arkea täälläkin! D-. Koulu on tuottanut kiireitä ja tuottaa todennäköisesti edelleen joululoman loputtua, mutta nyt onneksi sain Taikapölyn osan kokoon ennen vuotta 2014. Toivottavasti lukijoita vielä löytyy. Taikapölyn synttäreitä tunnuin juhlivani yksinäni! Odotan jännittyneenä kommentointiaktiivisuuttanne! ,--> Tilastojen mukaan Taikapölyssä on kävijöitä päivittäin. 

VASTAUKSET EDELLISEN OSAN KOMMENTTEIHIN:

Jade Essence kirjoitti:
Näin ensimmäisenä, että hieno uusi otsikkokuva ;) Shokkiaalto näköjään erotti pakenijat toisistaan kohtalaisen tehokkaasti. Aimée-paran vauva, pieniparka ei ehtinyt edes syntyä :'( Onneksi Flora sentään sattui tipahtamaan muiden kanssa keskelle kasvustoa ja tuntemaan lääkekasvit. Jonnan ja Camillan kiistely vaikutti hyvin aidolta, ja Camillan lentoyrityksen meneminen kirjaimellisesti puihin toi hieman huumoria muuten vakavaan osaan. Joka kuuseen kurkottaa ja niin edelleen :D Ninan juoma pahuusjuoma näyttää taas tuovan omaa lisäänsä juoneen. Käy järkeen, että tämä kiinnostuisi maaston myrkyllisimmästä kasvista... Ja hienon lisän toi myös se, kun tyttö ihmetteli ruuanvalmistusta. Ja Neallekko myrkkyliemi sitten joutuikin... Jasminan teoria Nean allergiasta on kyllä kieltämättä erittäin uskottava jos ei tiedä oikeaa syytä, enkä oikeastaan usko kenenkään kyseenalaistavan asiaa ellei Nina lipsauta jotakin. Nikolaksellekin kävi huonosti. Ja Ninan valhe muille Jääpuikon perheen jäsenille varmasti vaikuttaa vielä johonkin. Noora raukka vain jää hieman toissijalle, kun muilla on vakavampia vammoja tai muita kiinnostuksen kohteita. Justus sentään vielä liikuttaa jotakin Ninassa. Flora parka, se jolla on eniten perheenjäseniä menettää eniten kerralla... Leevi onneksi pelastui, huh! :) Ja onneksi Julius ennätti paikalle Jääpuikkojen kotiin avustamaan haavoittuneita. Ja vaikka Mari elikkä Meri menehtyikin, loppuun jäi kuitenkin tavallaan katkeran toiveikas ilmapiiri Marin vastaanottaessa äitinsä voimat. Ja sitten vielä lempikuvani osasta: http://i.imgur.com/nrAX47Y.png http://i.imgur.com/ZRswZyZ.png http://i.imgur.com/u0Zx9O8.png http://i.imgur.com/ZJo9vzp.png http://i.imgur.com/kJm1geX.png http://i.imgur.com/8FUHK09.png Wah, olipa niitä monta :D Jokainen hienosti asteteltuja ja lavatettuja omalla tavallaan. Juuri viimeinen kuva taitaa kuitenkin olla suosikkini. Jatkoa odotan jännityksellä ;D

Vastaus: Kiitoksia paljon otsikkokuvakehuista. .-) Odottelin sen julkaisua "pommiosan jälkeiseen osaan", etteivät lukijat olisi arvanneet taistelun olevan lähellä. En minä nyt nimittäin pelkän sivupohjan takia viitsisi lavastaa kaikkia samalle tontille kuvauksiin. .-D Jep, Aiméen vauvalle kävi tosi ikävästi. .-( Jep, Florasta oli paljon hyötyä metsässä kasvitietämyksen vuoksi! Hyvä, että sain Camillan ja Jonnan keskusteluista aidonkuuloisia. .-) Sinäpä sen sanoit hyvin: Camillan lentoyritys meni vähän puihin. .--D Yritinkin keventää tunnelmaa sillä, hienoa että onnistui! Jep, myrkkykasvi näytti niin vihaiselta, että Ninan huomio kiinnittyy siihen. .-D Ylväisillä on tosiaan paljon uutta nähtävää palvelijattomassa kodissa asuneen tavoissa. Laitoin Jasminan keksimään ihan saman selityksen, jonka itse olisin arvellut syyksi, jos en olisi tiennyt myrkkykasvin olemassaolosta. .-) Nikolas-raasu. .-( Valheen seurauksista saat lukea hiukan lisää tässä osassa. ,-> Höh, on tosiaan kurjaa, että Noora on jäänyt ihan sivuun. .-( Pahuusjuoma tosiaan sai Ninan fanittamaan äitiään ja ajattelemaan muutenkin ilkeästi, mutta muuten ihmissuhteiden pitäisi pysyä jokseenkin samanlaisina. Tietenkin uusi ilkeä käyttäytyminen saa ihmissuhteita hajoamaan, mutta alkutilanteen pitäisi olla sama kuin ennen. .-) Totta, Floralle ja hänen perheelleen kävi todella ikävästi! .-< Hyvä Leevi, oli liikuntarampaisuudesta kerrankin hyötyä! .-) Onneksi Julius tosiaan ennätti takaisin kotiin potilaita hoivaamaan! Jopa olet monta lempikuvaa löytänyt! .-> Mukava kuulla, että kuvat miellyttivät! Olihan noissa tosiaan lavastusta ja asettelua. .-D Viimeisen kuvan Marin asennon sain, kun yhdistin poseen toisen posen, asennosta tosiaan tuli sopiva kuvaan, ja taikapallokin näyttää kivalta! .-) Kiitos pitkästä kommentistasi! Olen mielestäni etuoikeutettu, kun saan sinulta näin kivoja ja pitkiä kommentteja! Näkee, että luet ajatuksella ja innolla! Parempaa lukijaa en voisi toivoakaan. .-)



Vivy kirjoitti:
Huih, jännää... Ja edellinenkin osa oli mahtavaa laatua =) Uusi otsikkokuva on loistava! Ja kehuisin kaikkea muutakin, mutta pitää mennä katsomaan, onko Iloliemillä uutta osaa...

Vastaus: Viimeisimmät osat ovat todelleen hiukan poikenneet edellisistä rauhallisista ja jännitystä on nyt enemmän mukana. ,-) Oi upeaa kuulla, että pidät tuotoksiani laadukkaina. .-) Kiitoksia otsikkokuvakehuista, sinähän taisit siitä jo edelliseenkin osaan jotain sanoa. .-) Hihi, Iloliemet mielessä. .-D Kiitos kommentoimisesta!



osku kirjoitti:
moi

Vastaus: Moi. .-D



RikiGattaja kirjoitti:
WOOW! Taisin tipahtaa tuolilta jossai vaiheessa! Aivan mahtava osa!!! Harmi ku niin moni kuoli.. Mutta oli oikeasti hienon näköstä ku ne vaa makas siellä maassa.. Mua vituttais Floran tilanteessa! Aimée varmaa saa Jamesilta turpaan :D:.. Mutta mahtava osa jatkoa!!!!!!!

Vastaus: Hui, toivottavasti oli pehmeä pudotus. .-D Ihanaa kuulla, että pidit osasta. .--) On todella harmillista tapattaa simejä, mutten näe järkevänä ratkaisuna siirtää koko valtavaa poppoota toiselle koneellekaan, joten näin täytyi toimia. .-P Kiva kuulla, että tykkäsit katsella simien köllimistä. .-D Floran tilanne on tosiaan kurja. .-( James tuskin on innoissaan Aiméen karkaamisesta taisteluun ja keskenmenosta, jos mies nyt on elossa.. Kiitos paljon kommentoimisesta!



Ilta oli ehtinyt jo hämärtyä, kun Jasmina ja Flora poikaansa Leeviä kantaen saapuivat viimein Jääpuikkojen kulmikkaan kartanon luokse. Päällisin puolin tunnelma näytti rauhalliselta. Kuu loisti eikä talokaan ollut hajonnut.
-Rikkailla ja arvostetuilla on selvästi varaa hankkia kestäviä raaka-aineita. On epäoikeudenmukaista, että ne, joilla on rahaa, pystyvät rakentamaan turvallisemman kodin, Flora ajatteli. Hän päätti jättää tällä kertaa kommentin sanomatta. Hän oli niin voipunut ja surullinen, ettei häntä kiinnostanut ruveta riitelemään.
-Kuulitko sinäkin tuon? Jasmina yllättäen kysäisi herättäen Floran ajatuksistaan.
-Aivan kuin olisin nähnyt jonkun tuolla, hän jatkoi. Jasmina lennähti kulman taakse, mutta ketään ei näkynyt.
-Ei siellä ketään ole. Mennään sisään, Flora tiuskaisi.

Jasmina avasi lukitun oven avaimellaan, minkä jälkeen hän asteli sisälle näyttäen Floralle tietä. Uupumuksesta tuolille nukahtanut Lumiana osui ensimmäisenä Jasminan silmiin. Nämä ajat tulisivat olemaan vaikeampia, mitä kukaan taikapölyläisistä olisi ennen kokenut. Ei siis ole ihme, että jossain vaiheessa uuvuttaa. Jasmina huokaisi syvään. Koko räjähdys oli osittain hänen syytään, sillä hän oli alunperin Camillaa halunnut auttaa omien, itsekkäiden toiveidensa vuoksi. Kunpa hän olisi voinut tarjota paremman elämän perheelleen.
-Mihin minä voin Leevin laittaa? Hän ei ole enää mikään kevyt, Flora tiuskaisi. Jasmina haahuili taas omissa maailmoissaan eikä viitsinyt huolehtia vierailijoidensa hyvinvoinnista!
-Voit asettaa hänet tyhjille patjoille, Jasmina vastasi ja osoitti tyhjää vuodetta.
-Mikä hätänä? Lumiana kysyi puoliunessa. Hän oli heräämässä päin.

