perjantai, 1. kesäkuu 2018

Osa 26: Väärinkohtelija (Paholainen)

Nyt kuvien pitäis taas näkyy tässä osassa. .-D

----

Hui kauhistus, olin unohtaa alkupuheen taas. x-D Varmaan siksi, ettei nyt ole mitään erityistä asiaa. Osa on jälleen aika pitkä, en ymmärrä, miksi Taikapölyn osista tuppaa tulemaan niin pitkiä. .-o Yllättävän nopasti sain tämän aikaan, Iloliemen osasta ehti kulua n. viikko. .-D Jee. Päästän teidät osaa lukemaan. Lukekaa toki myös kommenttien vastaukset. ,-)

Volarea kirjoitti:
Oho, menipäs 80 kuvaa nopeasti!:D Johtui varmaan siitä, että oli niin mielenkiintoista luettavaa tämä osa!
Hannes on aika tapaus, voi sitä naista joka hänet joutuu naimaan!:P Hienoa että Johanna sai vihdoin kerrottua Ahvenesta, ja että vanhemmat suhtautuivat asiaan niin hyvin! Toivon sydämestäni, että Johannes jättäisi Aamun, jollei sitten rakastu tähän:> Ja hyvä että Jonnan masennus ei uusiutunut ihanien tyttökaksosten syntyessä!<3
Hallitset kyllä ihailtavasti kymmeniä eri henkilöitä ja erilaisia persoonia samaan aikaan, itse en tällaiseen pystyisi! Huh huh!
Jatkoa:> (ps. toivottavasti ne bilsankokeesi menevät hyvin, kun ahkeroit meille tämän osan!:))
Vastaus: Ohhoh, vai niin mielenkiintoista oli. .-) Tiedän tuon, kun lukee hyvää tarinaa, ei huomaakkaan, kun se jo loppuu, kun ihan lumoutuneena sitä lukee. .-D Hannes on tosiaan aika tapaus. Toivotaan, että poju hieman rauhoittuu vanhempana, muuten voi käydä kurjasti, ja hän jää ilman vaimoa. .-o Juuh, Johanna pääsi ainakin hetkeksi mieltäpainavasta aisiasta kerrottuaan Ahvenesta vanhemmilleen. Johannes raasu ei ole siihen pystynyt. .-/ Jep, hyvä homma, kun Jonnuska säilyi terveenä. .-) Ai, hienoa kuulla, että haalitsen. .-) Joistakin tulee väkisin vähän samantapaisia, mutta koska Taikkikseen tulee niin paljon turhia lapsia, en kaikille jaksa kehitellä aivan ihka omaa luonnetta, mutta vähän eri persoonia koitan keksiä. .-) Kyllä minä bilsan kokeista selvisin. .-) Ei ole ensimmäinen kerta, kun simssi tulee koulun edelle. ,--D

Xaldin kirjoitti:
Toka!
Kiva osa! Musta Pilvilinna on tosi kiva perhe =) Nyt sain koko Taikapölystä suosikki tyypin Hanneksen 8) Oikea pahoilainen <3
Odotan innolla jatkoa!
Vastaus: Minäkij pidän Pilvilinnoista, heillä on aina tosi kivaa pelata, ja kuvatekstejä saa melko helposti kirjoitettua. .-) Hehee, hyvä, sentään joku Hannestakin fanittaa minun lisäkseni. ,-)


Hunajainen kirjoitti:
Taas päivä alkaa soan lukemisella .-)
Ekana, aivan kauhea Hannes! Eikä edes ole kovin kaunis .-P Hehee, se liiskautui yhdessä kuvassa hassusti kehtoonsa, kosto x-D Tyhmä Hannes.. Repesin kyllä sille hienostomasulle .-D
Ja sekin olo hyvä, kun Jonna sanoi "Tyttärellämme on, yäk!" Ei taida oikein seurusteluista tykätä .-D
Aika hassua tuo, että tuli kaksoset. Ne nimet vaan jotenkin häiritsee.. Hannasta tulee mieleen se ihmeen lääkäri tai mikälie, Hanna Partanen, ja Annasta joku adoptiolapsi .-O
No, Iltsujen osaa odotellessa. (Huomaa: Kerrankin sain tehtyä kommentin sanomatta jo ärsyttävän tutuksi tullutta Hyvä osa -kohtaa. Ei niin, että tämä olisi ollut huono, mutta oli kivaa tehdä välilä erilainen kommentti)
Vastaus: On Hannes kaunis, älä kiusaa häntä. .-D Anteeksi, itse olen vain ihastunut Hannekseeni.. <3 Eli kestän huonosti hänen vihaajiaan. .-D Niin, se kehto on vähän outo.. Minä ajattelin asian niin, että patja on pehmeä, ja Hannes vajosi sinne. .-3 Ja kyllä, minun Hanneksellani on hienostomasu. ,-) Se Jonnan "yäk" tuli pahoinvoinnista, kyllä hän on iloinen Johannan puolesta. .-) Hassuahan se on, minulla kaksosia syntyy niin harvoin (paitsi nykyään niitä tuppaa tulemaan vähän joka suunnasta..) En kyllä ymmärrä tuota nimi-teoriaasi, onhan maailmassa muitakin Hannoja ja Annoja kuin nuo mainitsemasi henkilöt. Minunkin naapurissa asuu Jonna, enkä todellakaan hänen mukaansan Jonnaa luonut (onneksi x---D). Sanoithan hyvä osa, kun kerroit asiasta. .--D


inu56 kirjoitti:
Kiva osa!
Kiva ku Johanna sai kerrottua vanhemmilleen Ahvenesta ja he suhtautuivat siihen hyvin. Ja kiva ettei Jonnalle tullu taas masennusta.
Hannes on kyllä aikamoinen kieroliero. Ja ilkeekin vielä. Ei saa kiusata palvelijoita!
Vastaus: Jee. .-) Jep, hyvin kävi Johannan, mutta voin luvata, etteivät asiat aivan mutkitta kuitenkaan selviä, vaikka tällä hetkellä siltä vaikuttaakin. ,-) Hehe, Hannes kiusaa palvelijaa. x)

Jade Essence kirjoitti:
Mie rupesin kyllä tykkäämään Hanneksesta, ei tule kyllä liian helppo elämä Pilvilinnojen palvelijalle...
Jade Essence kirjoitti:
Mrr, vuodatus pirulainen napsaisi kommentin poikki *murisee*
Mutta takaisin asiaan:
Hyvä tosiaan että Johanna saa jatkaa seurusteluaan Ahvenen kanssa. Toisaalta pidän siitäkin että Johannes ei pidä Aamusta, ei pidäkään tulla liian ihana elämä ;D
Lilli-kissasta pidän myös, kissaihminen nostaa häntäänsä mukuen että Lilli on ihana ja että Pter ei saisi riepotella kisuparkaa.
Mutta Johannalla tosiaan menee hyvin, sai kaupan päälle koiranpennunkin :')
Mutta miellä loppui nyt kaikki järkevät sanottavat tähän, hauska oli taas lukea ja lisää odotetaan innolla! ;D
Vastaus: Mur, tyhmä vuodatus. >.-( Minullakin se on tehnyt tuota, todella ärsyä (XALDIN, KATSO ED. SANA!!) Ah, anteeksi, oli pakko huomauttaa Xaldinille, hän pitää "ärsy" -sanasta. .--D Palvelijalle ei tosiaan tule helppoa, jos Hannekselta kysytään. ,-) Johannalla ja Ahvenella tosiaan menee hyvin. .-) Koiranpentu ja kaikki. ,-) Ja onhan se juu totta, ettei elämän liian ihana kuulu olla. .-D Peter ilkiö Lillia kiusaa. .-<

Neyla123 kirjoitti:
Mahti osa! Kiva et Jonnan ei oo enää masentunu! Johanna on kaunis. Voi palvelija parkaa! Miten se kestää? Ite ottaisin lopputilin. Moikka moi!
Vastaus: Jee. .-3 Jeb, kaunis Jonnuska, hyvä tosiaan, ettei masennus iskenyt. .-) Hehe, palvelija parka. .-D Hän ei oikein voi ottaa lopputiliä, sillä missä hän muuten asuisi ym. .-D Joskus kyllä voisi saada juonen palvelijasta, joka karkaa, hmmm.. ,-o Momoi. <3

Ciesse kirjoitti:
Hih, serkkuni nimi on Anna :). Ja muistan hyvinkin xD(siis sen Alexander Rypak(?) kekustelun). Se oli kiva keskustelua, harmi kun ne nykyään jäävät niin hiljaisiksi :(. No, hyvä osa. Tapahtui kivoja juttuja. En malta odottaa koska kaksoset ja Hely kasvavat. Hannes on kyllä aikamoinen kauhukakara.
Vastaus: Okei, minun ensimmäinen nimeni on Anna. ,-) Kutsumani on vaan toinen nimi. .--) Haha, meidän mahtavat Allu keskustelut. x-D Just muistelin niitä tänään. <3 Minun vika, kouluviikolla ehdin harvoin meseen, mutta viikonloppuna sitten.. ,-) Kivoja juttuja tapahtui. ,-) Minäkään en malta odottaa vauvojen kasvua, haluisin jo nähdä, millaisiksi he peryityivät, mutta se jää seuraavaan kierrokseen.. .-p Hannes on mitä on. ,-)

Tiara kirjoitti:
Kumarran, en itse jätä kokeisiin lukemista väliin simssin takia.. :')
Mutta: Oli taas ihanaa lukea Pilvilinnoista, ja hyvin olet taas kirjoittanut. Siellä oli muutama kirjotusvirhe, jotka hieman häritsivät, mutta rakastan kyllä lukea tätä :'D En keksi enää muuta, mutta.. Joo en muista enää mitä piti sanoa, pitää mennä musan teoria tunnille nyt ;)
Vastaus: Minä aika useinkin pelaan, vaikko koeviikko olisi. .-D Kouluviikolla sentään pidä taukoa, kun simssi latautuu ärsyn hitaasti, ettei jaksa koko päivää odottaa pelaamaan pääsyä.. .-p Kivaa, kun tykkäsit lukea. Ärn, miksi minulle aina jää virheitä. >.-s  Selvä. .-)


Love kirjoitti:
Love kommentoi taas! Kiva osa todellakin! Hannes osaa vaatia omaansa =)
Love kuittaPr
Vastaus: Kiva, kun kommentoit. .--) Ja kiva, että oli kiva osa. .--D Hannes osaa kaiken tarpeellisen. ,--)
---
Kertausta viime osasta:
0JUMddz.png
Camilla halusi päästä kansan suosioon, minkä takia hän piti paljon juhlia. Camilla pakotti myös itsensä ja Pekon olemaan ystävällinen kaikille, vaikkei moinen unelmahommaa ollutkaan. Salaa Camilla hautoi omassa mielessään uusia loistavia suunnitelmia.

 


31QJEl3.png
Pekko ei puolestaan osannut ymmärtää Camillaa, koska tämä ei kertonut hänelle yhtään suunnitelmistaan. Hämmentyneenä Pekko yritti kuitenkin totella Camillan toivomuksia.