-Äiti! Äiti, olet elossa! Lumiana hihkaisi heti huomatessaan, kuka seisoi hänen vieressään.
-Eihän minulla nyt mitään hätää ole. Olen iloinen, että sinä olet kunnossa, Jasmina sanoi ja halasi tytärtään. Flora pyöritteli silmiään viedessään Leeviä makuulle. Toisaalta Flora oli iloinen, ettei Jääpuikkojen perheellä ollut kuolonuhreja, mutta toisaalta hän olisi tahtonut muiden simien saavan kokea saman kuin hän itse.
-Mikä vointisi on? Istu toki alas! Lumiana kehotti.
-Minä olen ihan kunnossa, Jasmina totesi. Kummaa, että Lumianasta oli niin suojeleva ja hoivaava tullut!
-Mutta...kuinka? Nina kertoi meille, että sinä olet kuolemanvaarassa. Lähetit heidät tänne viimeisillä voimanrippeilläsi, Lumiana selitti.
-Ei tuo voi pitää paikkaansa. Minä pyysin sitä tyttöä kertomaan, että meillä on kaikki hyvin. Ei hän voinut ymmärtää niin väärin tilannetta, Jasmina kummasteli.
-Enpä olisi arvannut että Nina valehteli. Nyt isä etsii sinua metsässä, koska hän luulee sinun olevan vaarassa, Lumiana kertoi.

-Minun täytyy käskeä isä tänne takaisin sairaita hoitamaan, Lumiana huokaisi.
-Mikä tuota tyttöä vaivaa? On meillä muutakin tekemistä kuin korjailla hänen väitöksiään! Flora tiuskaisi vihoissaan.
Julius lennähti paikalle.
-Kuulin sattumoisin keskustelunne ja taidan tietää, mistä tässä on kyse. Justus otti minuun yhteyttä pari viikkoa sitten, ja hän pyysi minua kehittämään vastalääkkeen erääseen aineeseen. Pikkuveli ei suostunut kertomaan yksityiskohtia, mutta ainetta tutkimalla aloin vahvasti epäillä kyseessä olevan pahuusjuoman. Huhu pahuusjuoman olemassaolosta on siis totta. Minusta tuntuu, että Camilla on juottanut Ninalle pahuusjuoman, minkä takia hän valehteli, Julius kertoi.
-Kuulostaa vakavalta, Jasmina huokaisi.

Lumiana siirtyi syrjemmälle ja kysyi äidiltään, missä muut olivat. Jasmina kertoi putoamisestaan ja ryhmän hajaantumisesta. Hänellä ei ollut minkäänlaista tietoa, missä muut olivat. Jasmina ja Lumiana totesivat, ettei tässä tilanteessa ollut järkevää pitää Jormaa, Taikapölyn ainoaa taitavaa lääkäriä, muiden etsijänä. Häntä tarvittaisiin täällä potilaiden hoitajana. Merikin oli ehtinyt joutua kuolemanuhriksi, eikä tilannetta voinut riskeerata enempää. Parhaimmassa tapauksessa muut olisivat kunnossa ja tulisivat hakemaan itse apua itselleen. Niin Lumiana otti yhteyttä isäänsä radiopuhelimella ja pyysi tätä palaamaan välittömästi takaisin.

Kun Jorma oli saatu lähetettyä kotimatkalle, siirtyi Julius tarkastelemaan potilaspedillä istuvaa Leeviä.
-Onko sinulla joitakin kipuja? Epäiletkö luumurtumia? Julius tiedusteli Leeviltä vastauksia, jotta hän osaisi antaa tälle oikeanlaista hoitoa.
-Olen ihan kunnossa. Räjähdyksessä joitakin tavaroita putosi päälleni, mutta enää mihinkään ei pahemmin särje, Leevi selitti.
-Poikani on jalat ovat vammautuneet eikä hän pysty kävelemään. Pyörätuoli hajosi kirjahyllyn kaatuessa sen päälle, joten olisiko täältä mahdollista saada uutta pöyrätuolia? viereiselle potilaspedille istahtanut Flora kysyi.
-Tietenkin. Hyvä, jos kipua ei tunnu. Naamaasi näyttää kuitenkin iskeytyneen ja sulaneen kiinni joitakin kasveja. Minä puhdistan kasvosi, Julius selitti ja alkoi pyyhkiä Leevin naamaa puhdistussienellä.

Varmistuttuaan siitä, että Leevi oli hoidossa hyvissä käsissä, päätti Flora lähteä kiertelemään Jääpuikkojen hienossa talossa. Olihan hän aiemminki Jääpuikoilla käynyt vierailemassa, mutta silloin oli saanut oleskella vain vieraille tarkoitetuissa tiloissa. Kiivettyään yläkertaan vievät portaat ylös, löysi Flora poikansa Eetun ja Marin seisovan avonaisen arkun luona. Flora oli kiljua riemusta huomattuaan, että Leevin lisäksi henkiin oli jäänyt toinenkin hänen lapsensa. Kasvinainen kuitenkin hillitsi itsensä, sillä surumielistä tunnelmaa ei ollut vaikea havaita. Ilmeisesti arkussa makasi joku, tuskin kaksikko tyhjää arkkua olisi nii tiiviisti tapittanut. Flora arveli arkussa olevan jonkun Marin sukulaisen, sillä tyttö niiskutti hiljaa Eetun halatessa tyttöystäväänsä lohduksi. Otettuaan muutaman askeleen lähemmäksi oli Florallekin selvää, kuka arkussa kuolleena makasi, kun Merin kirkkaan punaiset hiukset pilkistivät esiin. Nuoret eivät tuntuneet huomanneen Floran tuloa, joten nainen rykäisi äänekkäästi.

Eetu ja Mari säpsähtivät Floran kröhäisyn kuultuaan ja käänsivät yhtä aikaa päänsä naiseen päin.
-Äiti! Eetu huudahti helpottuneena ja syöksyi halaamaan Floraa. Kumpikin iloitsi jälleennäkemisestä.
-Hienoa nähdä että olet kunnossa! Entä isä ja pikkusisarukset? Eetu uteli. Floran ilme synkkeni, mistä Eetu osasi päätellä, että suru-uutisia olisi tiedossa.
-Kävimme Jasminan kanssa talollamme. Löysimme hengissä vain Leevin, muut sisaruksesi ovat kuolleet. Eemelistä emme etsinnöistä huolimatta nähneet jälkeäkään, joten hänet on luokiteltu kadonneeksi, Flora selitti. Eetu tuijotti äitinsä surullisia kasvoja haluamatta uskoa tämän kertomusta Puskien perheen kohtalosta. Epätietoisuus läheisten kunnossaolemisesta oli ollut kamalaa, mutta totuuden kuuleminen tuntui nyt vielä pahemmalta. Eetulta pääsi nyyhkäisy, jolloin poika irroittautui äitinsä otteesta ja säntäsi suremaan yksin muualle. Flora oli lähdössä poikansa perään, mutta sitten hän muisti paikalla olevan myös Marin.

Mari tuijotti edelleen arkussa makaavaa äitinsä elotonta ruumista. Flora asteli tytön viereen ja asetti kätensä tämän olkapäälle.
-Otan osaa. Vanhemman menettäminen on kova paikka, Flora sanoi hiljaa. Vaikka hän ei oman Paula-äitinsä kanssa tullut tämän viimeisinä vuosina kovinkaan hyvin toimeen, oli naisella äidistään paljon hyviäkin muistoja.
-Tämä on aivan kamalaa! Miksi juuri äidi piti kuolla? Mari parkaisi onnettomana.
-Meri sai taistelussa kuolettavan osuman. Hän pelasti meidät kaikki muut syöksymällä Camillan taikapallon eteen yksin. Hän teki suuren uhrauksen pelastaakseen meidät. Voit olla ylpeä äidistäsi, Flora puheli. Hiljaa omassa mielessään Flora ei kuitenkaan voinut olla miettimättä, voisiko Meri vielä olla elossa, jos kaikki olisivat yhdessä yrittäneet pysäyttää Camillan taikapallon. He olivat pelkurimaisesti piiloutuneet Merin taakse, vaikka Flora oli seisonut aivan Merin vieressä taistelutantereella.

---


Uusi päivä valkeni enemmän tai vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen. Aamulla kaikki näytti kirjaimellisesti valoisammalta, vaikka kukaan ei edelleenkään riemusta kiljunut. Palvelijat olivat järjestäneet lakon ja häipyneet rikkaiden perheiden taloista, sillä talojen hajottua ja taikahahmojen ollessa poissa, ei heillä kuulemma ollut velvoitetta palvella ketään. Jääkaapista oli onneksi löytynyt joitakin tähteitä, jotka Flora ja Mari olivat osanneet lämmittää syömäkelpoisiksi. Ruoka antoi uutta energiaa kaikille, eikä kaikesta kurjuudesta huolimatta tilanne tuntunut enää niin onnettomalta. Vain Nina oli jättänyt tulematta aamiaiselle, sillä hän halusi vahtia taukoamatta poikaystävänsä Justuksen vointia. Justus oli ollut jo vuorokauden tajuttomana, eikä pojan tilassa näkynyt muutoksia.

Kesken syömisten paikalle pelmahti yllättäen Jorma, joka oli vihdoin päässyt palaamaan etsintäretkeltään. Jasmina nousi pöydästä ja syöksyi halaamaan miestään, vaikka tällä oli päällä likainen työhaalari.
-Oh, Jasmina! Ihanaa nähdä, että olet kunnossa! Säikähdin toden teolla, kun Nina kertoi sinun olleen vaarassa, Jorma selitti rutistaen vaimoaan tiukasti.
-Nina on ilmeisesti pahuusjuoman vaikutuksen alaisena eikä mahda ilkeälle käytökselleen mitään. Meidän täytyy vain pitää tyttöä silmällä entistä tarkemmin ja tarkistaa faktat ennen kuin uskomme hänen juttujaan, Jasmina selitti. Pöydässä olijat seurasivat erossa olleen parin tunteikasta jälleennäkemistä liikuttuneina, mutta hetken päästä he jouivat muistuttamaan kaksikkoa paikallaolostaan, kun näiden halihetkelle ei tuntunut tulevan loppua.

Juliuskin saapui ruokasaliin suoritettuaan potilaiden tilan tarkastuskierroksen loppuun. Jorma pyysi poikansa sivuun juttelemaan, sillä häntä kiinnosti, miten hänen "oppilaansa" oli pärjännyt yksinään. Olihan Juliuksella paljon tietämystä lääketieteestä, mutta käytännönoppikokemusta vähemmän puoleisesti.
-Noh, kuinkas potilaiden hoito sujui? Jorma kysäisi.
-Ymh, tilanne kävi vähän kurjaksi, kun loukkaantunut Meri sai eräänlaisen kohtauksen. Hän oli hyvin heikko ja olisi kuollut minä hetkenä hyvänsä, joten pyysin Maria vastaanottamaan äidiltään veden voimat, kun hän Merithaimenien tytöistä sattui paikalla olemaan, Julius selitti tapahtumisen kulkua.
-Mutta voimathan tulisi siirtää vanhimmalle tyttärelle! Taikahahmon saadessa ensimmäisen tyttölapsen, siirtyy tähän automaattisesti eräänlainen voimanhaltijageeni, joka aktivoituu voimien saamisesta. Jos oikea perijä Neri elääkin yhä, saattaa hän saada jonkin kohtauksen ja joutua hengenvaaraan tämän vuoksi. Toimit todella ajattelemattomasti, Jorma nuhteli esikoistaan.

-Anteeksi isä, en tiennyt... Julius puheli pelästyneenä.
-Älä minulta pyytele anteeksi, se ei muuta tehtyä tekemättömäksi. Melkein toivon, että Neri löytyy kuolleena, sillä muuten häntä odottaa erittäin kivulias kohtaus, kun voimageeni ei pääsekään aktivoitumaan... Jorman puhe hiipui loppua kohden.
-Emmekö voi siis tehdä mitään? Julius hätääntyi.
-En ole varma, parhaassa tapauksessa ehkä voimme. Nyt meidän täytyy kuitenkin keskittää voimavaramme muiden loukkaantuneiden etsintään ja hoitamiseen, Jorma päätti ja ryntäsi hoputtamaan ruokailijoita ryhmäpalaveriin.
-Mitä olenkaan tehnyt? Julius vaikeroi.

Jorma kävi vaihtamassa sivistyneen lääkärintakin ylleen muiden ruokaillessa, ja aamupalan jälkeen mies kutsui kaikki olohuoneeseen kuuntelemaan suunnitelmaansa, jonka oli lyhyessä ajassa ennättänyt laatimaan.
-Kuten me kaikki tiedämme, Taikapölyä on kohdannut suuren suuri tuho. Meitä on koolla vasta murto-osa, mutta silti olemme saaneet kokea menetyksiä. Menetyksiä kuitenkin sattuu paljon enemmän, ellemme lähde pian tutkimaan Taikapölyn muita asutusalueita, Jorma puhui.
-Olen päättänyt jokaiselle toimintakykyiselle tehtävän: Jasmina ja Flora käyvät tutkimassa Sunien ja Paljuloiden talot. Jasmina lähettää kaikki eloonjääneet tänne sopimallamme keinolla. Mari luo voimillaan meille puhdasta vettä. Sähköt eivät varmaankaan lähde tästä toimimaan. Julius, Eetu ja Nina lähtevät ambulanssin kanssa kiertämään loput talot läpi. Minä jään tänne, sillä olen kokenut tohtori. Lumiana hoitaa kirjanpidon ja on yhteydessä pelastuspartioihin radiopuhelimien välityksellä, Jorma delegoi.
-Minä en lähde minnekään! Olen Justuksen kanssa! Nina kivahti.

Pojat uskoivat pärjäävänsä kahdestaankin, joten Nina sai jäädä Justuksen seuraksi. Julius istahti ratin taakse, ja Eetu asettautui auton etupenkille.
-Onko kaikki kunnossa? Eetu kysäisi. Hän oli huomannut Juliuksen apean mielen. Poika huokaisi ja otti kädet pois ratilta.
-Meri ehkä eläisi vielä, jos Jorma olisi ollut paikalla. Veden voimatkin siirrettiin nyt väärälle simille ja äh, ahdistaa. Taidan olla liian huono tähän tehtävään, Julius murehti.
-Ei sinua kukaan syytä. Toimit niin kuin parhaaksi näit. Et ole yksin vastuussa kaikesta. Sinun taidoistasi tulee olemaan monelle apua, vaikka Merin tilanteessa kurjemmin kävikin, Eetu yritti lohduttaa toista.
-Olet oikeassa. Minun täytyy ryhdistäytyä, Julius sanoi ja painoi kaasupoljonta aikeenaan suunnata ensimmäiselle talolle.

Tunnelmamusiikkia seuraavien kuvien selailuun. ♫ ♫














































Kun eloonjääneiden pelastuskierros oli vihdoin saatu päätökseen, saapuivat ryhmien jäsenet kertomaan kokemuksistaan toisille. Yksikään heistä ei ollut koko elämänsä aikana nähnyt yhtä suurta tuhoa ja sekasortoa kuin tänään.
-Suneilla itseasiassa toimivat sähköt. He ovat käyttäneet aurinkoenergiaa sähkön tuottamiseen, minkä vuoksi siellä ei ollut samanlaisia sähkökatkoja kuin muualla Taikapölyssä. Kyllä ympäristöystävällinen energia on käyttökelpoista joka tilanteessa, Flora selitti innoissaan havainnostaan.
-Mutta eiväthän he silti saaneet kutsuttua apua, Julius ihmetteli.
-Eivät niin, koska koko muu Taikapöly on käyttänyt ydinvoimalaa sähkön tuottamiseen lukuunottamatta tietenkään minun kotiani. Kehenkään ei saanut yhteyttä. Jos kaikki olisivat käyttäneet luonnon energiamuotoja, olisimme pystyneet viestittelemään toisillemme, minne apua tarvitaan kiireellisimmin, Flora puhui.
-Nyt minun täytyy kyllä jatkaa työskentelyä, Julius kertoi yllättäen ja kiiruhti johonkin.

Lumiana sattui näkemään Anniinaa, joka oli etsimässä hoitajaa paikkaamaan haavojaan. Koko Jääpuikkojen talo kuitenkin kuhisi loukkaantuneita simejä. Jorma ja Julius olivat täysin työlistettyjä, ja Lumiana oli ainut Jääpuikoista, jolla oli hetkisen aikaa jutella.
-Ehdinkin jo kuulla, miten perheellenne kävi. Otan osaa. Mieti, James oli ollut niin järkyttynyt velipuolesi menetyksestä, että hän oli vain jäänyt paikoilleen. Minusta tuntuu, ettei James edes halunnut uskoa menetystä todeksi. Hänhän rakastaa lapsia, Lumiana selitti.
-Mitä väliä? Anniina kuitenkin vain töksäytti. Lumiana ei voinut uskoa korviaan.
-Anniina, hän on sinun isäsi. Tottakai sillä on väliä, Lumiana huomautti.
-Isä, joka jätti meidät jonkun typerän ämmän takia. Hän ei koskaan ole elämässäni mukana, kun häntä eniten tarvitsisin, Anniina tiuskaisi ja käveli tiehensä. Lumiana jäi hölmistyneenä seisomaan paikoilleen.

Hetken päästä järkytyksen sekainen James juoksi huoneeseen huitoen käsiään.
-Missä Aimée on!? Minun täytyy saada nähdä hänet! Kertokaa joku, missä Aimée on! James huusi. Jorma seurasi tilannetta kauempaa. Hänellä itsellään oli kädet täynnä töitä juuri saapuneiden Merithaimenten kanssa, ettei hän ennättäisi muun hälinän keskellä miettiä Jamesikin tilannetta.
-Noin Mika, asetuhan tuoliin oikein mukavasti. Tulemme aivan pian puhdistamaan haavojanne, Jorma selosti. Pelastuskierrosten aikana olohuoneeseen oli haettu lisää patjoja, ja tilanpuutteen vuoksi niitä levitettiin myös yläkerran käytäviin.

James ei pitänyt siitä, että hänen kysymyksensä sivuutettiin sillä tavalla. Hän saapui itse Jorman puheille.
-Minun on ehdottoman tärkeää saada tietää, missä Aimée on! Menetin juuri lapseni. Aiméen täytyy tukea minua ja minun häntä. Rakkaani on vielä raskaanakin. Mitenköhän hän ja vauva voivat? Kertokaa heti, missä Aimée on! James räyhäsi. Jamesin käytös ärsytti Ninaa. Oliko pakko riehua ja häiritä muita huoneessaolijoita. Ihan kuin James olisi tärkein kaikista.
-Rauhoittukaa hyvä mies. Minä en ikävä kyllä osaa vastata kysymyksiinne. Minun tehtäväni on vain hoitaa sairaita tasapuolisesti. En minä tiedä, ketä kaikkia täällä on. Mene kysymään asiasta tyttäreltäni Lumianalta. Hänellä on lista jo löytyneistä ja kadonneista, Jorma selitti.

Lumiana kuuli isänsä ja Jamesin keskustelun, joten hän etsi valmiiksi sivun, jossa kerrottiin Aiméen olinpaikasta. Hetken päästä James saapuikin jo tytön luo ja tivasi tietoja.
-Valitettavasti en tiedä missä Aimée on. Toistaiseksi hän on kadonnut, mutta älkää silti olko huolissanne. Olen varma, että hänet vielä löydetään, Lumiana kertoi. Hän yritti parhaansa mukaan rauhoitella Jamesia. Miehen mielentila ei ollut parhain mahdollinen uutisen kertomiseen, mutta Lumianasta olisi ollut väärin valehdella.
-Jos ette tiedä missä Aimée on, kuinka voitte olla varmoja hänen löytymisestään? Aimée on raskaana! Hänet pitää löytää nyt ja heti! Mitä jos vauvalle on sattunut jotain? Oi, sitä en antaisi itselleni ikinä anteeksi! Kuinka saatoin epähuomiossa antaa Aiméen livahtaa taistelemaan? James puhui huolesta sekaisin.