 

Wn9RhIQ.png
Perheen arkea mullisti myös Nikolas, joka oli mukana juhlinnassa.
Varsinainen osa alkaa nyt. .-->
ppM8loh.png
Paholaisten aamu oli käynnistynyt epämiellyttävällä tavalla Camillan ollessa erityisen kiukkuisella tuulella.
-Pitääkö sen palvelijan olla niin hidas touhuissaan? Eikö se tajua, että minulla on nälkä, eikä minulla ole aikaa istua täällä tekemättä mitään! Camilla karjui.
-Noh, ainakin sinulla on hyvä syy viettää aikaa juuri minun kanssani. Olet viime aikoina ollut niin omissa maailmoissasi, että meinaat unohtaa minut täysin, Pekko selitti yrittäen piristää vaimoaan, toisin sanat saivat Camillan puremaan huultaan entisestään.
-Luuletko minulla olevan aikaa moiseen? Olen sentään raskaana ja nälkäinen! Maailman valloituskin on täysin kesken, pysy sinä vaan omassa asemassasi ja pois tieltäni! Camilla kivahti.Sanat saivat Pekonkin harmistuneelle mielelle. Mitään sanomatta hän asetti kätensä polvilleen katsellen pöytään. Camillalla oli jälleen huonot päivät meneillään...
WJ6H4WD.png
Camilla huokaisi palvelijan saapuessa viimeinkin huoneeseen ruokatarjottimen kanssa.
-Mikä maksoi? Ja mitä tuo ruoka luulee olevansa? Camilla kivahti ärtyneenä.
-Pahoittelen, hoidin Nikolasta, hänelläkin oli nälkä, palvelija kertoi.
-Mutta minä olen tärkeämpi kuin joku Nikolas! Minua kuuluu palvella ennen sitä kersaa! Camilla karjaisi.
-Camilla, puhut lapsestamme kuin mistä tahansa kakarasta. Nikolas on arvokas! Pekko puolusti.
-Se ja sama. Ruoka näyttää kamalalta! Missä kaikki tuoreet raaka-aineet ovat? Camilla ärjyi.
-Suokaa anteeksi, muttette ole tuoneet minulle mitään kummoisempia aineksia. Minä teen siitä, mitä tuotte, palvelija vastasi pahoitellen. Camilla huokaisi.
-Annatko sitä ruokaa?! Camilla tiuskaisi yllättäen, minkä jälkeen palvelija alkoi tarjoamaan astista.
y7u2u98.png
Palvelijan kadottua Pekko ja Camilla alkoivat pölisemään.
-En vieläkään ymmärrä. Kärsimme itsekin tästä talvijärjestelmästä! Et voi ajatella Jasminaa niin paljon, meidän on kumottava talvi, vaikka hän pahoittaisikin mielensä, Pekko selitti, Camilla puolestaan purskahti nauruun.
-Luuletko minun ajattelevan Jasminan tunteita, en ikinä! Tämä vaihe vain kuuluu suunnitelmaani. Kaikki alkaa pian olemaan valmista seuraavaan iskuuni, mutta meidän pitää vain olla kärsivällisiä. Onhan tämä rankkaa meillekin, mutta meidän täytyy kestää, Camilla havannoisti.
-Mikset halua ikinä kertoa minulle suunnitelmistasi? Aivan kuin et luottaisi minuun laisinkaan, Pekko harmitteli.
-En vain halua minkään pilaavan suunnitelmaani. Kaikki kääntyy vielä parhain päin, Camilla kertoi Pekon harmitellessa, ihan kuin hän pilaisi Camillan suunnitelman, niin hänen vaimonsa tuntui ajattelevan.
BJ69GLZ.png
Pekko meni hetkeksi ulos rauhoittumaan ja pohtimaan, millä tavalla voisi saada Camillan luottamaan jälleen häneen niin kuin ennen. Miettiminen kuitenkin jäi Flora Puskan kävellessä ohitse. Pekko ei jäänyt paikoilleen, vaan meni Camillan tahdon mukaisesti tutustumaan taikapölyläisiin, ehkä asiat todella olivatkin niin hyvin, kun Camilla väitti, jos tämä ei vain halunnut puhua asioista, eihän Pekko ketään voi pakottaa avautumaan. Tutustumalla muihin Pekko voisi ainakin osoittaa kuuntelevansa Camillan tahtoa.
-Flora, onpa sinulla kauniit hiukset tänään, oikein hehkuvat! Pekko lateli kehuja.
-Heh, enpä olisi sinustakaan uskonut, miellyttävää, että sinäkin pidät vaaleanpunaisesta, Flora naurahti.
-Ööh, minä pidän monista väreistä, Pekko totesi hiukan nolona.
KVvvHy9.png
Illalla Camilla etsi Pahiksen käsiinsä leikkiäkseen tämän kanssa hetken. Pahis tosiaan osasi rentouttaa Camillaa suurien paineiden alla, kisu sai omistajansa iloisemmaksi. Välillä Camilla kertoi jopa suunnitelmistaan Pahikselle, tämä ei varmasti levittelisi juttuja eteenpäin. Camilla ei tuntenut tarvetta selittää mitään Pekolle, ei sitä koskaan tiedä, kuka juoruilijaksi oikein ryhtyisi. Siksi Camilla näki paremmaksi pitää keskustelut vain hänen ja Pahiksen välisenä.
zoSt09J.png
Jälleen Pahis sai ylimääräistä energiaa oltuaan omistajansa syleilyssä. Camillalla oli nimittäin tapana siirtää osa ärsytyksestään Pahikselle. Se oli Camillan kannalta hyvä taito, muuten hän olisi varmaankin räjähtänyt joutuessaan olemaan niin kiltti kaikille. Ylimääräiset energiansa Pahis kulutti mielenkiintoisen näköisessä seinäkiipeilyssään.
X0bhiri.png
Nikolaksen taapero-aika läheni loppuaan, mutta poju ei ollut siitä moksiskaan. Päivät pitkät poika leikki taaperon leluilla yksinään, ei häntä käynyt kukaan muu kuin palvelija katsomassa. Pekko ei koskaan ollut erityisemmin pitänyt lapsista, ja Camillakin oli unohtanut Nikolaksen opetettuaan tälle välttämättömimmät asiat, kuten kävelyn ja puhumisen. Camillaa ei vain kiinnostanut "turha" lapsi, hän odotti perijän syntymää, ja kouluttaisi tästä sitten kunnollisen Paholaisen! Kurjanoloisesta taaperuudestaan huolimatta Nikolas oli oikein iloinen poika, hän ei tiennyt paremmasta, rakastavista vanhemmista, jolloin ei myöskään osannut kaivata niitä.
My3TMoQ.png
Kului jonkun aikaa, ja pieni Nikolas ei enää olekaan niin pieni. Kuva hänestä. .-)
t5KNJ88.png
Nikolas sai yläkerrasta itselleen ison huoneen, jonne mahtui vaikka mitä kivaa!
434RSIx.png
Camilla patisti Nikolaksen opiskelemaan. Hänelle oli tärkeää, että hänen lapsensa olisivat hyvin koulutettuja, jotta voisivat paremmin kilpailla Pilviliinojen kanssa. Nikolaksesta oli kirjojen lukeminen ihan hauskaakin välillä, kunhan sai huvitellakin. Pojalla ei ollut ketään kavereita, joten kirjat olivat hänelle kuin ystäviä. Nikolas odotti kovasti koulunalkua, hän uskoi saavansa sieltä uusia kavereita.
x2ZK65b.png
Aamulla aikaisin Pekon jäädessä vielä nukkumaan Camilla ja Nikolas söivät yhdessä aamiaista. Camilla ei paljoa viitsinyt puhua pojalleen miettiessään vaan omaa vallankumoustaan, eikä Nikolaskaan pahemmin suutaan avannut. Kummankin yllätykseksi Camilla kuitenkin avasi suunsa, ja Nikolas nosti katseensa äitiinsä.
-Syöhän ripeämmin! Silloin ehdit opiskella enemmän, Camilla sanoi tomerasti.
-Mutta... minä opiskelin jo eilen, Nikolas puolustautui, melko vaisusti. Ei hän uskaltanut pistää äidilleen vastaan rajusti.
WcSEhOM.png
-Opiskelet sitten lisää! Ei maailmassa pärjää tyhmänä ja tietämättömänä! Camilla karjaisi raivokkaasti takaisin.
Siihen keskustelu sitten jäikin. Nikolas siirsi katseensa jälleen ruoka-annokseensa Camillan siirtyessä omiin ajatuksiinsa. Nikolas seurasi äitinsä siirtymistä jälleen syvään ajatusmaailmaan, sen näki tämän ilmeistä. Nikolasta harmitti, ainut asia, jonka hänen äitinsä hänelle sanoi, oli patistelu opiskeluun.
vb2M2Pa.png
Eihän Nikolaksen sitten muuta auttanut tehdäkään. Hänen oli pakko vain opiskella, Nikolas ei halunnut jäädä jälleen äitinsä vihan kohteeksi. Kirjat muuttuivat sivu sivulta koko ajan tylsemmäksi, mitä enemmän Nikolas sai luetuksi, sen kurjemmaksi puuha muuttui. Ei ollut mukavaa, kun jostain asiasta tehtiin pakko pullaa, Nikolas ei edes pystynyt ymmärtämään, miten hän eilen oli pystynyt opiskelemaan vapaaehtoisesti. Vaikka poika näytti opiskelevan,
hän todellisuudessa teki kaikkea muuta. Nikolas näki sivusilmällä Camillan soittelevan kavereilleen kutsuen nämä kylään, Camilla aikoi pitää jonkin sortin bileet, eikä Nikolas saisi osallistua niihin, vaikka hänen ikäistäänkin väkeä olisi taatusti tulossa paikalle. Nikolas ei uskaltanut edes kysyä, hän suorastaan pelkäsi Camillan raivokasta ääntä. Hänen ei auttanut kuin alistua, ja katsella haikein mielin vieraiden vyöryessä sisälle.
27CC8YV.png
Myös toiset saivat päänvaivaa Camillan määräyksistä. Kun Camilla järjesti juhlat ja kutsui väkeä niihin, oli kaikkien automaattisesti tultava, muuten luvassa oli onnettomat ajat.
-Voin niin pahoin, onko minun aivan pakko? Heikottaa, Aurora valitti syystäkin. Hän tunsi kylmyyttä ja vapinaa, häntä huimasi ja pyörrytti, pääkin särki kovaan tahtiin.
-Pakko, kurja sanoa. Et taatusti halua nähdä Camillaa vihaisena, voisinhan tietenkin yrittää ylipuhua hänet. Pidän sinusta kuitenkin huolta joka tapauksessa, James vastasi.
-Ihanaa, mutta tuntuu, että voisin pyörtyä tähän paikkaan. Naamanikin on varmaan hirvittävän kalpea. En kehtaa edes näyttäytyä, Aurora noloili.