Lumiana ehdotti, että James lepäisi hetken. Sivusilmällä tyttö näki toisen perheen jälleennäkemisen.
-Isä ja Neri! Ihanaa että olette kunnossa! Mari kiljui. Hän päätti sallia itselleen pienen lepotauon vedentaikomistehtävässään. Hänen täytyi saada hetki rupatella perheenjäsentensä kanssa. Kaikkien kuolemien ja surun keskellä Mari oli oivaltanut, miten tärkeä perhe olikaan. Äidin kuoleman jälkeen hän oli pystynyt näkemään kauhukuvia siitä, että koko Merithaimenten talo oli maan tasalla, eikä kukaan olisi selvinnyt hengissä. Onneksi ne kaikki olivat vain kuvitelmia.

-Rakas tyttäreni! Mika kiljaisi ja ojensi käsiään Maria kohti. Mari kurottautui isänsä tasolle halatakseen tätä, vaikka Mikan verinen naama hiukan yököttikin häntä, sillä hoitajat eivät olleet vieläehtineet puhdistaa haavoja.
-Jäikö teidän lisäksenne henkiin muita perheestämme? Mari kysyi varovasti, kun ei nähnyt lähistöllä muita sukulaisiaan.
-Myös Ahven saatiin pelastettua. Kuhan ja Hauen kohtalosta emme tiedä, sillä he olivat räjähdyksen aikana toisessa taloudessa. Ma... Meristäkään emme tiedä, Mikan ääni hiipui, kun hän joutui ottamaan vaimonsa puheeksi. Mika oli edelleen hyvin katkera Merille eikä voinut ajatella anteeksiantoa.
-Minulla on itseasiassa tietoja äidistä... Hän loukkaantui taistelussa ja kuoli, Mari sai vaivoin sanotuksi.

"Kuollut." Mika toisti sanaa mielessään. Hän ei kyennyt tuntemaan surua vaimonsa menettämisestä, vaan enemmän hän oli helpottunut tästä tiedosta. Jollain sairaalla tavalla Mika jopa ajatteli Merin ansainneen kohtalonsa, ja mies jäi typerä virne naamallaan tuijottamaan edessään olevaa seinää. Tytöt eivät kuitenkaan kiinnittäneet isäänsä huomiota, siellä tietoisuus Merin kuolemasta sai Nerin hätääntymään.
-Entä Veden voimat? Minähän olen perijä ja minun kuuluisi ne saada! Onnistuuko se enää? Neri huolestui.
-Siitä minun pitikin puhua. Ennen äidin kuolemaa voimat siirrettiin minulle, Mari selitti. Nerin ilme muuttui surullisesta ensin hämmästyneeksi ja sen jälkeen vihaiseksi.
-Varas! Voimat kuuluivat minulle! Neri raivosi.
-Muuta ei ollut tehtävissä! Jos voimia ei olisi siirretty minulle, olisivat ne saattaneet kadota kokonaan, Mari yritti puolustautua, mutta Neri ei ollut taivuteltavissa.

Flora tuijotti miehensä sairaspedin vieressä olevasta ikkunasta ulos. Eemeli oli ollut tajuton löytymishetkestään lähtien, ja Flora odotti miehen virkoamista päästäkseen tivaamaan tältä vastauksia muutamiin naista askarruttaviin kysymyksiin. Juuri sillä hetkellä sairaspedillä makaava Eemeli avasi silmänsä ja alkoi venytellä käsiään.
-Flora..? Sinäkö siinä? Missä olemme? Eemeli kyseli silmiään siristellen. Kaikkialla oli niin häikäisevän valkoista.
-Minä esitän nyt kysymykset. Mitä oikein ajattelit jättäessäsi lapset yksin kotiin? Flora huudahti.
-Ovathan lapset ennenkin olleet keskenään kotona. Onko jotain sattunut? Eemeli kummasteli.
-Vai että onko? Tiedoksesi vain, että lapset olivat menneet kasvimaata hoitamaan, ja taistelussamme Camillaa vastaan aiheutuneessa räjähdyksessä he kaikki kuolivat! Minähän sanoin, että heidät täytyy pitää sisällä! Flora vaahtosi niin kovaan ääneen, että hereillä olevat potilaat eivät voineet olla kuulematta.

 Jorma saapui paikalla selvittääkseen, mistä melu johtui.
-Ai, Eemeli onkin herännyt, hienoa! Voisitteko pitää vähän pienempää ääntä, Jorma pyysi, mutta Flora ei raivoltaan kyennyt hillitsemään itseään.
-Älä häiritse, meillä on juttu kesken! Eemeli, kerropa ihmeessä, mitä oikein teit Amorien tontilla? Sinut löydettiin sieltä räjähdyksen jälkeen, Flora tiedotti. Lastensa menettämisestä järkyttynyt Eemeli haukkoi epäuskoisena henkeään.
-Minä... Olin menossa sopimaan lastemme avioliittoasioita Aiméen kanssa. En yhtään muistanut, että taistelun piti olla tänään, Eemeli selitti.
-Miten et voinut muistaa? Kaikkihan ovat viimeisten viikkojen ajan puhuneet yllätyshyökkäyksestä Camillan linnaan ja nyt sinä unohdit asian? Mitä päässäsi oikein liikkuu? Flora tivasi.
-Aimée, Eemeli vastasi hiljaa mielessään. Vaikka hän oli päättänyt unohtaa salarakkaansa, ei hän yrityksistä huolimatta ollut siinä onnistunut. Rakkaus oli toden teolla sekoittanut miehen pään ja vienyt järkevän ajattelukyvyn, eikä Eemeli ollut muistanut koko taistelua haaveillessaan Aiméesta.

Puskien pariskunnan riidellessä kovaäänisesti tömisteli Lumiana ryminällä portaat ylös.
-Julius! Tyttö huhuili.
-Täällä minä olen, Julius vastasi ja siirtyi pois Antti Sunin sairaspediltä, jossa oli äsken potilaan tilaa tarkkaillut.
-Onko alakerrassa jokin hätätilanne? Julius pelästyi Lumianan hätääntynyttä säntäilyä.
-Ei, mutta huomasin juuri, että Kummaloiden perheen tiedot puuttuvat kirjanpidosta kokonaan. Mitä tämä tarkoittaa? Lumiana ihmetteli. Julius raapi vaivautuneesti niskaansa. Poika tiesi Lumianan olevan hyvää pataa Kummaloiden teinien kanssa, joten seuraavat uutiset eivät tulisi häntä ilahduttamaan.

Julius yritti välttää asian kertomista ja oli hetken aikaa kuin ei huomaisikaan vieressä seisovaa sisartaa esittäessän seuraavansa vieressä olevaa Floran ja Eemelin riitaa, jota Jorma yritti rauhoitella.
-Emme käyneet heidän talollaan, Julius lopulta paljasti voimatta katsoa Lumianaa silmiin.
-Ettekö? Kävivätkö siellä sitten äiti ja Flora? Lumiana kysyi. Jotain veli nyt salasi!
-Eivät hekään... Isän mielestä käynti Kummaloiden luona ei ole välttämätöntä, Julius kertoi.
-Mitä? Miksi heidät jätetään noin vain oman onnensa nojaan? Lumiana raivostui.
-He ovat aliarvoisin ja epätärkein perhe Taikapölyssä. Jostain täytyy karsia, ei meillä ole tarpeeksi resursseja kiertää heti kaikissa paikoissa. Tärkeimmät perheet täytyy hoitaa ensin, Julius perusteli.

-Te olette sairaita! Koko perheiden arvokkuusjärjestelmä on ihan syvältä! Minkä ne onnettomat vanhempiensa hylkäämät lapset sille mahtavat että sattuivat syntymään sinne? Perheen huono maine ei ole mikään syy jättää heitä hoitojen ulkopuolelle! Lumiana raivosi veljelleen ja kääntyi sitten alakertaan vieviä portaita kohti.
-Minne sä olet menossa? Julius kysyi ja lähti siskonsa perään.
-Lähden yksin Kummaloiden tontille, kun te muut suvaitsemattomat ette ole sitä tehneet! Otan ambulanssin, Lumiana tiedotti ja marssi portaita alas.
-Mutta entä jos tulee hätätilanne ja tarvitsemme ambulanssia? Julius huomautti.
-No tämä on hätätilanne! Lumiana karjaisi ja riensi autolle niin nopeasti kuin pääsi.

---


Pari tuntia myöhemmin Kummaloiden talon veikeän väriset puuseinät olivat Lumianan silmien edessä. Autosta ei paljoa ollut hyötyä, sillä ajotie oli mennyt poikki räjähdyksessä, eikä Kummaloiden asunnolle vienyt kuin se yksi kurja tie, joka oli tuhoutunut sen verran pahasti, että Lumiana joutui patikoimaan useita kilometrejä. Helpotus oli suuri, kun tyttö löysi talon pihasta häärimästä kolme työkykyistä simiä.
-Oi ihanaa, olette kunnossa! Lumiana huudahti saaden peltotyöläiste huomion.
-Vihdoinkin jotain elonmerkkejä! Yritimme saada yhteyttä muihin taloihin, mutta puhelimet ovat mykkinä. Emme oikein tienneet, mitä pitäisi tehdä joten jatkoimme kasvien kasvattamista siltä varalta että joku tulee satoja vaatimaan, Olhi selitti. Lumiana katsoi säälien Kummaloiden kolmikkoa. Oli juuri sattunut valtaisa räjähdys, ja toiset kykkivät vain kasvimaalla pelätessään vihaisia sadonvaatijoita.

-Nyt kun kerran olet täällä, voin mennä pakkaamaan muutaman vihanneksen pakettiin teitä varten, Uhlo lupasi, mutta Lumiana pysäytti pojan.
-Viis sadoista, tärkeintä on että te olette kunnossa! Lumiana huudahti ja halasi multaista Uhlo-ystäväänsä välittämättä vaaleiden vaatteidensa likaantumisesta.
-Talonne on yhä pystyssä ja te vaikutatte muutenkin kaikki selvinneen räjähdyksestä vammoitta, kun täällä kykenette työskentelemään, Lumiana teki huomioita.
-Niin. Ehkä räjähdys ei vaikuttanut tänne niin voimakkaasti, kun tonttimme sijaitsee aika syrjässä, Olhi mietti.
-Ja minä näin sen valoilmiön! nuori Elinakin osallistui keskusteluun.