-Noh, mennään vaan sisään ja pidetään hauskaa! Hyvin se menee, James kehotti.
Aurora hymähti hetkeksi pystymättä olemaan aurinkoinen pidempään, hän ei tahtonut uskoa Jamesin sanoja.
G8X1JY7.png
James arveli kuitenkin oikein, heidän päästyään sisälle ja bileiden viettoon, helpotti vähäsen myös Auroran huonovointisuus. Camilla oli kiltteyttään asentanut huoneeseen lämpöpatterin Auroraa varten, Jääpuikkoja Camilla nimittäin ei kutsunut. Camilla oli osannutkin ennustaa Auroran voimien heikkenevän rajuun tahtiin ilmaston viiletessä, sen hän oli saanut selville yhdistellessään Sunien suvusta kertovia kirjoja. Hiljaa itsekseen Camilla naureskeli, kaikki etenisi suunnitelmien mukaan. Kukaan vieraista ei kuitenkaan huomannut Camillan viekasta virnistystä, kaikki naureskelivat Hauen kehnoille soittotaidoille tai omille keskusteluilleen.
UUeunKa.png
Camilla siirtyi pois bilemeiningistä viihdyttämään vasta saapuneita vieraita, jotta nämä tuntisivat olonsa kotoisaksi. Rankkaahan tekohymyn ylläpito Camillalle oli, mutta ajatellessaan mahtavan suunnitelmansa toteutusta, hymy, häijy sellainen, levisi naisen huulille. Vieraita suorastaan tulvi sisään ovesta, Camilla oli varmistanut, ettei kukaan jäisi pois hänen järjestämistään juhlista -paitsi Pilvilinnat, he Camilla jätti tarkoituksella kutsumatta. Vieraita vastaanottaessaan Camilla jäi jutustelemaan Päivi Paljulan kanssa.
-Meille syntyi ihania kissanpentuja, ja mä leikin niiden kanssa joka päivä, Päivi selitti innoissaan.
N2RGohC.png
-Ihanko totta? Camilla kysyi kiinnostuneena. Hänen päässään alkoi raksuttaa muistelmansa Pahiksen pentu ajatuksesta.
-Joo, niiden nimet on Illi ja Olli. Sitten kun ne kasvaa, minä aion opettaa niille kaikkia hienoja temppuja, ja niistä tulee kuuluisia, Päivi kertoi huimista suunnitelmistaan. Camilla nyökkäili tytön kertomukselle, oikeasti hän ei edes kuunnellut sitä, vaan suunnitteli päänsä sisällä orastavaa ideaansa.
-Voisitko viedä minut vanhempiesi puheille, minulla olisi asiaa heille, Camilla pyysi.
2IbDJXG.png
Päivi löysi ensimmäisenä äitinsä, ja kiikutti tämän Camillan luo. Jessica oli hiukan hämillään tyttärensä ilmoitettua, että Camilla halusi jutella hänen kanssaan. Ihmettelylle ei kuitenkaan ollut aikaa, vaan oli toteltava Camillan tahtoa.
-Tyttärenne kertoi, että teidän talossanne on syntynyt kissanpentuja, pitääkö se paikkansa? Camilla tiedusteli.
fW0MGIg.png
-Kyllä asia niin on, Jessica vahvisti kummastellen hieman, mistä Camilla moisen puheenaiheen vetäisi.
-Olen suunnitellut Pahis-kissalleni suvunjatketta, ja ajattelin heti kuullessani teidän kissoistanne, että siinä olisi oiva puoliso Pahikselle! Camilla hihkaisi. Jessica oli hiukan kummissaan Camillan ehdotuksesta, mutta päätti heti suostua siihen. Ensinnäkin siksi, että saisi varmasti paremmat välit Camillaan, eikä heille tarvitsisi aina antaa niin paljon satoja. Toinen syy suostumukseen oli, ettei Jessica ollut mikään kissafani, ja hän luopui mielellään yhdestä karvaläjästä, tuskin muilla perheenjäsenillä olisi mitään asiaa vastaan.
puQrkLy.png
Päivi ei tiennyt mitään äitinsä ja Camillan sopimuksesta, koska hän oli kyllästynyt aikuisten keskusteluun. Tyttö oli siirtynyt pelaamaan shakkia veljensä Eemelin seuraan. Päivi ei tuntenut veljeään kovin hyvin, he näkivät harvoin, sillä Eemeli asui Puskilla. Nyt oli kuitenkin hyvä tilaisuus tutustua sukulaisiin, sen keksivät myös Sami ja Eetu. Sami oli todella kiinnostunut lapsenlapsensa kuulumisista. Eemeli vilkuili jatkuvasti taakseen varmistaakseen, ettei Sami kyselisi liikaa Eetun toisten isovanhempien, Paulan ja Paavon kuolemasta. Se oli ollut erittäin kova paikka pienelle pojalle.
lWKMqYZ.png
-Sun vuoro! Päivi karjaisi, minkä jälkeen Eemeli kääntyi pikkusiskonsa puoleen.
-Sanoitko jotain? Anteeksi, minä olin ajatuksissani.
-Olen varmaan sata kertaa ilmoittanut, että on sinun vuorosi siirtää nappulaa, Päivi huokasi kädet puuskassa näyttäen ärtyneeltä. Tytön mielestä Eemeli oli todella tylsää seuraa, eikä häntä häirinnyt ollenkaan, ettei Eemeli asunut saman katon alla.
OSi8jBL.png
Pekko ei jaksanut rupatella vieraiden kanssa, hänestä oli puuduttavan tylsää jauhaa tavisten ongelmista, miten talvi oli niiiiin rankkaa aikaa pelloilla. Suurin osa ylemmistäkin tyypeistä valitti talvesta, Sunit varsinkin. Pitääkseen Camillan tyytyväisenä, päätti Pekko järjestää vieraille ohjelmaa magnehytkyttimensä kanssa. Hyvän kuntonsa ansiosta mies taipui monenlaisiin asentoihin, ja katsojat olivat aivan ihmeissään. Jokaisen esityksen jälkeen Pekko sai raikuvat aplodit.
I2Korvt.png
Ei Pekko kuitenkaan koko päivää jaksanut pyöriä, huono-olohan siitä pitemmän päälle tuli. Pekon hylättyä hytkyttimensä, päätti Esko mennä kokeilemaan erikoista vempelettä. Ehla seurasi kiinnostuneesti miehensä touhuja, muu yleisö lähti omiin leikkeihinsä. Esko ei ehtinyt kovin kauaa kieppumaan, kun vauhti meni liian lujaksi. Hänen otteensa irtosi kiinnipito kahvoista, ja pää iskeytyi todella kivuliaasti turvaverkkoa vasten, hyvä kun ei mennyt koko pää läpi. .--s
RjRUqos.png
2bgZTC1.png
Ehla tuijotti vieläkin Eskoa tämän noustessa seisaalleen.
-Mitäs töllötät? Onko pakko olla tuollainen kyylä? Ei kukaan pysty pitämään laitteesta kiinni juuri sinun kaltaisesi ällötyksen katsellessa! Miettisit sitä! Löyhkäätkin vielä niin pahalle, että siinä viimeistään jokainen tippuu. Tahallaan pilaat aina kaiken! Esko karjui raivoissaan Ehlalle, joka katseli rauhallisena ja tyynenä vieressä taaskaan mitään sanomatta.
-Sanoisit joskus edes jotain! Tuo hiljaisuutesi yököttää! Esko karjaisi, minkä tehtyään hän lähti kävelemään vihaisesti pois.
CGdXPFe.png
Ehla tietysti seurasi Eskoa, mistä mies raivostui.
-Pysy minusta kaukana! Esko kivahti.
Tällä kertaa Ehla kuitenkin totteli Eskon helpotukseksi mennen tutkimaan bassoa soittavan Jamesin rahakulhoa. Ehla otti sen täysin hyppysiinsä jääden ihailemaan seteleitä. James katseli hiukan ihmeissään, mutta päätti kuitenkin Ehlan antaa ihailla. Aurora sen sijaan tunsi kovaa heikkoutta, eikä meinannut pysyä ollenkaan jaloillaan.
-Koska lähdemme kotiin, James? Aurora kysyi melkein itkien.
Esko sen sijaan oli hymysuilla Hauen saapuessa juttelemaan hänelle.
okV2Ub2.png
Sillä välin Camilla piti toisella puolella huonetta oleskelevien kanssa juttua yllä. Camilla kuunteli Aamun hehkutusta kyllästymiseen asti.
-Minä ja Johannes olemme niin onnellisina yhdessä. Meillä on sama aaltopituus ja yhtä rakastava tunne toisiamme kohtaan. Vielä pikkutyttönä en olisi uskonut kokevani tällaista onnea... Aamu selitti silmät kiillellen innostuksesta.
Camilla yritti näyttää kiinnostuneelta, mutta häntä ärsytti Aamun onnellisuus. Pohtiessaan hetken Camilla keksi hienon oivalluksen, jolla tuhoaisi toisten onnen. Camilla kaivoi salaisesta taskustaan hiukkasen pahuuspulveria, ja huomaamatta sujautti ne Aamun tukkaan. Samassa Aamu lopetti puheensa jääden kummastelemaan.
ZZYMDFJ.png
Camilla otti vapaudesta ilon irti mennen juttelemaan taas uudelle henkilölle.
-Voi, Camilla, mukava nähdä! Hassua, teistä onkin tullut kovin ystävällinen! Olen niin iloinen, että olet tehnyt elämänmuunnoksen parempaan suuntaan! Flora hehkutti.
Camilla puri huultaan, mutta päätti olla mukana puheissa.
-Toki, jätin pahuuden menneisiin. Nyt haluan keskittyä vain ja ainoastaan teidän vähempi- ja miksei rikkaampi osaisten onnen parantamiseen. Mikäs sen mainiompi suunnitelma! Camilla naurahti vähän liiankin kiltillä äänellä.
-Meidän satomme kun eivät kovin nopeaan tahtiin ole vieläkään tuloillaan tämän onnettoman talven vuoksi, kai ymmärrätte? Flora kysyi.
-Tietenkin, Camilla vastasi heti.
-Hassua, Pilvilinnatkaan eivät ymmärtäneet, vaikka heidän pitäisi juuri ymmärtää kaupunkilaisten onnettomat olot, Flora kummasteli, mikä sai Camillan vieläkin viekkaampaan ilmeeseen.
v49mehc.png
Camilla kierteli talossaan Floran kanssa käydyn keskustelun jälkeen ja lopulta näki Jamesin aivan yksinään porealtaalla.
-Minne Auroran jätit? Camilla tiuskaisi.