Yllättäen maa alkoi järähdellä ja täristä, mikä sai Lumianan kaatumaan maahan. Taivas muuttui oranssiksi, ja eilisen päivän kauhukuva valtasi Lumianan mielen.
-Täällä räjähtelee taas! Lumiana kiljaisi. Aiemmin tyttö oli luullut räjähdyksen johtuvan taistelusta, mutta asia ei ilmeisesti ollut niin yksinkertainen.
-Katsokaa! Elina kiljaisi ja osoitti taivasta. Yhtäkkiä Lumianaa ei enää pelottanutkaan, eikä kellekään käynyt mitään. Aivan kuin joku olisi suojellut heitä. Ympärillä tärisi ja maa halkeili. Räjähdyksen täytyi olla paljon voimakkaampi kuin aiempi. Silti Kummalat ja Lumiana selvisivät ilman naarmun naarmua. Hetkessä taivas muuttui jälleen siniseksi, ja kaikki palautui ennalleen.
-Taas tuli samanlainen hassu olo, Elina ihmetteli. Ääsken ilmestyneessä tuulahduksessa oli jotain todella tuttua mutta samalla niin etäistä. Elina vain tuijotti kaukaisuuteen ja janosi saada tietää lisää. Jokin jossakin kutsui häntä.

Nuoriso katsahti ympärilleen, ja yllättäen he havaitsivat silmiensä edessä räjähdyksen ruhjoman jonkinlaisen kellarin.
-Tulipa prahaa tuloa aikwaan, Uhlo totesi katsellen suurta ruskeaa kuoppaa ennen tasaisella maalla. Talokin oli pirstaleina, eivätkä Kummalat enää varmaankaan pystyisi elämään siellä.
-Mikä tuo huone on? Olhi ihmetteli.
-Etkö ole koskaan käynyt siellä? Lumiana kysyi. Ajatus tuntui hänestä hassulta, sillä vaikka hän itse asui suuressa palatsissa, tiesi hän silti sieltä joka paikan. Outoa, että Kummalat, joilla ei ollut oikeastaan mitään, eivät tunnistaneet vaatimattoman talonsa kaikkia huoneita.
-En ole edes tiennyt kellarin olemassaolosta, Olhi vastasi päätään hämmentyneesti pudistaen.

Nelikko asteli tilaa kohti. Mitä lähemmäs Lumiana tuli, sitä pahemmalta ympärillä alkoi tuoksahtaa. Tyttö yritti pitää nenästään kiinni ja olla haistamatta, mutta löyhkä tuulahti sieraimiin yrityksestä huolimatta. Räjähtäneelle kokoseinäovelle päästyään seurueen vanhimpien osanottajien suut loksahtivat järkyttyneinä auki. Elina tiesi kyseessä olevan vakava juttu, sillä kaikkien ilmeet olivat niin kauhistuneita.
-Tiesittekö te tästä? Lumiana tivasi. Pojat pudistivat päitään. Lumiana alkoi näpytellä puhelintaan.
-Hei isä, oletteko kunnossa? Minä voin aivan hyvin. Tulin pelastamaan Kummalia... Anna minun puhua loppuun! Täällä on jotain, mikä kiinnostaa sinua, Lumiana kertoi. Puhelun lopetettuaan hän ilmoitti muille, että Jorma oli tulossa.

-Kyseessä on vanhahko mieshenkilö. Kuluneista nivelistä päätellen hän on tehnyt raskasta työtä, luultavasti kasvattanut kasveja. Hän on ehdottomasti kuollut ennen räjähdystä. Hiertymät käsissä ja jaloissa viittaavat, että häntä on pidetty sidottuna pitkään, Jorma kertoi. Olhi seurasi miehen touhuja sivuista ihmeissään.
-Ajatella, että pystytte selvittämään kaiken tuon luista! Olette todella taitava, Olhi kehui. Normaalisti Jorma olisi ottanut puheet kohteliaisuutena, mutta nyt hän pysyi viileän tyynenä.
-Kuinka ette tietäneet luurangon olemassaolosta? Jotakuta on pidetty täällä vankina useita kuukausia. Ettekö muka tienneet? Jorma kysyi tiukkana.
-Meillä ei ole hajuakaan, miten luuranko on tänne joutunut. Olemme olleet hyvin kiireellisiä isäni muuton jälkeen. En edes tiennyt kellarin olemassaolosta, Olhi selitti.
-Lumiana, minulla on sinulle asiaa, Jorma kertoi, nousi ylös ja tarttui tytärtään kädestä kiskaisten tämän sivummalle.

-Mitä nyt? Lumiana kysyi.
-Et voi lähteä noin vain vieraiden simien joukkoon ilman lupaani. Sinulle olisi voinut käydä mitä vain, Jorma torui.
-Miten niin? Kummalat ovat ystäviäni. En minä voinut jättää heitä tänne kuolemaan ainoastaan sen takia, että te muut ette pidä heistä! Lumiana ärähti.
-Jos he pystyvät simin murhaan, he pystyvät mihin tahansa, Jorma totesi.
-Ethän sinä luule...? Hei, eivät Kummalat sitä tehneet! Näithän itsekin, miten häkeltynyt Olhi oli koko tilanteesta. Olhi, Uhlo ja Elina ovat todella hyväsydämisiä, eivät he tekisi tällaista, Lumiana vakuutteli.
-Lopeta! Täällä on mädäntynyt uhri kuukausi kaupalla. Ei sellaista asiaa voi olla huomaamatta! Jorma tiuskaisi.
-Juurihan Olhi sanoi olevansa kiireinen! He ovat Kummalia. He ovat tottuneet kaikkiin outoihin hajuihin. Ei heitä voi syyttää tästä, Lumiana puolusti.
-Nyt tyttö hiljaa! Ruumis löytyi Kummalien talosta. Koko juttu alkaa olla aika läpinäkyvä, Jorma päätti.

Joukkio palasi takaisin Jääpuikkojen palatsille vasta illan hämärryttyä. Jorma oli lopulta suostunut ottamaan Kummalan lapset mukaan, mutta vain siksi, etteivät nämä pääsisi pakenemaan maasta jäätyään kiinni simin lukitsemisesta kellariin. Kummalat teljettiin ambulanssin takana olevaan potilastilaan, ja Jorma luennoi tyttärelleen melkein koko matkan huonosta seurasta. Jasmina juoksahti tulijoita vastaan ja kaappasi Lumianan tiukkaan halaukseen.
-Voi rakas tyttäreni! Miten saatoit lähteä yksin niin vaaralliselle matkalle? Onneksi olet kunnossa, Jasmina pälpätti. Olhi oli myös tulossa paikalle, mutta Jorma tarrasi pojan kädestä kiinni ja esti tätä liikkumasta.
-Sinulla ja sisaruksillasi ei ole mitään asiaa taloomme! Likaisitte kuitenkin paikat, Jorma nipotti.
-Isä! Lumiana tulistui.
-Mutta, en ymmärrä... Miksi tuotte viette meidät pois kodistamme ja jätätte sitten taivasalle? Olhi kummasteli.
-Meidän on nyt keskusteltava perheen kesken, Jorma määräsi ja viittoi Jasminaa ja Lumianaa tulemaan mukaansa.

Kolmikko siirtyi ruokasaliin, joka sattui sillä hetkellä olemaan tyhjillään, joten siellä olisi rauhallista.
-Tutkitaan nyt sinun kirjanpidoistasi, ketä työntekijäperheiden aikuisia miessimejä on löytymättä, Jorma kehotti, mutta Lumiana istui kädet puuskassa tuolilla.
-En auta sinua, kun kohtelet ystäviäni huonosti! tyttö tiuskaisi, jolloin Jorma kimpaantui ja nappasi Lumianan kirjanpitolistat itselleen. Sähköt eivät olleet vieläkään palautuneet, joten Jorma joutui tutkailemaan papereita Jasminan kynttilän hämärässä valossa.
-Voisitko kiirehtiä? Kynttilän liekki on ehkä pieni, mutta siitä tuleva lämpö aiheuttaa minulle päänsärkyä, Jasmina voihki yrittäen pitää kynttilää mahdollisimman kaukana kasvoistaan.
-Löydetyt työntekijämiehet ovat Esko, Eemeli ja Mika. Ainoa kadoksissa oleva mies näyttäisi olevan Sami Paljula.. Löytämämme luut kuuluvat takuulla hänelle, Jorma teki päätelmänsä.

Tieto Samin kuolemasta piti tietenkin saattaa omaisten tietoon, joten Jorma päätti hoitaa sen velvollisuuden heti pois alta. Julius tuli isänsä mukaan siltä varalta, että järkyttyneet tarvitsisivat lohdutusta.
-Jessica Paljula, minulla on tietoja aviomiehestäsi. Olemme löytäneet Samin r...
-Olette löytäneet Samin?! Ihanaa! Missä hän on? Jessica huudahti yllättyneenä keskeyttäen Jorman puheenvuoron. Esko sen sijaan tunsi ikävän muljaisun vatsassaan kuultuaan Jorman puhuvan Samista. Esko yritti olla mahdollisimman rentona, tuskin hänen osallisuudestaan tiedettäisiin mitään.
-Tuota, olemme löytäneet Samin ruumiin. Miehesi on kuollut, Jorma sai totuuden kerrotuksi.
-E-eihän se voi olla mahdollista? Onko löytämänne... ruumis varmasti Sami? Jessica kysyi nyyhkyttäen. Vaikka hänen ja Samin avioliitto oli viimeisinä vuosina ollut huonommalla reitillä, oli Jessica järkyttynyt miehen kohtalosta.