-Ööh... hän lähti kotiin. Aurora on ollut viime aikoina sairas, eikä hän millään jaksanut jäädä tänne, James sanoi hieman ääni väristen.Camilla huomasi Jamesin pelkäävän häntä, mikä sai naisen nauramaan mielessään, mutta olemaan täysin vakavana ulospäin.
-Ei yhtään haittaa, tietenkin ymmärrän. Jo on kummaa, etteivät Pilvilinnat hanki kesää takaisin Taikapölyyn, heidänhän pitäisi olla niin ylivoimaisia, Camilla huomautti.
-Olen pyytänyt moista, mutteivat he tiedä mitään konstia, James harmitteli.
00rq2SP.png
Camilla astui Jamesin lähelle painaen päänsä tämän korvan juurelle.
-Entä, jos sanon tietäväni tavan, jolla kesän saisi takaisin? Camilla kuiskasi.
-Niinkö! Minkä? James karjaisi oitis.
v37aqAf.png
-Hiljaa! Jos haluat minun auttavan sinua, pidät pikkuisen suusi täysin supussa. Et kerro tästä kenellekään, Et edes Auroralle! Camilla asetti ehdon.
-Mitä vain tahdotte, kunhan saamme kesän takaisin! James aneli.
-Lupaat siis suostua kaikkiin ehdotuksiini, vaikka ne tuntuisivatkin alussa oudoille. Lupaan tuoda teille kesän takaisin, kunhan sen aika koittaa, Camilla selitti.
-Lupaan, lupaan! Luotan sinuun, tuo kesä nopeasti takaisin! James pyysi.
uiFquIg.png
Sillä välin Camillan antama pahuuspulveri oli myllertänyt Aamun pään aivan sekaisin.
-Moi kultsimussu! Sä oot niin ihana ja täydellinen, nami! Aamu karjaisi iskien sormensa Hauen takamukseen.
-Uih! Kiva tietää! Hehheh, Hauki hihitteli tyttömäisenä.
Esko taas katseli sivusta kateellisena, kaikki muut tuntuivat saavan, kenet vain tahtoivat, paitsi hän. Eskolle oli luvattu ikuinen rangaistus olla naimisissa Ehlan kanssa. Esko haluaisi olla niin hyvä mies jollekin oikeasti rakkaalleen.
0pz6MS1.png
-Ah, Aamu! Me ollaan näköjään sitten pari! Hauki huudahti onnessaan.
-Tietty! Aamu hihkaisi.
-Mä tiesinkin, ettet sä kestäisi sitä Johannesta ikuisuuksiin. Tietäisit, miten onnellinen ja ihana olo mulla nyt on! Hauki huudahti.
ozVOnHt.png
Yllättäen Aamun ilme muuttui flirttailevasta myrtsin apeaksi. Hän kiskaisi kätensä takaisin ja tokaisi:
-Äh, en tajua, miten noin teinkään! Anteeksi, Aamu huudahti kauhuissaan.
-Taidan olla vain niin kuumaa kamaa, ettet pysy pitämään käsiäsi irti minusta, Hauki hihitteli.
-Unohda äskeinen! Minä olen onnellinen Johanneksen kanssa! Tästä ei sitten puhuta, Aamu huudahti, ja lähti juoksemaan pois Hauen luota. Hauki jäi tuijottamaan ihmeissään, hän tunsi olonsa niin huijatuksi ja hyväksikäytetyksi. Hauki ei ymmärtänyt Aamua, miten tuollaisen vahingon pystyi edes tekemään?
PVIOS8V.png
Camilla seurasi syrjäsilmällä äskeistä teinien kohellusta hihitellen samalla. Pahuuspulveri toimi aina, se sai kenet tahansa tekemään pieniä kepposia tai käyttäytymään epänormaalilla tavalla. Camilla toivoi saavansa Aamun ja Johanneksen välit poikki, varmasti juorut kulkisivat Pilvilinnojenkin korviin, kyllähän kaikki tiesivät Taikapölyssä, että Aamu ja Johannes ovat pari. Camilla näki yksinään seisovan Meri Merithaimenen, ja päätti mennä piristämään
tätä tanssilla.
-Talvessa on kyllä yksi ihan kivakin asia, saan olla ilman pyrstöä, ja käy tanssiminenkin kätevämmin! Mutta se on niin pieni hyöty, mieluummin kyllä saisi tämä kylmäkausi mennä menojaan. Camilla nyökkäili Merin jutuille, ja ohimennen sanoi jotain kesän palauttamisesta.
c3boa6Q.png
Viimein tuli ilta, ja vieraat yksi toisensa jälkeen poistuivat Paholaisten linnakkeesta. Camilla oli niin voipunut koko päivän kilttinä olemisesta, että hänen oli pakko loikoilla rentouttavassa porealtaassaan, joka paransi aina mieltä. Rankasta päivästä huolimatta Camilla oli innoissaan, hänen suunnitemansa eteni koko ajan, hitaasti, mutta varmasti.
gNgMBQ6.png
Samassa Pekko saapui paikalle huolestunut ilme kasvoillaan. Camilla arvasi, että miehellä oli jotain asiaa, ja nousi vedestä.
-Onko sinun nyt turvallista olla siellä porealtaassa, raskaanaolevathan eivät saisi niin tehdä, Pekko huomautti.
-Pöh! Se on tavis-simien keksimä sääntö, poreallas kylpy rentoittaa myös vauvaa. Sitä paitsi, itselläsikin on uikkari päällä, Camilla huomautti.
-Niin, no, ajattelin tulla seuraksesi, jos se vain sopii? Pekko hymyili. Camilla ei vastannut, tarttui vain miestään kädestä kiskaisten tämän perässään porealtaaseen.
pJ2qRYd.png
Nikolas huomasi vanhepiensa menneen porealtaalle, ja arveli, etteivät he heti palaa sieltä. Niinpä poika päätti livistää opiskelu velvollisuuksistaan ja pitää hetken huvittelu aikaa. Koko päivän hän oli joutunut katsemaan vierestä, miten juhlavierailla oli hauskaa, ja hän oli joutunut vain opiskelemaan. Nikolas etsi Pahis-kisun käsiinsä, ja löydettyään alkoi silitellä ja heitellä sitä miten sattui. Pahis ei ollut moksiskaan, se oli tottunut koviin otteisiin, Camilla kun ei pahimpina päivinä ollut mikään helläkäsinen...
83Ky2Xh.png
Mielekästä puuhaa tehdessä ei huomannut ajan kulua, ja Nikolas havahtui huomatessaan Camillan seisovan takanaan. Pahis oli pudota säikähdyksestä pojan otteesta, mutta onneksi se pääsi kuitenkin turvallisesti jaloilleen maankamaralle.
-Minähän olen sanonut, että sinun on opiskeltava! Mitä tämä tarkoittaa? Camilla karjaisi pelottavalla äänellä.
-Minä pidin ihan hetken tauon vain, Nikolas yritti puolustella, mutta Camilla ohjasi pojan takaisin kirjojen pariin.
6iT1yP2.png
Seuraavana aamuna Pekko ja Camilla olivat heränneet syömään. Tunnelma oli jollain tapaa jännittynyt ja kireä. Pekko olisi halunnut puhua Camillan kanssa jostakin, mutta Camilla näytti elävän täysin omissa maailmoissaan, oli ollut jo muutaman päivän ajan.
-Liiteletkö omissa pilvilinnoissasi? Pekko kysäisi.
-Mietin ihan vain, miten pääsisin niistä oikeista Pilvilinnoista eroon. Ratkaisu on jo käsillä. Kohta kaikki on minun! Camilla hehetteli.
-Kerro! Pekko huudahti.
-Olen sanonut ainakin sata kertaa, etten kerro sinulle mitään! Vaikka odotukseni ovat korkealla, ei silti kannata olla liian itsevarma, Camilla kivahti.Parin ylle laskeutui jälleen hiljaisuus.
3ewCtdW.png
-Missä Nikolas muuten on? Miksei hän syö kanssamme? Pekko kyseli jälleen pienen tauon jälkeen.
-Pistin sen pennun opiskelemaan. Mokoma laiskalaama, sain sen kiinni itse teossa laiskottelusta eilen! Saa opiskella rangaistukseksi kaikki ruoka-ajat, eiköhän ala oppimaan opiskelun tärkeydestä. Saammepa me sitten ainakin enemmän ruokaa, kun se kersa ei ole ahmimassa, näillä hetkillä ruokakin on vähissä nimittäin. Olin liian antelias surkeille alamaisille suunnitelmani tähden, Camilla selitti livistäen jossain vaiheessa Pekon kysymykseltä.
-Eikö moinen ole vähän turhan kova rangaistus? Eihän nälkäisenä jaksa opiskella, eikä hän niin paljon edes syö varmaankaan, Pekko huomautti.
-Hiljaa! Puheesi inhottaa minua, ole kokonaan puhumatta, jos olet noin näsäviisas! Camilla kivahti.
Pekko huokaisi, viime aikoina Camilla oli ollut erityisen ärtyisä jopa omalle perheelleen. Toivon mukaan kaikki muuttuisi pian parempaan suuntaan suunnitelman toteutuessa.
ZSVCNRw.png
Kun Pekko sai syötyä tarpeeksi jaksaakseen, hän päätti pitää joka aamuisensa jooga-tuokionsa. Camilla sen sijaan jäi syömään vielä toisenkin lautasellisen soppaa. Olisi Pekollekin lisää maistunut, muttei hän viitsinyt jäädä pöytään pidemmäksi ajaksi ruoanpuutteen vuoksi. Joogatessaan Pekon mieli rauhottui, kestäisipä hän ainakin paremmin Camillan kiukuttelua.
ZWioC3l.png
Nikolas sen sijaan oli karannut jälleen opiskelun "riemusta" nähdessään ikkunasta linnan ohi kulkevan mukavan oloisen tyttösen. Nikolas juoksi Neri Merithaimeneksi esiintyneen tytön kiinni, ja lapset alkoivat tutustumaan. Neri oli tosi rento ja nauroi lähes jokaiselle Nikolaksen sanomalle asialle, poikaa ihmetytti, miten jossain oli opetettu lapset niin erilaisiksi, mitä heillä Paholaisten kodissa. Opiskelumäärällä tai millään muullakaan ei ollut väliä. Neri opetti mielellään Nikolakselle nuorena oppimansa leikin, joka oli Nikolaksesta todella kiva! Poika ei edes tiennyt, että jonkun simin kanssa voi olla niin hauskaa!
J8QGgpY.png
Kaikki kiva ja mukava loppuu kuitenkin ajallaan, varsinkin, jos se on Camillasta kiinni. Camilla oli suunnitelmiensa ohessa kierrellyt taloa, eikä yllättäen ollut nähnytkään Nikolasta enää oppikirjojensa parista. Kiivauden ja raivokkuuden huomasi Camillan vihaa tihkuvista askelista tämän löydettyä viimein

pihalta, vieläpä leikkimästä.
-Nikolas! Senkin tottelematon pikkukakara! Miksi löydän sinut leikkimästä hirv... öh, mukavan tyttösen kanssa pihalla, kun sinun oli määrä opiskella? Camilla karjui.
-Pidin vain pientä taukoa, Nikolas vastasi hiljaa.
-Ehkä on parempi, että kumpikin ryhdytte omiin puuhiinne. Merithaimenen tyttö kotiinsa, ja sinä ryhdyt opiskelemaan, jos enää koskaan tahdot ruokaa saada! Camilla huudahti.
OwMX9QU.png
-Joo, Nikolas lupasi tietämättä ollenkaan, milloin seuraava kerta tulisi olemaankaan.
Neri kurkkasi välillä taakseen, ja seurasi Nikolaksen kapuamista portaita ylös vihaisen ja ankaran äitinsä luo. Neri ei osannut kuvitella ystävänsä kokemuksia, itsellään Nerillä oli ihana ja rakastava perhe. Kaikkein oudoimmaksi jutun oli tehnyt, ettei Neri ollut koskaan nähnyt Camillaa niin vihaisena kuin äsken, vaikka olikin Paholaisten juhlissa nähnyt Camillankin. Juhlissa tämä oli hymyillyt ja kertonut hauskoja juttuja, silti niin muuttunut ja uuden elämänsä aloittanut hyvis-Camilla kohteli poikaansa aivan toisella tavalla. Neri hokasi jonkun olevan pahemman kerran pielessä, muttei kokenut suurta mielenkiintoa ruveta selvittelemään asioita, joten hän päätti antaa kaiken vain olla.
os76riw.png
-Löysin samalla kierrellessäni talossa huoneestasi tekemättömät läksytehtävät! Miten olit saattanut jättää ne tekemättä, senkin tyhmä lapsi! Camilla luennoi näyttäessään kirjoja.
-Anteeksi, minä... minä en osannut tehdä niitä, Nikolas koitti keksiä jotain selittelyksi kelpaavaa. Kyllä hän osaisi tehdä ne perehdyttyään ensin, mutta suoraan sanottuna poikaa ei yhtään huvittanut edes yrittää, hän oli saanut niin tarpeekseen opiskelusta.
-Ei ihmekään, ettet osaa, kun et opiskele! Nytkin vain jonkun huononlaisen ystäväaineksen kanssa leikit! Nyt heti nenä kiinni kirjoihin, ja rangaistukseksi saat tehdä ne täällä pihalla kylmässä! Sisälle ei ole asiaa niin pitkään kuin niitä ei ole tehtyinä, Camilla huusi.
k58sizp.png
Yllättäen yö pimeni Nikolaksen noustessa läksykirjojensa parista.
-Mutta äiti, minä en pysty opiskelemaan niin pitkään. Haluaisin välillä leikkiä, ja tehdä elämästä elämisen arvoisen. Olisiko se liikaa pyydetty? Nikolas kysyi ääni väristen.
-Elämä ei ole muuta kuin tuskaa ja raatamista. Sinun tulisi jo oppia se! Maahan kirjojen luo! Camilla komensi.
Nikolas vilkaisi vielä kerran Camillaa, jonka silmät kiiluivat raivosta. Hiljalleen Nikolas istahti takaisin istualleen ajatellen katkerana:
-Sinä et ole enää minun äitini. En kutsu sinua enää äidikseni. Olet vain onneni tiellä, enkä voi paeta. Tulet pilaamaan elämäni, tiedän sen jo nyt.
SAwJiOu.png
Saatuaan läksynsä valmiiksi Nikolas saapui opiskeluhuoneeseen sormeet kohmeessa, ne ihan tärisivät hampaiden tahtiin kylmyydestä. Ilma viileni aina iltaan päin jäätäväksi, eikä kukaan halunnut olla siellä kuin vain pakon edessä. Nikolaksen katse oli surullinen ja lohduton, tätä hän ei halunnut! Silti hän alisti mielensä Camillan tahtoon, ja meni opiskelemaan, Nikolas ei jaksaisi kuunnella enää ainuttakaan moittivia lauseita.
HCtLRi2.png
Nikolas ei ollut huomannut edes isäänsä, joka oli tullut pitämään hauskaa keikkuvaan laitteeseen.
-Pojuseni, tulisit sinäkin vain hauskaa pitämään, Pekko ehdotti. Nikolas huokasi raskaasti.
-Tulisin, muttei Camilla anna. Hän panee minut opiskelemaan, haukkuu puhki ja jättää kokonaan ruokkimatta. Luulet minun silti olevan yhtä kepeällä tuulella kuin sinä, väärässä olet, Nikolas vuodatti.
-Jos haluat saada minut yhtään paremmalle mielelle, mene puhumaan sille akalle järkeä. Tämä ei ole reilua, ketään ikäistäni ei kohdella näin epäreilusti! Nikolas perusteli.
kTDcgyW.png
Pekko huokaisi harmistuneesti, ja tuli istumaan poikansa viereen.
-Opiskellaan sitten yhdessä. Kyllä tilanne tästä ajan myötä rauhoittuu, sano minun sanoneen. Nyt Camillalla on vain niin monta rautaa tulessa samaan aikaan, että hän saattaa käyttäytyä meitä muita kohtaan hieman epäreilusti. Kaikki on kuitenkin vain väliaikaista, kunhan Camilla saa vuosiensa suunnitelmat toteutettua, hän rauhoittuu, ja kaikki on pian hyvin, Pekko selitti.
-Onkohan näin? Nikolas kysäisi epäilevästi.
-On, on. Luota minuun, Pekko pyysi, mutta Nikolas vain irvisteli. Oli hänelläkin isä, keksii vain perusteluja ja sulkee pois kaikki ongelmat. Isä ei voinut puolustaa edes omaa lastaan kamalalta äidiltään.
jboNJ7k.png
Seuraavana päivänä Nikolaksen ollessa koulussa Pekko ja Camilla olivat syömässä. Jääkaapissa ei ollut enää muuta kuin vanhojen ruokien jämiä, joista kumpikin oli valinnut mieleisensä annoksen. Camilla kävi istumaan vakiopaikalleen, pöydän päätyyn. Pekko ei ollut varma Camillan mielentilasta, minkä vuoksi hän jätti vähän hajurakoa istumalla kauemmas Camillasta. Vaikka Pekko oli päättänyt olla puhumatta vaimolleen Nikolaksen tuskista, hän kuitenkin otti asian puheeksi, tilanne ei voisi jatkua näin.
-Kohtelet Nikolasta aivan liian ankarasti, Pekko aloitti keskustelua, mutta Camilla keskeytti hänet.
-Tietäisit vaan, miten minun äitini kohteli minua ja sisaruksiani. Elämä oli yhtä painajaista, mutta ilman rakkaan äitini neuvoja en varmaankaan olisi pärjännyt. Usko pois, Nikolas tulee vielä kiittämään minua, Camilla sanoi, minkä jälkeen huoneeseen laskeutui hiljaisuus.
4CrCUtd.png
Muutaman viikon päästä Camilla joutui heräämään keskellä yötä koviin vatsavaivoihin. Kesti hetken tajuta, että kyse oli syyntyvästä vauvasta. Camilla yritti hoiperrella kohti palvelijan huonetta, muttei hän saanut astuttua kuin pari askelta. Synnytys tapahtuisi siinä, Camilla ei pystynyt enää liikkumaan. Tuskaiset huudot kaikuivat talossa Camillan yrittäesä saada palvelijan apuun. Pekon kova kuorsaus haittasi, siitä tuli kova melu.
qEYJZ4q.png
Niin sai Camilla pärjätä yksin. Juuri  vauvan putkahtaessa maailmaan Pekkokin heräsi. Camilla tutkaili tarkasti kuopustaan, ja hänen suustaan pääsi kirkaisu, joka nosti Pekon ihokarvatkin pystyyn. Mies oli varma, että pian tapahtuisi jotain kamalaa.
yvhtwZu.png
Kyse oli kuitenkin ollut Camillan ilonkirkauksesta, perijä oli viimein syntynyt! Camilla hymyili tyytyväisenä huomatessaan vauvan periytyneen hänen kasvonpiirteensä, ne olivat suvun ylpeys.
-Sinusta tulee täydellinen perijä, minä pidän siitä huolen! Annan nimeksesi Nina, Camilla kuiski suunnitelmiaan vauvan korvaan.
0uGREbe.png
Palvelijakin saapui viimein paikalle. Camilla oli niin onnessaan vauvastaan, ettei tajunnut motkottaa myöhästelystä. Palvelija pohti, miten kävisi, kun Camilla huomaisi Pekon vain nukkuvan, vaikka toinen oli kokenut äsken rankan synnytyksen. Camilla tuntui kyllä olevan niin iloisella tuulella, että tuskin Pekko kovia huutoja saisi.
5vuMMvc.png
Tässä vähän parempi kuva Ninasta, joka peri tismalleen samat värit kuin Nikolaskin.
9FJ0t4J.png
Pian Ninan syntymän jälkeen Camilla kutsui pitkästä aikaa hyvän ystävänsä, Jasminan vierailulle. Camilla ei nimittäin voinut pyytää Jasminaa juhliinsa, sillä siellä olisi vaarana, että joku möläyttäisi Camillan lupailleen Taikapölyn lämpenemistä. Jasmina ei varmasti olisi mielissään moisesta tiedosta, ja se pilaisi koko Camillan suunnitelman. Nyt kuitenkin oli hyvä syy kutsua Jasmina kylään, olisi sovittava avioliittoasioita.
PCHrTys.png
-Sinusta ei olekaan pitkään aikaan kuulunut, Jasmina totesi.
-Minulla on ollut vähän kiireitä, mutta minun oli pakko kutsua sinut käymään. Paholaisten perijä on syntynyt! Camilla julisti. Jasmina onnitteli ystäväänsä, ja naiset alkoivat heti pohtia lastensa parittamista.
-Lumi ja Nikolas ovat selvä pari, mutta Ninalla on kaksikin vaihtoehtoa, Julius tai Justus, Jasmina pohti.
-Hmm, mietitään sitä myöhemmin. Haluan tulla katsomaan poikiasi, ja valita paremman heistä Ninalle mieheksi, Camilla selitti.
Tb4Frl6.png
Camilla ja Jasmina jatkoivat matkaansa sisälle shakkipöydän äärelle. Heidän keskustelunsa pyöri pääasiassa edelleen lasten naittamisten kanssa.
-Julius ja Justus ovat molemmat niin herttaisia, kilttejä ja ystävällisiä! Jasmina selitti silmät hehkuen. Camilla ei voinut olla pyörittelemättä silmiään, sellaisen puolison hänen perijätyttönsä viimeisenä tarvitsisi...
-Onneksi se on helposti hoidettu pois salaisella Paholais-juomalla, Camilla naurahti. Loput Jasminan selittelyistä menivätkin hiukan ohi Camillan kuvitellessa jomman kumman Jasminan pojan pahan vallassa.
Em3a1Gg.png
Eräs häiriötekijä sai Camillan kuitenkin heräämään ajatuksistaan. Nikolas oli juossut heidän pelipöytänsä viereen, ja ruvennut huutamaan jotakin.
-Nikolas! Onko sinun aivan pakko tulla selittämään jotain turhaa, olisit siivosti edes vieraiden edessä, vaikka normaalisti oletkin kauhukakara! Mene tekemään läksysi, ja jätä meidät rauhaan. Minä ja Jasmina puhumme sentään tärkeistä asioista, jotka eivät sinulle kuulu, Camilla ärjyi ärsysti.
-Tulin vain näyttämään nappiin mennyttä koettani, vaikkei se sinua tunnu kiinnostavankaan. Sinua ei kiinnosta mikään asiani tai saavutukseni! Nikolas kertoi hiljaisella äänellä.
idkfMaS.png
Nikolas lähti kävelemään reippaasti poispäin äidistään, eikä nähnyt tämän suupielien nousevan roimaan hymyyn. Camilla huomasi viimein poikansa yrittävän täysillä, tähän hän oli pyrkinyt. Kunhan tämä jatkaisi samaan malliin kasvaen viisaaksi ja arvostetuksi Paholaiseksi, Camilla saattaisi olla ylpeä pojastaan. Joskus menestys vaatii tuskaa ja rankkaa kuria, mutta kaikki on menestyksen arvoista, ainakin Camillan mielestä. Nikolas taas vaipui kurjuuten ja surkeuteen, hän luuli äitinsä nauttivan vain lapsensa käskyttämisestä, ei sillä väliä, menestyikö Nikolas vai ei.
-Ehkä äiti tekee tahallaan elämästäni yhtä painajaista, josta ei voi ikinä herätä eroon, Nikolas pohti.
BYnUlQo.png
Nikolaksen huomio siirtyi nopeasti äidistään koulusta tuomaansa ystäväänsä, Eetu Puskaan. Pojat menivät Nikolaksen ehdotuksesta pelaamaan shakkia, eipä Camilla ainakaan pystyisi tulemaan valittamaan opiskelun laiminlyönnistä. Yllättäen Eetu ilmenikin pahemmaksi huijariksi kuin Nikolas itse, mistä poika oli hyvin järkyttynyt, Nikolas tunnetusti oli parempi puijaamaan kuin vanhempansa yhteensä.
-Katso, viisisilmäinen ja -suinen lihansyöjäkasvi, selkäsi takana! Se hyökkää kimppuusi! Eetu karjui.
-Niin vissiin. Missä? Nikolas huudahti tiiraillen kuitenkin taakseen etsien Eetun kuvailemaa kukkasta.
Eetu hihitteli, Nikolas oli taas uskonut hänen selittelynsä. Nopeilla ja vikkelillä sormillaan Eetu siirteli nappuloitaan hyviin taistelupaikkoihin Nikolaksen huomaamatta mitään.
WcnT9Dr.png
Camilla seurasi sivusilmällä pikkulasten peliä hänen ja Jasminan pelin lomassa. Camilla ei voinut uskoa, miten hänen viisas poikansa saattoikaan mennä noin huteraan huijaukseen.
-Tuo poika tarvitsee harjoitusta, paljon enemmän harjoitusta. Minulla ei ole varaa kasvattaa noin typeriä Paholaisten suvun jäseniä, tarvitsen kaiken tuen ja viisauden vallankumoukseen, Camilla ajatteli naama vihaisena. Lisäksi Camillaa ärsytti, kun hänen ylhäiseen Paholaisten sukuun kuuluva poikansa vietti aikaansa alempiarvoisten välikäsien seurassa. Camillan mielestä se ei ollut sopivaa. Hän oli unohtanut jo Nikolaksen täysin nappiin menneen kokeen, Camilla suunnitteli pistäväsä pojan heti kovaan opiskeluun vieraiden lähdettyä. Camilla ei viitsinyt karjua Jasminan nähden, tämä olisi saattanut haistaa palaneen käryä.
dhXic18.png
Nikolas kuitenkin kehittyi ajan kanssa aina vain ovelammaksi, ja pikkuhiljaa hän oppi välttämään Camillan huudot keksimällä parempia piilopaikkoja, joista Camilla ei häntä onnistunut löytämään. Lopulta Camilla kyllästyi etsiskelemään poikaansa kaikkialta, ja patisti tämän opiskelemaan kaikkien ollessa syömässä yhtä aikaa. Nikolakselle jäi enemmän vapaa-aikaa, jonka hän käytti leikkimällä kaikenlaista. Vaikka palvelija näkikin Nikolaksen joskus laiskottelemassa, ei hän Camillankaan käskystä huolimatta pakottanut poikaa opiskelemaan, palvelijasta Nikolas luki kirjoja ja kävi koulua aivan riittävästi.
VsA4rck.png
Aika kului kuin siivillä, ja eräänä riehakkaana iltana Ninakin sai kokea lentämisen ensikertaa. Taikapöly oli kasaantunut maasta kasvattamaan tytön uuteen ikävaiheeseen.
deXnfOU.png
Ninasta kasvoi oikein kivan näköinen pikku-Paholainen!
nO7NoaN.png
Pekosta oli alkanut tuntua, että Camilla vältteli häntä. Monia juhlia pidettiin Paholaisilla lähes päivittäin, jolloin Camillalla oli kädet täynnä töitä vieraiden viihtyvyydestä huolehtiessa. Muuna aikana Camilla vietti aikaansa ystäviensä seurassa tai lapsia komennellen. Pekko ei oikein ollut osannut lähestyä Camillaa, mutta nyt hän oli päättänyt puhua suoraan ja kysyä, mikä mättää.
n0TBIw9.png
-Hei sinä kaikkein kieroin sim Taikapölyssä, Pekko puheli silitellen samalla vaimonsa hiuksia. Camilla oli hiukan ymmällään saamastaan huomiosta, joten Pekko päätti selventää.
-Meidän pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä, ikävöin sinua. Vaikka näemmekin joka päivä, olet jotenkin etäinen minua kohtaan, Pekko kertoi rehellisesti.
BPxlHZc.png
Vaivaantuneen näköisena Camilla tarttui Pekon käteen ja laski sen alas keskeyttäen hiusten silittelyn.
-Olen pahoillani, mutta se ei vain käy. Suunnitelmani toinen vaihe alkaa pian, enkä halua tulla vahingossa raskaaksi ennen sitä, Camilla selitti. Pekko katsoi vaimoaan kummastuneena.
-Mutta... en oikein ymmärrä. Eihän niin edes välttämättä kävisi, Pekko huomautti.
z8CMgNu.png
-Kaikki on mahdollista, enkä halua ottaa mitään riskejä. Perijä on jo syntynyt, joten nyt on mainio tilaisuus edetä Taikapölyn valloitus-suunnitelmissa. Ymmärrän kyllä, että et ole mielissäsi, mutta näin on toimittava. Meidän on vain pysyttävä erossa hetken aikaa, se tekee varmasti vain hyvää. Kun Taikapöly on minun, voimme ottaa rennommin. Sinun täytyy vain jaksaa odottaa, kaikki kääntyy vielä eduksemme, Camilla perusteli lisää livistäen sitten paikalta.
-Ymmärrätköhn sittenkään? Pekko murisi vihaisena. Aivan uskomatonta, Camilla ei välittänyt kyllä mistään muusta kuin omista eduistaan, eikä ottanut muiden tunteita huomioon.
1rzThTG.png
Camilla yritti kovasti kouluttaa seuraavaa perijää, Ninaa pahaksi, mutta tyttö ei ollut siitä ollenkaan mielissään. Camillalla meni hermot monia kertoja, Nina ei vain osannut olla paha, vaan pillahti aina itkuun, kun Camilla alkoi raivota hermostuessaan hissukkaan vauvaan. Nina joutui usein kehtoarestiin häpeämään käytöstään. Camilla toivoi sen opettavan tytölle, että jos tahtoi jotain, piti ärjyä vihaisena, eikä jäädä nurkkaan itkemään. Arestilla ei kuitenkaan ollut kovin paljoa vaikutusta, ja Camilla oli pahassa pulassa; miten hän saisikasvatettua nynnystä pahiksen?
Siinä se. .-) Toivottavasti mahdollisimman moni jättäisi jotain palautetta kommentoimalla. ,-D