-Hammastiedot vahvistivat asian, Jorma selitti. Jessica istui vaiti ja nieleskeli kyyneleitään, mutta Eskon oli pakko jatkaa keskustelua.
-Mitä tiedätte hänen kuolemastaan? Johtuiko se räjähdyksestä? Esko uteli.
-Samin ruumiista löytyi merkkejä siitä, että hän on ollut sidottuna pidemmän aikaa. Epäilemme Kummalan perheen teinejä murhasta, sillä ruumis löytyi heidän talonsa kellarista, Jorma selitti.
-Niin, Ehlalle sukua olevat ovat vähän sekoja, tuollainen käytös ei olisi heiltä ollenkaan yllättävää, Esko lisäsi vettä myllyyn ja yritti saada Jorman vakuuttuneeksi siitä, ettei hän liittyisi Samin kuolemaan millään tavalla. Mieluummin hän valehteli omat lapsensa vaikeuksiin kuin vastaisi itse teoistaan. Sitä paitsi Esko ei enää tuntenut kiintymystä entisiin Kummalan perheen lapsiinsa, hänen perheensä oli nyt Jessican luona.

Jorman tiukasta valvonnasta huolimatta Lumiana onnistui livahtamaan ulos tapaamaan ystäviään. Kummalan kolmikko oli jätetty Jääpuikkojen linnakkeen ulkopuolelle, eikä heitä laskettu sisälle. Uteliaat silmäparit kohdisivat katseensa Lumianaan tytön istuutuessa maahan muiden seuraksi.
-Voitkao selittää mtitä on tekeuillä? Miksi emmwe saa tullöa sisälle? Uhlo kyseli.
-Juttu on nyt niin, että isäni epäilee teidän tappaneen sen simin, koska hän löytyi teidän kellaristanne, Lumiana selitti.
-Mutta... Emme edes tienneet koko kellarista! Ja emme todellakaan ole tappanee ketään, Olhi vakuutteli.
-Minä tiedän sen. Nyt meidän on vain keksittävä, miten todistamme sen kaikille, Lumiana huokaisi.

Rinkiin laskeutui hiljaisuus kaikkien pohdiskellessa tapahtuneita. Nuori Elina ei täysin ymmärtänyt kaikkea, joten hän keskittyikin seuraamaan ulos tulleen kissan touhuja. Yllättäen kissa säpsähti ja sähähti kevyesti tuijottaen taivaalle. Elina oli oppinut ymmärtämään eläimiä heidän perheessään olleiden koirien ansiosta, kissa oli selvästi säikähtänyt jotakin. Elina käännähti ympäri eikä ollut uskoa silmiään.
-Taivaalla lentää keijukainen! Elina huudahti, jolloin muutkin kääntyivät katsomaan tytön osoittamaan suuntaan. Ilmassa liiteli suurten siipien varassa liila hahmo, joka tuli heitä kohti.
-Ksuka tuo onp? Uhlo hämmästeli, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Lumiana sen sijaan tunnisti tulijan Pilvilinnojen sukuun kuuluvaksi, sillä hän muisti Johanneksella olleen saman väriset hiukset. Oliko tämä se entinen hallitsija, jonka voimat Camilla oli vienyt?

-Vihdoinkin jotain elämää! Olen harhaillut autiossa kaupungissa tuntikausia, Jonna kertoi heti alas päästyään. Nuoriso kuitenkin katsoi häntä kuin aaveen nähnyttä. Aikaa ei kuitenkaan ollut asioiden selittelyyn.
-Tiedättekö mitään Jasminasta ja Florasta? Jonna kysäisi.
-Kyllä, he ovat täällä turvassa. Toimme tänään kaikki eloonjääneet hoitoon, etkä sen vuoksi löytänyt ketään, Lumiana lopulta sai suunsa auki.
-Sepä hienoa. Loukkaantuneita on kuitenkin vielä lisää. Tulin hakemaan apua. Voitteko opastaa minut muiden simien luokse? Jonna puhui.
-Tietenkin, etsin äidin ja isän, Lumiana lupautui.

Sisälle päästyään Jonna havaitsi omiä perheenjäseniään, ja hän juoksi oitis halaamaan näitä.
-Onpa hyvä tietää että olette kunnossa! Jonna kiljaisi.
-Kaikki eivät kuitenkaan selvinneet, mutta onneksi en menettänyt molempia vanhempiani, Johanna huokaisi ja rutisti äitiään oikein lujaa.
-Olosuhteet nähden sinulla kuitenkin menee aika hyvin. Miten oikein sait voimasi takaisin? Pääsemmekö taas johtamaan Taikapölyä? Johanna tiedusteli heti perään uteliaana.
-Eipäs nyt mennä asioiden edelle. En vieläkään tiedä miten meidän käy, mutta uskon kansan katsovan hyvällä viimeaikaisia tekosiamme. Taikapölyllä ei ole enää johtajaa... Ensimmäisen räjähdyksen jälkeen kaikki lentokykyiset naiset olivat loukkaantuneet niin pahasti, eikä kukaan päässyt hakemaan meille apua. Kovan painostukseni jälkeen Camilla lupautui palauttamaan voimat minulle. Hän kuitenkin oli niin jääräpäinen ettei halunnut päästää minua yksin avunhakuun. Camilla oli erittäin heikossa kunnossa, ja toisen räjähdyksen jälkeen hän sitten putosi ja kuoli, Jonna selitti.
-Hahaa, ihan oikein sille! Varasti voimasi ja aiheutti tuhoa. Meidän on pakko päästä takaisin hallitsemaan, Johanna huudahti.

Jonnalla ei ollut aikaa jäädä keskustelemaan perheensä kanssa pidemmän aikaa, sillä hänen tuli opastaa Jormaa ja muita etsintäpartion jäseniä matakaan. Jonna kertoi, missä loput kadonneet olivat ja mitä hoitovälineitä olisi viisasta ottaa mukaan.
-Lähdetään jo. Aimée makaa tuolla jossain, ja hän tarvitsee apuamme, James hoputti.
-Meidän tosiaan täytyy lähteä. Kiitos kuitenkin avusta. Säästämme paljon aikaa, ja ilman sinun tuloasi emme välttämättä olisi löytäneet muita ikinä, Jorma sanoi vielä viimeiset sanat Jonnalle.
-Ei tässä mitään. Minun täytyy mennä selittämään hämmentävää tilannetta Jasminalle ja muille, Jonna vastasi. Jasmina ja Flora olivat saaneet jäädä lepäämään kartanoon raskaan päivän päätteeksi.
-Missähän Ahven on? Hänenkin olisi parasta saapua, Eemeli totesi.

Juuri silläkin hetkellä Ahven oli tapansa mukaan välttämässä käskyjen määrittämiä velvoitteitaan. Kun Johannan ja Ahvenen pahimmat vammat oli saatu hoidettua, olivat salarakkaat etsineet kohtauspaikan.
-Eikö sinun pitäisi mennä? Muut odottavat, Johanna huomautti tekemättä kuitenkaan elettäkään päästäkseen miestä irti halauksestaan.
-En jaksaisi välittää. Pääasia että saan olla kanssasi, Ahven vastasi.
-Niin. Ihanaa, että selvisimme molemmat hengissä! Kuhan takia emme kuitenkaan edelleenkään voi seurustella julkisesti, mutta ainakin pääsemme taas näkemään useammin, kun karkotusajat ovat ohi, Johanna iloitsi. Yhtäkkiä viereisestä huoneesta alkoi kuulua askelia, jolloin kaksikko irtautui nopeasti toisistaan. Suhteen salassapito oli tehnyt heistä erityisen tarkkoja ja varovaisia kiinnijäämisen pelon vuoksi.
-Minun täytyy varmaan mennä, Ahven huokaisi ja Johanna laski hänet raskain mielin menemään.

Ninalle oli toimitettu tieto Camillan kuolemasta. Tyttö oli katkera tapahtuneesta ja varsinkin siitä, ettei hän saanut Marin tapaan äitinsä voimia haltuunsa. Ilman taikavoimia Paholaisten suku putoaisi arvokkuusjärjestyksessä rutkasti alemmaksi, mutta Nina ei juuri sillä hetkellä jaksanut murehtia moista. Hänen ainoa huolenaiheensa oli pitkään tajuttomana ollut Justus. Nina oli kateellinen siitä, miten muiden läheiset yksi toisensa jälkeen virkosivat hoitojen ansiosta, mutta Justus oli vain maannut paikoillaan jo useamman vuorokauden ajan. Joku Paljuloiden kissoista tuli mouruamaan Justuksen sairaspedin viereen, ja Nina ärsyyntyi siitä aivan suunnattomasti.

Sitten tapahtui ihme: Justus alkoi liikehtiä pedillään ja avasi lopulta silmänsä.
-Justus, Nina kuiskasi käheästi. Hän ei ollut puhunut pariin päivään, joten ääni ei heti tahtonut kulkea. Ei puhuminen heti Justukseltakaan sujunut, ja poika oli muutenkin heikohkossa tilassa pitkän makaamisen jäljiltä eikä hän saanut edes kättään nostetuksi.
-Lepää ihan rauhassa, käyn hakemassa hoitajan, Nina rauhoitteli, mutta Justus ennätti tarrata tyttöystävänsä käteen ennen tämän lähtöä.
-Odota. Kauanko olen ollut tajuttomana? Muistan vain sen kovan pamauksen jota seurasi maanjäristys ja sen jälkeen kaikki tapahtunut on ollut minulta pimennossa, Justus selitti.
-Olen tarkkailut tilaasi vierelläsi pari vuorokautta, mutta ihanaa että olet taas hereillä, Nina iloitsi.

Aurinko oli jo korkealla seuraavana päivänä, kun illalla matkaan lähtenyt etsintäpartio palasi takaisin Jääpuikkojen talon luokse. Ambulanssin kanssa oli ollut vaikeaa kulkea tiheässä metsikössä, ja osa matkasta oli jouduttu kulkemaan jalkaisin. Jonna oli kuitenkin ilmoittanut tarkasti loppujen loukkaantuneiden olinpaikan, joten heidät löydettiin ja saatiin kuljetettua pois metsästä. Kiireellisintä ensiapua oli annettu heti paikan päällä, mutta tarkemmat tutkimukset oli määrä hoitaa vasta Jääpuikkojen luona. Kiireellisin potilas oli keskenmenon yhteydessä paljon verta menettänyt Aimée, jota James ja Jorma tyrkkäsivät vauhdilla paareilla sisälle hoitoa varten. Perässä myllersi Aamua sylissään kantava Eemeli, ja viimeiseksi ambulanssiin oli jäänyt Pekko.