perjantai, 28. marraskuu 2014

Lahja Jadelta!

Jade Essence teki Taikapölylle synttärilahjaksi ihanan laulunkuvituksen Aamusta käyttäen osien vanhoja kuvia! Päätin julkaista tekeleen nyt täällä, jotta kaikki näkevät sen! .-) Kiitos Jade, olet niin kivamahtava!

Poets of the Fall - Brighter Than The Sun

1.jpg?t=1411405342
I'm in way too deep like a poser
And falling for the dream's just the ground getting closer
I guess it’s how our lives get painted in scars

2.jpg?t=1411405350
With everything riding on a joker 
With the paradise syndrome strap on for spurs
Regret is the skin you shed just to make it this far

3.jpg?t=1411405358
I need you to find me, I can no longer breathe
I want you to touch me, just to know I still feel, oh

4.jpg?t=1411405366
Like a miracle you change me, raise me
Brighter than the sun till I'm ready to be me
And your love is the reason, yeah

5.jpg?t=1411405374
Like a miracle you wake me, make me
Brighter than the sun when it used to blind me

6.jpg?t=1411405403
I know your love is the reason
Love never goes out of season

7.jpg?t=1411405411
I got nothing to call a solution
Not a penny to my name, just riding the motion

8.jpg?t=1411405428
Yet like a child I still reach for the stars
9.jpg?t=1411405444
But if this darkened hole is my conclusion
And the mother of pearl world is just a notion
I lose for playing out my part in this farce

10.jpg?t=1411405464
I need you to find me, I can no longer breathe
And I want you to touch me, just to know I still feel, oh

11.jpg?t=1411405476
Like a miracle you change me, raise me
Brighter than the sun till I'm ready to be me

12.jpg?t=1411405485
And your love is the reason, yeah
13.jpg?t=1411405507
Like a miracle you wake me, make me
Brighter than the sun when it used to blind me

14.jpg?t=1411405515
I know your love is the reason
Love never goes out of season

15.jpg?t=1411405533
Just remember when it's time speak your mind,
speak your mind, you gotta show them how

16.jpg?t=1411405541
Show them how you wanna live your life
Just one life, one life, all in the now

17.jpg?t=1411405564
...

Oooh...

18.jpg?t=1411405573
Like a miracle you change me, raise me
Brighter than the sun till I'm ready to be me
And your love is the reason, yeah

19.jpg?t=1411405581
Like a miracle you wake me, make me
Brighter than the sun when it used to blind me
I know your love is the reason

20.jpg?t=1411405589
Like a miracle you change me, raise me
Brighter than the sun till I'm ready to be me
And your love is the reason, yeah
Like a miracle you wake me, make me
Brighter than the sun when it used to blind me
I know your love is the reason
Love never goes out of season

Aivan upeaa! Kuvituksesta löytyi niin paljon hienoja kuvanmuokkauksia, etten osaa valita suosikkikuvaa. .-D Kuvat ja sanat sopivat hyvin yhteen, ja ne loivat yhtenäisen kokonaisuuden. Muutenkin aivan ihana yllätys ja idea! .-) 

Nyt kaikki kommentoimaan! 

Jos haluat lukea muuta synttäriekstraa, klikkaa tästä!

sunnuntai, 23. marraskuu 2014

Synttäripostaus!

Mitähän ihmettä on tekeillä, kun aiemmin luonnostelemani synttäripostaus on kadonnut..? Noh, tehdään sitten uusiksi.

bbpjwQ4.png

Taikapöly juhli 5-vuotissynttäreitään jo eilen, mutta bilettäkäämme nyt näin päivän jälkikäteen. .-D Viisi vuotta on ihan huiman pitkä aika, mutta se on hujahtanut tosi nopeasti. Ilman mitään suurempia juhlallisuuksia siirtykäämme näihin vaatimattomiin synttäriekstroihin, joita olen värkkäillyt:

Semmoiset pirskeet tällä kertaa. .-) Voitte halutessanne jättää onnittelukommentteja Taikapölylle! Muistakaahan lukea myös uusin Taikapölyn osa.

sunnuntai, 23. marraskuu 2014

Otteita lukijoiden kommenteista (2013-2014)

Muistelkaamme viimeisimmän vuoden aikana julkaistujen osien tapahtumia näiden otteiden muodossa. Kiitos paljon teille jotka jaksatte aina kommentoida. .-)