Justuksen kunto oli kohonnut hänen saatuaan syödä kunnon ruokaa virkoamisen jälkeen, joten poika oli jaksanut tulla tyttöystävänsä tueksi heikkoa Pekkoa katsomaan.
-Selviääkö isä? Nina halusi tietää.
-Emme koskaan voi olla varmoja, mutta meidän on toivottava parasta. Pekon silmät ovat vaurioituneet sen verran pahasti, ettei hän saa näkökykyään enää takaisin. Lisäksi silmiin joutuneet pöpöt ovat nostaneet hänelle korkean kuumeen, ja hoitoon pääsyn viivästyminen ei ainakaan auttanut tilannetta, Julius selitti.
-Voih, sinulla on varmasti tosi rankkaa, Justus huokaisi rutistaen tyttöystäväänsä.
-Älä siinä mitään selitä! Et tiedä mistään mitään! Et tiedä miltä tuntuu menettää perheenjäsen! Nina yllättäen kimpaantui, vaikka Justus oli tarkoittanut vain hyvää.

Nuorison kinastelu kantautui myös Pekon sairaspedin vieressä olevan Aamun korviin. Hän kuitenkin keskittyi paikalle saapuneeseen Jonnaan.
-Ajattelin tulla pitämään sinulle seuraa, sairaspetisi luona ei paljoa vierailijoita tunnu käyvän. Mahtaa tuntua kurjalta, kun oma isäsikin pörrää vain Aiméen ympärillä, Jonna puheli.
-Olen tottunut elämään ilman isää. Ymmärrän kyllä, että hän on uudesta naisystävästään huolissaan, vaikkei se kuitenkaan oikeuttaisi häntä unohtamaan vanhoja lapsiaan ja entistä perhettä, Aamu huokaisi.
-Olen pahoillani, Jonna vastasi.
-Älä suotta, olemme kaikki sinulle kiitoksen velkaa! Miten oikein sait Camillan ylipuhuttua voimien palauttamiseen? Ehdimme jo huolestua, kun teistä ei kuulunut mitään pitkään aikaan, Aamu kertoi.

-Helppoa se ei ollut, tunnethan sinä Camillan itsepäisyyden... Nyt Camillan valtakausi on kuitenkin ohi, hän... menehtyi matkalla tänne, Jonna selitti. Aamukin meni hämmentyneeksi uutisesta.
-Eihän toisen kuolemasta saisi iloita, mutta olen kyllä helpottunut siitä, että tämä painajainen on viimein ohi. Camilla huiputti kaikkia ja aiheutti pommeineen suuren vaaran. Näin on parempi, Aamu vakuutteli.
-Niin minäkin haluaisin uskoa, Jonna huokaisi. Aamu huomasi jonkin kaihertavan Jonnan mieltä, mutta nainen ei selvästi halunnut puhua siitä, tai sitten asia ei vain kuulunut hänelle.
-Tiedätkö muuten mitään Johanneksesta? Haluaisin tavata kihlattuni, Aamu kysyi varovasti. Jonnan ilme valahti välittömästi ja hän istuutui Aamun vierelle.
-Johannes menehtyi räjähdyksessä, Jonna sai sanotuksi. Kumpikin nainen purskahti itkuun. Jonna oli menettänyt poikansa ja Aamu kihlattunsa.

Vaikka Aimée muiden joukossa olikin saatu pelastettua, ei hän tuntenut suurta riemua.
-Menetin jo vauvani. Ei minua tarvitse enää tutkia, Aimée huokaisi. Hän olisi vain halunnut olla ja surra menetystä itsekseen. Toisaalta keskenmeno tuntui helpotukselta: Aimée ei olisi enää niin kiinni Jamesissa, eikä Eemeli Puskan mahdollinen isyys olisi enää pelon aihe.
-Kunnon lääkäri hoitaa potilaiden tutkimukset loppuun asti. Oli sitten keskenmenosi kuinka selvä tahansa. Haluan varmistaa, ettei pudotus aiheuttanut sisäisiä verenvuotoja ja että kaikki on varmasti kunnossa, Jorma vastasi ja hymyili aavistuksen.

Aimée huokaisi.
-Olen kovin väsynyt. En jaksa mitään tutkimuksia. Käyttäisitte aikanne viisaammin ja auttaisitte muita, Aimée kehotti.
-Ei sinun tarvitse toipumisen aikana huolehtia muiden hyvinvoinnista. Pistetään nyt sinun terveytesi etusijal... Jorma puhui ensin kiireellä, mutta yllättäen hänen puheensa lakkasi.
-Mikä teille tuli? Aimée ihmetteli.
-Näyttää siltä, että vauva on yhä kohdussasi, Jorma kertoi.
-Ei se ole mahdollista. Minä itse näin onnettoman sikiön veren peittämänä. Enkä unohda sitä näkyä koskaan, Aimée selitti vakavana. James tarttui naisystäväänsä kädestä.
-Sinä odotit kaksosia. Toinen vauva kuoli, mutta toinen on yhä elossa, Jorma kertoi.
Yllättäen alakerrasta alkoi kuulua tuskallista huutoa, ja lääkärin vaistoihinsa luottaen Jorma lähti reaktion tavoin juoksemaan ääntä kohti. Kunpa huudot eivät johtuisi siitä, mitä Jorma luuli...

-Odottakaa pieni hetki. Tulen pian tutkimaan jäljellä olevan vauvan tilan, kunhan saan kiireellisemmän tapauksen alta pois, Jorma tiedotti.
-Toki, Aimée vastasi hymyillen. Hän oli niin iloinen uutisista ettei huutaja alakerrassakaan saanut hänen suupieliään laskeutumaan.
-Kuulitko Aimée, meidän lapsemme on sittenkin elossa. Vaikka menetimmekin Erkin ja toisen vauvamme, on meillä silti toisemme ja vauva mahassa. Kyllä me tästä selviämme! En tiedä, mitä tekisin ilman sinua ja uutta tulokastamme. Tarvitsetko jotain? Haluan palvoa sinua ja lastamme, James riemastui.
-Jos vettä hakisit, Aimée ehdotti.
Seinän takana tilannetta salakuunnelleen Eemelin suupielet olivat myös nousseet, mutta häntä ärsytti suunnattomasti Jamesin sanat. Vauva saattoi olla myös hänen.

Jorma juoksi alakertaan kovalla vauhdilla, ja huutajaksi paljastui miehen pahimpien pelkojen mukaan Neri. Tyttö yritti saada epätoivoisesti kipua katoamaan karjumalla ja liikehtimällä. Kissat olivat kerääntyneet Nerin ympärille seuraamaan tilannetta, ja viereisellä tuolilla istuva Mikakin oli kauhuissaan.
-Mitä tyttärelleni tapahtuu? Mika kysyi vaativana. Jormalla ei kuitenkaan ollut aikaa ryhtyä vastaamaan.
-Neri, kuuletko minua? Annan sinulle kipulääkettä näin aluksi, Jorma kertoi. Yllättäen tytön liikkeet veltostuivat.
-Neri, ei. Herää! Jorma huusi.

Pyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Nerin silmät painuivat hiljalleen kiinni, ja suusta kuului hiljainen pihahdus. Veden voimien antaminen väärälle henkilölle oli koitunut vanhimman sisaruksen kohtaloksi. Voimat kuuluivat perheen esikoistytölle, ja Neri onnettomana esimerkkinä todisti normin. Enää hänen ei kuitenkaan tarvinnut tuntea tuskaa, sillä hän oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

Nerin yllättävä ja traaginen kuolema muistutti kaikkia siitä, että menehtyminenkin oli mahdollista, vaikka hoitoihin asti oli päästy. Sunien luona punkannut Pirkko tuli katsomaan tajuttomana makaavaa Pekkoa Ninan kyllästyttyä isänsä tuijotteluun.
-Pekko, sinnittele! Vaikka viimeinen keskustelumme oli riitaisa olet silti rakas veljeni! Sinun täytyy selvitä, sillä muuten minulle ei jää mitään.. Sairas äitimme * on varmasti jo kuollut, ja minusta huolta pitänyt Haukikin menehtyi räjähdyksessä. En halua enää seurata vierestä, kun läheiseni kuolevat ympäriltäni! Pirkko suri onnettomana.

*Katso osa 49

Aamua lohduttava Jonna oli kuullut Pirkon surupuheen, ja hän päätti käydä tämänkin juttusilla.
-Emme ole pahemmin jutelleet aiemmin, mutta sanoitko äsken olevasi Pekon sisar? Jonna uteli.
-Oh, khyllä! Sillä tittelillä ei täällä vain paljoa viitsi kerskua... Perheemme ei ole kotoisin Taikapölystä alun perin, vaan Pekko muutti tänne tavattuaan Camillan ja katkaisi välinsä muihin sukulaisiinsa. On todella sääli, että Camillalla oli niin huono vaikutus Pekkoon, Pirkko avautui. Jonna kuunteli naista ja mietti, miten saisi piristettyä tätä.
-Tuota, olen tässä pohdiskellut, voisinko mitenkään saada Taikapölyn kansalaisuutta? Minulla ei ole entisellä asuinpaikallani mitään, minkä vuoksi palata, Pirkko selitti.
-Minähän en tällä hetkellä ole varsinaisesti Taikapölyn johdossa, mutta minun puolestani saat jäädä. Kunhan vaihdat vaatteesi johonkin vähemmän sydämentykytyksiä herättävään kokonaisuuteen, Jonna naurahti, eikä Pirkkokaan voinut olla nauramatta tajuttuaan kuljeksivansa yhä vakoilupuku yllään.

Jamesin vedenhakumatka oli viivästynyt, sillä putkistoissa oli edelleen räjähdyksen jäljiltä vikaa eikä vettä saatu hanojen kautta. Vettä lisää taikova Marikin oli vielä aloittelija Veden voimien hallitsija, joten taikominen takkusi välillä. Eemelin havaittua reitin olevan selvä, riensi Aiméen juttusille.
-Et arvaakaan miten onnellinen olen siitä että olet yhä elossa! Olin tulossa tapaamaan sinua, mutta räjähdys sattui huonoon aikaan, Eemeli kertoi. Hymy nousi Aiméenkin huulille tämän saatua varmistuksen siitä, että Eemeli kaikesta välttelystään huolimatta oli yhä naisen pauloissa. Varovaisuutta oli kuitenkin ylläpidettävä, sillä James oli samassa rakennuksessa.