0wxggdc.png
Hyvä että Jasmina ja Flora pääsivät uupumuksesta huolimatta Jääpuikkojen talolle Leevin kanssa, Jade Essence 9.2.2014
P07kH3g.png
Flora jaksoi sentään ottaa osaa Mari juniorin suruun, vaikka oli itsekin menettänyt paljon läheisiään, Jade Essence 9.2.2014
h4Qb9mB.png
Onneksi aamu (tai aamiainen) piristi edes hieman paikallaolijoiden mieliä, Jade Essence 9.2.2014
hylPgOr.png
Musiikki sopi melkein pelottavan hyvin tuhokuviin, Jade Essence 9.2.2014
HmMFJ6J.png
Apua, kuolleita kissoja!, Jade Essence 9.2.2014
5TFd2TA.png
Surullisin kuva, Jade Essence 9.2.2014
HHhTRbX.png
Nyt Neri ei tykkää - ymmärrettävästi kyllä, jos voimien olemisesta jollakulla muulla alkaa jo aiheutua fyysisiä oireita kun toinen on jo muutenkin ruhjottu, Jade Essence 9.2.2014
W8Hm8zy.png
Onneksi Lumiana puolustaa Kummaloita! *hurraa Lumianalle*, Jade Essence 9.2.2014
igWoiVL.png
Kummalien nuoret ovatkin selvinneet tuholta ihmeen hyvin. Olisiko Ehla hieman auttanut asiassa? :), Jade Essence 9.2.2014
CMb1RM2.png
Milloinkohan Jessicalle selviää, että Esko tämän miehen surmasi, eikä Kummalan lapset, Mesinen 5.1.2014
Salainen kellari ja kellarin salat paljastuvat. Harmi vain että nuoret joutuivat epäillyiksi isänsä sijaan, Jade Essence 9.2.2014
klfFxzG.png
Suloista miten Elina luulee Jonnaa keijukaiseksi <3, Jade Essence 9.2.2014
RIUDryG.png
Piittaa Nina sentään vielä Justuksesta :), Jade Essence 9.2.2014
q2qaTHZ.png
Hyvä että Jonna koettaa lohduttaa Aamua, ehkä naiset voivat huolehtia toisistaan, Jade Essence 9.2.2014
NQkK39m.png
Aimée odotti kaksosia? Vau, Jade Essence 9.2.2014
1Aksqr7.png
Neri rukka sitten menehtyi, vaikka olihan se jo hieman odotettavissa :/, Jade Essence 9.2.2014
4B4g6ua.png
Loppukohtaus muistopatsaineen ja kynttilöineen oli tehty upeasti, Jade Essence 9.2.2014
rcqiYMv.png
Tykkään erityisesti tuosta "köyhemmästä porukasta", joka joutuu selviytymään ja käymään pellolla töissä, Aijca 17.3.2014
5Wxo5Rx.png
Saa nähdä kuinka Taikapölyn ylhäisempi porukka saa itsensä sopimaan "leiriin" ja nirsoutuvatko he ihan kokonaan. Osalle tekisi kyllä hyvää työnteko ja muu ankarampi elämä..., Aijca 17.3.2014
nLMtJMP.png
yleensä niin lempeän ja kasveja rakastavan hahmon on vaikea kuvitella alkavan uhittelemaan, Aijca 17.3.2014
Onneksi Monttupuut sentään suostuivat auttamaan, vaikka osalla näistäkin vaikutta olevan aika - krhm, konservatiiviset näkemykset, Jade Essence 12.6.2014
q5BdnBU.png
tuo kreivi on kylläkin aika äkkipikainen ukko, Vivy 19.3.2014
Hirveä ukko tuo Kreivi mikä-lie, CristalCrystal 13.4.2014
Mokoma vanha kurppa *heristää nyrkkiään Capuloiden kartanon suuntaan* Jorma teki oikein sanoessaan tormakan ein vaimonsa tukena, Jade Essence 12.6.2014
m89kIvm.png
Hauskaa kyllä, että sekoitat tarinaan mukaan valmisperheitä. Se tuo uusia ulottuvuuksia koko hommaan, Aijca 17.3.2014
Capuloiden nuoriso kyllä vaikutti kelvollisemmalta kuin vanha kreivi, Jade Essence 12.6.2014
Savc7FV.png
ViBRf1o.png
Lempikuviani, Jade Essence 12.6.2014
93CvJCw.png
Toivottavasti Taikapölyläiset saisivat rahaa parempaan/uuteen asuntoon, CristalCrystal 13.6.2014
Rähjäinen yhteisasunto oli jotenkin hellyyttävä, Jade Essence 12.6.2014
WxRlDur.png
onneksi rahat riittivät opintoihin, CristalCrystal 13.6.2014
I7tngX5.png
Juuri kun Jorma olisi varmasti saanut töitä... Kreivi Capula..., CristalCrystal 13.6.2014
ei kerran Jormakaan osaavana työntekijänä saanut paikkaa sairaalasta. Nolo juttu =(, Aijca 13.6.2014
Leukani tipahti pöydälle, kun huomasin kerivi Capulan harmaan takaraivon sairaalan johtajan pöydän takana, Jade Essence 12.6.2014
dsY3NUB.png
Ihana, kaunis Anna, CristalCrystal 13.6.2014
Pidin Annan näkökulmasta. Tyttö on ymmärrettävästi hämmentynyt, kun kasvoi metsässä, sitten entinen koti lensi ilmaan, sitten seuraavassa paikassa katsotaan kieroon ja vielä odotetaan muistavan, millaista sitä ennen oli ollut, Jade Essence 12.6.2014
IsGbTlz.png
Onneksi naiset pääsivät Aimeen avulla pois, CristalCrystal 13.6.2014
Voi juku, kun Taikapölyläiset osaavatkin säätää! Hauskaa!, Aijca 13.6.2014
Vakavuudestaan huolimatta tilanne sai hymyn huulilleni, Jade Essence 12.6.2014
3nv08sn.png
Esko... No comments, CristalCrystal 13.6.2014
Esko kun ei ole näköjään muuttunut yhtään mihinkään suuntaan :D, Jade Essence 12.6.2014
gpV6rDu.png
Hyvä, romanttinen yllätys Kuhalta, ei vaan Johanna tainnut arvostaa sitä. :(, CristalCrystal 13.6.2014
Kuhan yllätys oli kyllä kaunis näky että kaunis ele, vaikka Johanna tuskin ilahtui..., Jade Essence 12.6.2014
HtKpJWi.png
Oli hauska lukea heidän myyntikoju-meiningistä, Aijca 13.6.2014
Taikapölyläisten rakentama pieni tori oli kyllä kaunis ja siellä näytti jopa käyvän kiitettävän verran asiakkaita, Jade Essence 12.6.2014
YxVoqE6.png
Titania Unelmala tosiaan muistuttaa perheineen aika paljon taikapölyläisiä. Siis jos ottaa huomioon noi naamamaskit yms, Aijca 13.6.2014
Titanian ilmestyminen Aiméen kojulle vaikutti mielenkiintoiselta. Ehkä nämä kaksi naista löytävät jotakin yhteistä toisistaan?, Jade Essence 12.6.2014
mlfsFmf.png
Vai oli Johanna päättänyt ottaa bisnekset omiin käsiinsä :D Jonna ei ymmärrettävästi enää halua estellä tyttöä kun rahantarve on niin suuri kuin se on, Jade Essence 12.6.2014
aAVzdEw.png
iagAk9y.png
R91Y0fn.png
ZQ8Yjx2.png
Lempikuviani, Jade Essence 12.6.2014
WVNpbWG.png
ihanaa kreivi kuoli!, krize^_^ 29.7.2014
Ihanaa jotenkin kun Noora ja Elina vain huolettomina tanssahtelevat Jorman lukiessa Kreivin kuolemasta..., Jade Essence 4.8.2014
Capulahan kuoli. ^^'' Bwahahaa... >:), CristalCrystal 13.9.2014
0YSAaQV.png
aika hauskaa nähdä aiméen muuttavan unelmaloille :), krize^_^ 29.7.2014
Vau, Aiméella menee hyvin! Hienoa että Titania pystyi tarjoamaan naiselle sekä uuden asuin- että työpaikan., Jade Essence 4.8.2014
xEQ4LSw.png
Anniinakin vaikuttaa saaneen Puckista toverin tai ehkä jopa ystävän, Jade Essence 4.8.2014
6nZBetU.png
Johanna ja Ahven ainakin vaikuttavat olevan, krhm, innoissaan töistään tai ainakin sen tuomista luontaiseduista :D, Jade Essence 4.8.2014
Voi kun Johanna välittäisi kuhasta enemmän :(, krize^_^ 29.7.2014
OZYQhZt.png
Oli hauskaa kun bongasin Augustin syntymäpäiväkuvasta Reetan ja Kornivuoren :D, Jade Essence 4.8.2014
dDCz5ke.png
Teini-ikäinen August on syötävän suloinen <3, Jade Essence 4.8.2014
Ed9v7S8.png
Tykkäsin muuten Capuloiden nuorien uusista tyyleistä!, Jade Essence 4.8.2014
vn8Qqhc.png
Ja mitäs tämä Floran tarjoama yrttijuoma sisältää? Marjakuusen marjoja, hullukaalia, sormustinkukkia ja ukonhatun juurta, vai?, Jade Essence 4.8.2014
dblrOyu.png
Leevi-parka, kun tuntee olevansa vain tiellä :/, Jade Essence 4.8.2014
juhlat olivat hyvin järjestetyt, CristalCrystal 13.9.2014
WsDsr9J.png
Jotenkin saan sellaisen fiiliksen, että Lumianasta on hiljalleen tulossa Taikapölyn nuorille eräänlainen moraalinen selkäranka :), Jade Essence 4.8.2014
DPBPBdG.png
Esko vaan ei ole koskaan tyytyväinen XD, Jade Essence 4.8.2014
ARkEbfV.png
Hienoa että Taikapölynkin nuoret pääsivät yliopistoon, vaikka ympäristö ei olisikaan ollut yhtä suotuisa kuin ennen, Jade Essence 4.8.2014
XsoZoWb.png
Floran ja Eemelin sovinto oli suloinen <3 Samoin kuin luontokohtauksen kuva, Jade Essence 4.8.2014
Ihana kun Flora ja Eemeli saivat sovittua. ♥, CristalCrystal 13.9.2014
ChV8CyB.png
Hyvä, että Flora ja Aimee saivat töitä, CristalCrystal 13.9.2014
jFXOWZp.png
Suakelin Kreivi Capula, Lumianaa et kyllä vie!, CristalCrystal 13.9.2014

 

 

 

Toivottavasti tykkäsitte! Vaikka kommentoijia vähemmän onkin saatiin silti todella kattava paketti otteita kasaan. .-D 

sunnuntai, 23. marraskuu 2014

Ekstrakuvia Taikapölystä

Taikapölyn kuvauksista kertyy aina paljon ekstrakuvia, ja näin synttäreiden kunniaksi päätin julkaista kuvia kulissien takaa viimeisen vuoden ajalta. Linkkailin mukaan myös kuviin liittyviä kohtia osista, jotta voitte paremmin seurata, mihin mikäkin tapahtuma liittyy. Nauttikaa!