-Hienoa, mutta voisimmeko puhua myöhemmin. Täällä emme voi olla kahden kesken, Aimée muistutti.
-Yhtä lailla minäkin vaarannan oman parisuhteeni, sillä Flora kyttää tekemisiäni. Jos kerran välität minusta, odotan sinultakin vähän uhrautuvuutta, Eemeli sanoi kireällä äänensävyllä.
-Usko nyt, meidän on pidettämä matalaa profiilia! Minä ja James saamme lapsen, Aimée huomautti.
-Enkö isä voi yhtä hyvin olla minäkin? Eemeli tuhahti. Aimée meni vaikeaksi, sillä hänkin tiesi, että lapsen isä saattoi olla aivan hyvin kumpi vain näistä kahdesta miehestä. Ennen kuin Aimée ennätti vastata, tunsi hän voimakkaan kipuaallon vatsansa kohdalla.

Nainen käpertyi sykkyrälle tuskissaan ja piteli kättään vatsansa päällä. Eemeli jäi seisomaan paikalleen hämmentyneenä tietämättä ollenkaan mitä voisi tehdä. Kaikki tapahtui niin yllättäen. James oli viimein saanut lasillisen vettä Aiméelle tuotavaksi, mutta huomattuaan naisen makaavan tuskissaan sairaspedillä, viskoi James vedet menemään ja kiiruhti Aiméen luokse.
-Rakas, mikä hätänä? James huudahti huolestuneena.
-Luulen että tämäkin vauva on tulossa ulos... Hae pian lääkäri, Aimée vaikeroi.
-Oh, voi ei, toivottavasti toinen vauvani on kunnossa, James pelästyi.

-Se voi olla myös minun lapseni, Eemeli sanoi väliin yllättäen miettimättä sen enempää tekonsa vaikutuksia. Lääkäriä hakemaan lähtenyt James kääntyi äkisti ympäri mittaillen Eemeliä katsellaan. Aiméelta ei jäänyt Eemelin kommentti kuulematta, mutta kipujen heikentämänä nainen ei jaksanut välittää totuuden paljastumisesta juuri sillä hetkellä. Hän halusi vain saattaa vauvan turvallisesti maailmaan.
-Mitä oikein selität? Aimée seurustelee minun kanssani, ei tuollaisella köyhällä välikäsiperheen jäsenellä ole oikeutta väittää moista! Ettäs kehtaat yrittäessäsi häpäistä Aiméen! James raivostui.
-Etpä itsekään ole sen merkittävämpi henkilö, vaikka oletkin asunut hyvissä oloissa. Tiedoksesi vain, että naisystävälläsi on ollut salasuhde minun kanssani! Hän on ahdistunut sinun perhekeskeisistä haaveistasi ja naimisiinmenosta, jolloin hän lähti hakemaan elämäniloa toisen miehen, eli minun luota, Eemeli kertoi kaiken.

-Valetta! James huudahti. Kinastelevat miehet eivät olleet saaneet aikaiseksi lähteä hakemaan apua, mutta Aiméen onneksi Julius saapui paikalle.
-Mitä täällä tapahtuu, teini kyseli huomattuaan Aiméen tuskaisen olemuksen.
-Vauva syntyy, nainen sai sanotuksi. Julius valpastui ja alkoi heti hoitaa valmisteluja.
-Vauvan isä saa jäädä paikalle, mutta kaikkien ylimääräisten tulee poistua. Kumpi teistä on isä? Julius osoitti kysymyksensä Jamesille ja Eemelille.
-MINÄ, kumpikin huudahti yhteen ääneen ja yritti tyrkätä kilpailijansa syrjään.
-Lapsella voi tässä tapauksessa olla vain yksi isä, joten vain toinen saa jäädä, Julius huomautti. Miehet jatkoivat väittelyä, mutta lopulta Julius näki parhaaksi ajaa molemmat pois paikalta.

---


Koko Taikapölyn reippaasti pienentynyt kansa oli kokoontunut pienelle kukkulalle. Taistelu Camillaa vastaan ja itsellään räjähtäneet pommit olivat vaatineet liian monta uhria. Kulunut viikko oli tuonut tullessaan kohtuuttoman määrän tuskaa. Perheenjäseniä oli kuollut, ja entisistä kodeista oli jäljellä enää raunioita. Taikapölyn väki oli hiljentynyt kunnioittamaan menehtyneiden muistoa. Yksi kerrallaan kävi asettamassa kynttilän harmaan patsaan eteen.

Viimeisten parin päivän sisällä suurin osa aikaisemmista potilaista oli parantunut. Niinpä tervehtyneellä kansalla oli ollut aikaa noutaa kaikki löydetyt kuolonuhrit ja valmistella näille kaunis lepopaikka ikuiseen uneen. Camillan pommi oli räjähtänyt vielä kolmannen kerran, minkä vuoksi edes kaikki hoitoon päässeet eivät selvinneet. Uhrien joukkoon liittyivät vielä Pekko Paholainen, Mika Merithaimen ja Aiméen mahavauva. Jokaiselle taikapölyläiselle löytyi jokin tehtävä, ja yhteisvoimin toisiaan tukien he olivat onnistuneet urakasta. Kansasta tuli huomattavasti yhtenäisempi. Kukaan ei silti olisi toivonut, että tällä tavoin. Nyt he voisivat jättää menneet taakse.

Kun kaikki kynttilät oli saatu asetettua patsaan luokse kukkien ympärille, astui Jonna kukkulalle.
-Hyvä kansa, tiedän, että jokainen teistä on saanut kokea viime aikoina paljon surua. Emme kuitenkaan saa menettää toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Voimme aloittaa alusta. Rakentaa uuden tulevaisuuden ja kaupungin, mutta Taikapöly ei ole enää oikea paikka sille, Jonna puhui. Kuuntelevat simit kääntyivät katsomaan vierustovereitaan ihmetellen, mitä Jonna sanoillaan tarkoitti.
-Me synnyimme tänne. Toivoimme voivamme elää täällä kuolemaamme saakka. Ylvästä kaupunkia ei kuitenkaan enää ole. Jäljellä on vain kuolettava räjähdepesä, jonka edessä meistä jokainen taistelusta huolimatta tulee kuolemaan. Vaikka rakentaisimme talomme pystyyn, ne sortuisivat yhä uudelleen ja uudelleen. Täällä kuolonuhrit kummittelevat mielessämme. Ainut vaihtoehto saada ainainen kurjuus loppumaan on siirtyä uuteen ulottuvuuteen ja aikaan. Siellä voimme aloittaa alusta, Jonna jatkoi.

Johanna katseli ylpeänä puhetta pitävää äitiään ja näki mielessään jo valmiiksi seisovansa joskus saman kansan ympäröimänä Taikapölyn hallitsijana. Hän oli varma, että Pilvilinnat nousisivat taas Taikapölyn johtoon, kun Camillan Pahuuden voimat olivat hävinneet naisen kuollessa. Kaikki eivät kuitenkaan olleet niin vakuuttuneita Jonnan suunnitelmista.
-Viimeksi kun toimimme suunnitelmiesi mukaan ja aloimme suunnitella salahyökkäystä Camillan kimppuun, oli seuruksena vain kurjuutta ja menetyksiä meille kaikille! Miksi luottaisimme sinuun enää? äkäinen James uhmasi.
-Päätökseni eivät ehkä ole aina johtaneet toivottuun lopputulokseen, mutta se on varmaa, ettemme voi jäädä tänne. Camillan asettelemat pommit voivat räjähdellä koska tahansa, eikä täällä ole enää turvallista, Jonna perusteli.
-Kannatan Jonnaa. Joskus uusi alku on vain paras ratkaisu ongelmiin, Aimée korotti ääntään.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet vieläkään tyytyväisiä.
-Nuo murhaajat eivät ainakaan ansaitse pelastusta. Jätetään heidät tänne kuolemaan! Eemeli huudahti katkerana osoittaen Kummalan sisaruskolmikkoa. Myös Jessica loi vihaisia katseita Kummalan väen suuntaan.
-Uskokaa nyt, emme tappaneet Samia! Olhi yritti puolustaa perhettään, mutta heitä kohtaan ei ymmärrystä tullut.
-Todisteet puhuvat puolestaan. Samin ruumis löytyi teidän taloltanne. Kuka muukaan sen olisi sinne jättänyt? Jessica kivahti happamasti.
-Rauhoittukaa! Emmehän me voi olla niin julmia, että jättäisimme ketään tänne räjähdysten armoille. Kummalat pitäisi ottaa kaikesta huolimatta mukaan, Jonna kertoi oman mielpiteensä, johon suurin osa taikapölyläisistäkin yhtyi.

Kun päätös lähtemisestä oli lyöty lukkoon, valmistautuivat taikahahmot luomaan suuren siirtymätaian, joka kuljettaisi koko kansan jonnekin muualle.
-Minne me oikeastaan olemme menossa? Nina kysäisi.
-Emme pysty tarkalleen määrittämään tiettyä määränpäätä, sillä siirrettävää on kovin paljon. Tässä tilanteessa mikä paikka tahansa on parempi kuin räjähdysaltis Taikapöly, Jonna selitti. Taikahahmot pyysivät simejä asettumaan mahdollisimman lähekkäin, minkä jälkeen kukin voimien kantaja siirtyi sopivalle paikalle, jolloin he muodostivat ympyrän uloimman reunan. Muut simit tuijottivat hämmentyneinä, miten taikapallot alkoivat kimallella, mutta pian valo muuttui niin kirkkaaksi, että kaikkien oli suljettava silmänsä. Siirtyminen oli alkanut.

Nyt siis on viimein edessä Taikapölyn siirtyminen uudelle koneelle. Vuosi siinäkin meni. .-D Uudelleenluonnit ym. hitaat jutut olen jo hoitanut, ja seuraava osakin on jo kuvattuna. Toivottavasti jatkoa joskus saisin aikaan.