cX8w8hz.png
Lentokohtauksia varten nostelin simejä ompseilla korkeuksiin! Käänsin kuvakulmaa niin että vain taivas näkyi taustalla, ja näytti kuin simit olisivat lentäneet.
wEe4XTC.png
Paholaisten kissat somailevat. ♥
y25RjG7.png
Pekko roikkuu poseineen varsin mielenkiintoisesti Camillassa. .-D Kuvakulman valinnalla sai onneksi osaan järkevämmän näköistä jälkeä.
OEuKD7x.png
Simit karkasivat leikkimään kissojen kanssa kesken poseerausten, jolloin kissat lentelivät itsekseen ilmassa. Varsin tyytyväisen näköinen kisuli!
kHIav4V.png
Tämä kuva toisesta kuvakulmasta. Osassa  ylhäältä päin otetussa kuvassa Jasminan ja Aamun välillä ei ollut yhtä ison näköistä korkeuseroa. .-D
YRhZbYl.png
Kissat vähän riehaantuivat palvelijan kyydissä! Ihmeen rennolta ja hallitulta palvelija kuitenkin näyttää, vaikka kissoilla on menossa joku kina. .-D
atAim9k.png
deK8ikr.png
Pari versiota tästä kuvasta. Mietin, että oranssi tausta kuvastaa paremmin räjähdystä kuin sininen, joten otin sen käyttöön.
qJlNtjH.png
Näin monimutkaisella järjestelmällä Jonna aseteltiin puskaan koivet ylhäälltä (kuva). .-D
CWR8M4x.png
Kaikki poset eivät oikein sopineet Jonnan jaloille. .-D
h3fHi0T.png
Pahiksen uhkaava istuma-asento.
Zc4n4pM.png
Mitä eroa huomaat tämän ekstrakuvan ja osassa olleen kuvan välillä?
C4Oep6w.png
Metsätontilla oli mukana muutama ylimääräinenkin sim, ja testailin palvelijalla ja Hauella sopivia pariposeja kuvauksiin (esim. tämä kuva). Hauki ei näytä viihtyvän. .-D
0UzmZAm.png
fsSJzGC.png
uYts495.png
Aimée synnytti oikeasti jo metsässä. Alfred J. Kwakista intoutuneena nimesin vauvat ohjelman henkilöiden muikaisesti. .-)
LcDX7bH.png
Ja kuten tarkat saattoivat jo äskeisistä kuvista huomata, tuli kummallekin vauvalle punaiset hiukset Eemelin suvun mukana, eli nämä lapset olivat syrjähypyn tuloksena saaneet alkunsa.
E9kXcVl.png
Tästä kaksikosta löytyy aina vaan kuvia. .-D
5eIlRaY.png
Turhat simit ennättivät käväistä odotellessa vaikka töissä. .-D James muuten työskenteli oikeasti ravintola-alalla, vaikka tarinassa hänen väitettiin olevan opettaja.
SjSp84E.png
Ihanaa Jonna. .--D Tuo hame ei tykännyt poseista.
3gMJIcU.png
Tuoleista läpi vaan!
jU8vEQl.png
Nooran bileet.
u1ZcvmW.png
Z57ASe5.png
Jääpuikoilla oli vain yksi vessa, ja rakkovahinkoja tuli. Eetu parka, kaikki näkivät. .-(
ZsBArF2.png
Jääpuikkojen tontille asuttautui useampi pariskunta, ja bongasin ihan ennennäkemättömiä pariasentoja! Jännää, miten paljon erilaisia poseerauksia perheen latausnäkymään on kehitetty, mutta vain noita kahta seisonta-asentoa näkee tavallisesti. Huomatkaa myös tuon ajan vähäiset lisäosani. .-D
KHrEAhC.png
epwGZ9g.png
Kissat juoksentelivat villeinä sairaiden keskellä!
Gyttdu4.png
Allergia! Erkki-raasu kuoli. .-(
j2cptX2.png
.---D Ei Jessica pidä veriarvista!
LuRxuzB.png
kfSUnjV.png
Haavoittuneita kissoja. .-<
mE6G8Ow.png
Noora vammailee. .-D
xtUfoik.png
Kuollut Meri muutti pois, ja kaikki juoksivat ulos hyvästelemään häntä. .-D
e8hKqpS.png
Olin aloittamassa aamiaiskohtauksen kuvaamista, kunnes tajusin Jormalla olevan väärä asu. Äkkiä vaihtamaan oikea asu!
5YqUFAn.png
pqIkGqB.png
UtaXEKx.png
Tajuttomat simit eivät malta pysyä aloillaan. .-D Olin kaatanut simit sellaisilla alustoilla, kun simit seisoivat normaalisti. Niin he sitten tekivät oma-aloitteisesti kaikenlaista.
4b1pcAu.png
Tätä kuvaa ottaessa postipoika vain tuijotti kummissaan, mitä simit oikein maassa istuvat paniikissa. .-D
6ybIhJA.png
Luuranko-Sami bilettää. .-D Olhi on syystä järkyttynyt!
NhCe3X2.png
Lapsia hoidettiin huonosti, ja sossu kävi viemässä kaltoinkohdellut pikkuiset pois.
5Bl9viB.png
CWyWn5v.png
CeUKHD5.png
4Cig71z.png
Johannan sairaspeti oli tiellä, joten sossu joutui teleportaamaan lapsukaiset. .-D
8OQmFQ1.png
Aimée sai kärsiä luennoista.
7ChgkEV.png
Oikeastaan käynti oli vain helpotus. Ei tarvinnut huolehtia jatkossa niin monesta simistä. .-D
qWoFdgX.png
Suloinen kisukuva. .->
BU4G96Q.png
Latasin luurankoihon, ja loin Samin korvikkeen esittämään ruumista. .-D
FMVhwXZ.png
ppV6tUy.png
Kissoja taas. .-D Harmi etten voinut pelastaa yhtään tähtiturkkista kissaa. .-(
L3EF1UI.png
Mikalla oli tuollaiset ärsyttävät putkihousut. .-D Onneksi pääsin koko miehestä eroon, niin samalla katosivat housutkin pelistä. .-D
4Yl3Syk.png
Unohdin vaihtaa päivän ostotilasta, joten kuva ei päätynyt osaan. Tästä kohdasta kyse.
qBhjTmk.png
Olenpas kissoja tykännyt kuvailla. .-D Koko ajan ihkuja kisukuvia! .->
BmnkrhV.png
Pirkon ilme. .-D
8vtoXxe.png
Hautajaiskohtaa varten kaikki vaihtoivat arkiasut ja siivosivat naamansa. Laitoin simit jonoon. .-D
SlOXX0K.png
Ei tässä mitään posebokseja tarvita, kun simit tekevät itse hyviä asentoja vapaan tahdon ollessa pois käytöstä.
bR8Ov73.png
Halusin katsoa miltä hautapaikka näytti yöaikaan. .-D Tässä alkuperäinen kuva.
cRCoeTP.png
Vakava tunnelma ja Pirkko vaan bilettää. .-D
NtgTZes.png
Kuhalle ja Ahvenelle oli jäänyt ruhjeet naamaan, joten jätin simit pois tästä osasta olleesta kuvasta.
R7URYFA.png
Uudella koneella minun piti saada kaikki perheet muuttamaan samalle tontille, ja ensimmäinen viikko meni simien tutustuttamisessa.
2fGLXJW.png
Hienoja suihkuseiniä.
yUZbvko.png
gdgKpZQ.png
Cya5u4w.png
J2awREB.png
Koko porukka lähti käymään myös Stadissa. On se köyhä elämä loisteliasta. .-D
b0ob7zE.png
Sänkyrivi.
HBxqZxm.png
Vesileikkejä.
HG6ZvCk.png
Teinit toivat taikapölyläisiä koulusta kavereina, ja aloitettiin suuri vesisotarinki. .-)
N4aTz7d.png
Yh, lopeta roskien syöminen. Sairastut vielä. .-(
uMxzMey.png
Johannalle hankittiin kuntoilulaite, ja simit saapuivat katsomaan. .-)
vUeJVC8.png
Tämä näyttää ihan toiselta, mitä oikeasti on. .-D Ihan kuin Anniina ja Hannes pahoinpitelisivät Olhia. Anniina breikkaa Olhille, ja Hannes riemuitsee hyvästä todistuksesta.
aaegSSf.png
Tämän takia Jasmina ei siivoa. .-D
NQBfkIj.png
Eläimiäkin huomioitiin. .->
H2oaJoV.png
Alussa simit popsivat ostotilasta hankittua valmisruokaa. .-D
JSkIBmZ.png
Väsy Julius. .-(
eIfPY7B.png
Nälkäiset naiset
jkSZCd4.png
Flora muka teki salaattia. .-D Tarjoilupöydästä sitä haettiin!
qpxUO2M.png
E4a2bEB.png
oGiWz44.png
Ilmeitä
CS4Duqp.png
Peltotöissä vaivasi raesade! .-< Vaikka kyseessä oli Monttupuiden tila, istuttivat taikapölyläiset pellot.
8VUoYNj.png

 

 

Pirkko tutustui Patrikiin, jotta Patrik perheineen saatiin paikalle. .-)
nETgwiy.png
Hui kauhia!
00Srgmb.png
Tässä hienoja suunnitelmiani siitä, ketkä simit saavat kutsuttua kavereitaan markkinatontille, jotta kaikki saataisiin paikalle. Lopulta homma hoitui niin, että kaikki simit astuivat vain taksiin ja tulivat yhtä matkaa, joten suunnitelmat olivat turhia.
DwLISQr.png
Tätä kuvaa ei tullutkaan, kun sain otettua paremman. Tässä osan kuva.
VgZt7S9.png
Kuhan silmänisku ja Floran raivo!
HKmBqJ4.png
Asiakkaat eivät olleet niin tyytyväisiä, mitä osassa väitettiin. .-D
7ahlmBL.png
hvcS5Ue.png
Johanna meikkasi Patrikin huonosti, eikä sitä voitu käyttää osassa. Kuvausten jälkeen Patrik lähti kotiin tuon näköisenä. .-D
KyK9XLy.png
Meikkipöytäkuvauksista tuli paljon ylijäämäkuvia. .-D
k8Tc7ec.png
Pakko ikuistaa tämä muahaha-ilme!
2vB5bh4.png
Ihan sika hauskaa. .-D
mBu8Rma.png
Poliisi piti saada kylään. Ensin Jasmina soitti poliisin turhaan kylään, mistä polle suuttui. Sitten Jasmina soitti poliisille, ja Aimée liittyi mukaan keskusteluun. Aimée tapasi poliisin ja sai tästä ystävän nopeammin kuin mitä Jasmina olisi saanut. .-D
rd7WWtl.png
Jorausjuhlat + vammaiset lumet.
YFjOYz5.png
Aamu käänsi päänsä taakse. .--D
ir9U7Xw.png
Joku teki lumienkeliä, ja vain ripset näkyivät lumipöllyn alta. .-D
PzySaOm.png
En tiedä, nauraako vai haukotteleeko Mari. .-D Ällöä mustaa tuolla alahampaiden alla. .-(
RqKxc28.png
NgF4Vtt.png
Tämän ja tämän kuvan korvikkeet.
3XuXsjt.png
Suihkut, sängyt ja tarjoilupöytä olivat pihalla, joten simit paleltuivat. .-( En tiedä auttaako peuhaaminen vaivaan, mutta itse koin sohvalla pomppimisen lämmittäväksi tekemiseksi.
NSwT0Ci.png
Flora muka kasvissyöjä!
B3mDghk.png
s4BHtCY.png
Ihania ilmeitä.
H5jpMJT.png
Aiméen myyntikohta kuvattiin erillään muista bisneskohdista, sillä unohdin aluksi ostaa lemmenjuomia ennustajaeukolta Aiméen myyntiin.
BZb6KfD.png
Oberon ja Aimée eivät sopineet yhteen, mutta mieheen oli tutustuttava. Lemmenjuoma auttaa! Aimée piti saada tutustumaan Unelmalan väkeen, jotta teinit olisi pystytty muutattamaan Puckin bileitä varten Unelmalille.
SedLM2J.png

 

Jes, kolari simssin tyyliin.
ByLSxvs.png
Koulubussi höyrysi. .-o
l4lwMx1.png
Pää pamahti läpi katosta.
etkZH60.png
August-raasu nukahti kesken synttäreiden. .-(
qhV4QkP.png
Läksyjä. Yritäpä muistaa, mitkä olivat kenenkin kirjat. .-D Kauhea selaaminen koko ajan.
hsz4JiH.png
Eetu oli juuri käynyt suihkussa, kun hänelle tuli rakkovahinko. .-s Lorautteli jonkun läksyjen päälle. .-D Uudestaan pesulle. Huomaa poseboksit.
ZjgcxDR.png
Kuntosalitoimintaa. Kaikkia ylimääräisiä ukkeleita sielläkin pyöri.
BBUgQwS.png
Ahvenen ja Johannan täytyi tutustua paremmin toisiinsa tätä varten. Sopivat sentään yhteen kahdella salamalla, joten homma ei kovin vaikeaa ollut.
gT75P2M.png
Ninan ja Justuksen tanssi näyttää enemmän huonekalujen rikkomiselta. .-D
djPkwqS.png
Kamala ilme. .---D
SJEfNjD.png
Aimée kävelee mahakävelyä vaikkei edes ole raskaana. .-0
g7rpwo3.png
Elina tykkää isästään..
BxL5yqJ.png
Tämän kuvan muokkaamaton versio. Kuvaa ottaessa Flora istutti tomaatteja, ja tuossa näkyy siemen, jonka oli tarkoitus olla juoman osa.
Z0mje5Q.png
Kun yliopistoon lähettää simejä, on hauskaa väännellä heidän sukunimistään yhdistelmiä kommuunien nimiksi. .-D
586LzqM.png
Typerä asento tästä kuvakulmasta. .--D
r2P9ol2.png
Iik!
EW4qZzL.png
Eemelin elämää. .-D Pelkkiä uusia perheenjäseniä jatkuvan muuttelun seurauksena, ja tietenkin myös yksi rakkovahinko mahtuu jokaisen muistoihin, kun vapaa tahto on kytketty pois ja unohdan simin jonnekin. .-D
GkGcWbE.png
Muuttojen aika! Kaikki simit säntäsivät hyvästelemään ystäviään.
zrd3lju.png
Tybalt oli lähetetty jo yliopistoon, joten naamioin Leevin Tybaltiksi tätä kohtaa varten. Siksi "Tybalt" seisoi kaikissa kuvissa selin. .-D
JQVQ1zF.png
Ilman mitään syytä vesi alkoi yhtäkkiä lennellä. .---D
dXy9e1J.png
Pulloposki-ilme!
tW1L1J9.png
Tätä kohtausta kuvatessa oli paikalla todellisuudessa simejä pöydän täydeltä, mutta osassa näytti siltä että vain Jasmina ja Jorma olivat paikalla.

Aika paljon kuvia onkin viimeisen vuoden ajalta kertynyt. Jos jotain sanottavaa keksitte niin kommentoikaa ihmeessä!